torstai, 18. heinäkuu 2019

Teksti jonka avulla astutaan esiin päivään

Ne jotka muinaisissa suurissa vihkimyksissä onnistuivat, läpäisivät myös samsaran meren. Heille varattiin tekojen mukainen arvoasemapaikka Am-Tuatista ja Osiriksen (Melkisedekin) hierarkiasta. Keskitymme tässä luvussa muinaisiin mysteereihin Egyptiläisestä näkökulmasta, sillä minkään kulttuurin Vihkimykset eivät vedä niille likimainkaan vertoja. Suljettu viisauskultti onnistui myös eksoteerisessa popularisoinnissa kansalle, sillä kuten Herodotoskin totesi: ”Muinaiset Egyptiläiset ovat maailman onnellisin ja henkisin kansa.”

Vihkimys oli elämänkoetus pienoiskoossa: sen ”valmennus” kattoi valtavan sarjan elämiä, jotka olisivat hitaasti johdattaneet ihmisen samaan päämäärään. Jotta kokelas voisi ”voittaa maailman, ja perisi ikuisen elämän, hänen oli tultava täydelliseksi, kuten taivaallinen Isä.” Vähempi ei riitä tänäkään päivänä, mutta onneksi jälleensyntymien loputon ketju suo loputtomasti mahdollisuuksia hitaammin edistyville, tai hitaampaa edistymistä haluaville. Ihmisen on kuitenkin lopulta puhdistauduttava pahasta, jotta olisi kelvollisesti suorittanut maallisen koulun (Vaikka kehittynyt persoonaketju epäonnistuisi, pilaantuisi ja jouduttaisiin lopulta suurelta osin irrottamaan jumalallisesta yliminästä ja aloittamaan lähes uudesta alusta). Tuo puhtaus ei saa olla vain tukahdutettua pinnallista laatua, vaan sen on yletyttävä sielun syvyyteen saakka. Koetus on vaikea. Siksi mysteereihin valmistauduttiin pitkään, sillä kuten Egyptiläinen kuolleiden kirja toteaa vihkimyksen tuonpuoleiselle kentälle pyrkijästä: ”Jos epäpuhdas ihminen menisi sinne, hän sortuisi veitsiin.”

Egyptologi Karl Lepsius nimesi virheellisesti 1800-luvulla tutkimansa teoksen ”Egyptiläiseksi kuolleiden kirjaksi”. Egyptiläiset nimittivät sitä itse tekstiksi, jonka avulla astutaan esiin päivään. Kyseisen kirjan runko on Mestarin kirjoittama opas. Se kertoo pääasiassa elävän vihityn matkasta läpi tuonpuoleisten tilojen. Myöhemmin siitä sommiteltiin versio myös kuolleille rajanylittäjille, joita tehtailtiin arkkuun mukaan laitettavaksi. Näitä teoksia on löytynyt tuhansia ja lähes kaikki ovat alkuperäisen viisaustekstirungon ympärille yksilöllisesti sommiteltuja kuolleiden kirjoja. Päivään astumisen kirjassa on kaari, joka alkaa epäilyksistä valtavan hankkeen edessä, totuuden saliin tulemisesta, koetuksista onnistumisesta, paluusta, helpotuksesta, jumalien seuraan pääsystä ja kahden maan kansalaisuudesta. Se osoittaa tuonpuoleisen tiloja muuta kautta tuntevalle, että kirjoittaja, tai kirjoittajat ovat olleet tuntemuksessaan hyvin korkeatasoisia tietäjiä. Kyseessä ei ole arvaileva sepitelmä, vaan matkan on tehnyt elävä ihminen, sitä ympäröi perusteellinen termistökulttuuri ja se toimii opasteena paitsi muille tuonpuoleisen salaisuuksiin vihittäville, myös mainituissa kuoleman jälkeisissä haparoinneissa. Varsinaiset kuolemaosuudet ovat kuitenkin yllättävänkin vähäisiä. Kirja asetettiin kuolleen mukaan enemmänkin uskonnollisen tavan vuoksi, asianmukaisilla kuolemalisäyksillä ryyditettynä.

Seuraavassa joitakin poimintoja tunnetuimmasta Egyptiläisestä kuolleiden kirjasta, joka oli aikoinaan tehty Anille, eli Osiris Anille:

Kunnia sinulle, joka tulet kuin Khepera, kaikkien jumalien luoja. (Khepera on ylimaallinen entiteetti, joka loi jumalat. Noista jumalista yksi sitten loi ihmiskunnan, sillä voimme seuraavassa kappaleessa lukea): Tervehdys sinulle Tatunen, ihmiskunnan ainoa luoja. (Varsinainen luoja on siis sekä jumalien, että varsinkin ihmisten tavoittamattomissa ja voi avautua ainoastaan mysteereissä, Am-Tuatin matkalla). Asiat jotka ovat olleet ilman liikettä miljoonat vuodet, ovat tulleet olemassa oleviksi Baba-jumalan kautta (Mitään monimutkaista ei synny itsestään, ilman taustalla vaikuttavaa intelligenssiä, kuten nykyisen kunnianhimon ja halujen likaaman älyn aikana uskomme).

Ennen varsinaiselle tuonpuoleisen koetuksiin lähtemistä Vihittävä epäilee: Voimmeko elää rauhaisaa rinnakkaista yhteiseloa. Saanko kokea kauneuttasi. Voinko edetä maanpäällä. Pystynkö lyömään typeryksen (eli oman alemman itseni). Voinko murskata pahan. Voinko tarttua päiväveneen keulaan, tai yöveneen peräsimeen. Salliiko Osiris kaksoisolentoni katsovan aurinkoa. (Voiko kirkastunut lintusielu, eli Ba olla riittävän puhdas). Voiko minun sieluni tulla ja kulkea sinne tänne, mihin tahansa, kuten miellyttää. (Saavutetaanko mestaruusaste, eli Manaksen taso, jotta vierailut kaikilla tasoilla ovat mahdollisia). Otetaanko minut vastaan Osiriksen läsnäollessa voiton valtakuntaan.

Ennen matkalle lähtö Osiriksen hymni lohduttaa: Olkoon Amenta vuoressa oleva sydämesi luottavainen. (Amenta tarkoittaa maan alaista, kiven sisällä olevaa. Ts. Olkoon kivestä tehdyssä vuoressa lepäävä maallinen sydämeni luottavainen onnistumisen suhteen. Kivestä tehty vuori on tietenkin muinainen mysteereihin vihkimispaikka, eli pyramidi. Ei hautapyramidi, vaan kulttipyramidi). Matkallelähtijän onnistumisuskoa vahvistetaan kauniilla kuvalla puhdistetun ruumiin tilasta: Ruumiisi on kultaa, pääsi on taivaansineä. Sinua ympäröi smaragdin väri. Viimein todetaan: Suokaamme sinulle suuruutta taivaassa, valta maassa, voittoa alhaisesta maailmasta, jotta voisit purjehtia alas Tattuun elävänä sieluna ja ylös Abtuun, niin kuin Feeniks. Että voisit mennä ja tulla alhaisen maailman arkeissa ilman torjuntaa.

Viimein päästään itse asiaan. Irroitus on toimitettu ja Osirifioitava Ani on nyt kahden totuuden salissa. Hänen on vakuutettava 42 tuomaria oikeamielisyydestään. Kukin tuomari edustaa moraalin eri puolia: Tervehdys sinä, jonka harppaukset ovat pitkät, joka tulet Annusta, en ole ollut epäoikeudenmukainen. Tervehdys Querer, joka tulet Amentet’ista, en ole harjoittanut haureutta. Tervehdys Babe, joka tule Uab’ista, en ole sulkenut korviani oikeuden ja totuuden sanoilta. Jne.

Oikeamielinen tuomari Thot lausuu jumalien suurelle kumppanille, joka on Osiriksen seurassa: Sydämensä olen punninnut, hänen sielunsa on ollut todistajana. Hänet on havaittu todeksi suuressa Vaa’assa, eikä syntiä ole hänestä löytynyt. Hän ei ole aiheuttanut harmia teoillaan, ei antanut vääriä todistuksia.

 Khemmenussa oleva jumalien suuri kumppani vastaa näin: Se mikä on tullut suustasi on totta, eikä meillä ole syytöksiä häntä kohtaan. Älköön Amemetilla olko valtaa häneen. Annettakoon hänelle lahjat ja pääsy Osiris jumalan läheisyyteen. Olkoon Lahjojen Kentät hänen kotipaikkanaan, kuten ne ovat Horuksen seuraajille.

Anista on nyt tullut Osiris Ani. Seuraavan luvun nimi on kuvaavasti: Tästä alkavat luvut astumisesta päivän valtakuntaan. Kulkemisesta sisään ja kulkemisesta ulos jumalan valtakunnassa. Ne ovat siunauksellisia kauniissa lännessä, lausuttaessa kuoleman vihkimyspäivänä, sisäänmennessä ja ulostulon jälkeen. (Katkelma viittaa alkuperäiseen vihkimyskirjaan, jonka päälle kuolleiden kirja sommiteltiin, ja sen tarkoitukseen: ”Ulostulon jälkeen”. Kyseisessä ilmaisussa ei ole mieltä, jos alkuperäinen vihittävä olisi kuollut). Ani on tullut sisään ja ylistää ja tekee lupauksia intoutuneena: Tervehdys sinulle Amentan härkä. Thot ikuisuuden jumala on kanssani. Minä olen suuri Auringonjumalan veneessä. Olen taistellut vuoksesi. Minä olen sinut välittäjäsi, oi Osiris. Minä olen niiden kanssa, jotka itkevät, naisten kanssa, jotka surevat kaksoismaassa: (Vihitty on lupautunut auttamaan maallisessa yössä kärsiviä. Hän on Osiksen jumalallisen asian työntekijä). Ani jatkaa, sillä hänen sisäiset silmänsä ovat auenneet: Minä näen asiat, jotka ovat kätkettyinä kammiossa. Kuulkoon hän kuten sinä kuulet. Nähköön hän, kuten sinä näet. Oi sinä joka olet avannut tien ja pidät polkuja avoinna täydellistyneille sieluille (täydellistyminen tapahtuu toki elämän aikana). Minä nousen ulos munasta kätketyssä maassa. (Hieno kuva tuonpuoleisen salaisuuksiin kuorituvasta neofyytistä).

Seuraavan luvun nimi on myös kuvaava: Tästä alkavat laulut kiitoksesta ja ylistyksestä, tulemisesta ulos ja menemisestä sisään kirkkaassa jumalan valtakunnassa, kauniissa lännessä, tulemisesta ulos päivän valtakuntaan, olemassaolon kaikissa muodoissa. Hyödyllisiä niille, jotka tekevät sitä jo maan päällä. (Viimeistä lausetta ei tarvitse kommentoida, mutta se on olennainen kohta). Luvun alla olevassa varsinaisessa tekstissä vihitty jatkaa: Minä olen se, jota ei ajettu pois jumalien luota. Minä olen Bennu lintu, joka on Annussa. Minä säilytän kirjaa asioista, jotka ovat ja asioista, jotka tulevat olemaan. (Osirifioitu on Akaasisten aikakirjojen haltija ja kykenee lukemaan niitä ilman vääristymien ilmaantumista. Epävarmoja ja kiertotietä, sekä ulkoa asiaa katsovia historian kirjoja ei tarvita).

Tuhotkaa kaikki syyt, jotka ovat minussa. (Syiden lakkaaminen johtaa Hindulaisessa ja Buddhalaisessa filosofiassa jälleensyntymien kierron katkeamiseen). Minä ole sielu, joka asuu kahdessa valtakunnassa. (Subjektiivisen tieteen Vihitty ”menee sisään ja tulee ulos mielensä mukaan”, mutta koska syiden ketju on katkaistu, hän ei voi muodostaa lisää karmaa esiintymällä julkisesti. Jeesus teki niin, mutta karma purettiin samassa traagisessa elämässä). Pidä minut erossa niistä vartijoista, jotka tappavat Osiriksen seuraajia, joilla on teloitusveitset, sekä julmat sormet. Älkööt he koskaan saavuttako minua, jotten joutuisi heidän veistensä alle. (Vihitty on vaarassa myös langeta, niin kauan kuin kulkee maallisilla kentillä: mikäli hän ”ottaa itseensä saastaa”, hän samalla altistaa itsensä tuonpuoleisen vartijoiden veitsille). Suo minun olevan vahva maan päällä, Ra’n puolesta. Suo minun saapuvan satamaan onnellisesti. (Vihitty pyytää siis onnistumista maanpäällä, missä hän vielä asuu ja puhuu selvästi aikanaan saapuvasta kuolemastaan. Hän ei ole vielä kuollut).

Luvussa: Sanat jotka lausutaan kun Osirifioitu saapuu portinvartijoiden luokse, kuvataan tuonpuoleisen lukemattomia tiloja, joiden lukemattomilla porteilla seisoo vartija. Vihitty tietää kuitenkin kaikkien porttien avaamisen salat ja portinvartijoiden nimet: Ensimmäinen portti: Porttivahdin nimi ”Monien muotojen ylösalaisin käännetyt kasvot.” Vartija nimi on: ”Kuuntele salaa”. Kuuluttajan nimi on ”Ääni joka vaelsi.” Älä aja minua tältä portilta, älä palavalta hiilimuurilta. Olen avannut tien Rasteauhun, olen helpottanut Osiriksen taakkaa.

Minä tunne sydämeni, olen saavuttanut vallan sydämeeni. Olen saavuttanut vallan käsiini ja jalkoihini, minulla on voima tehdä kaikkea, mitä kaksoisolentoni haluaa. Sieluani ei suljeta pois alhaisen maailman portilla; voin astua siihen rauhassa, voin tulla esiin rauhassa. Vihityn tahto ja hallinta on täydellistä. Hänen ei tarvitse pelätä, jotta hänen kehoonpääsynsä estetään, vaan hän voi olla rauhallinen. Kaksi seuraavaa lukua ovatkin nimeltään: Luku siitä, ettei Osiriksen Jumalten pyhien lahjojen kirjurin sydäntä vietäisi häneltä alhaisissa maailmoissa. Ja: Luku siitä, ettei ihmisen sielua vietäisi häneltä alhaisissa maailmoissa. Vihitty ei siis palaa henkisesti vammautuneena ”hulluna” kehoonsa, kun hänen omien puutteidensa ansiosta hänen ominaisuuksiaan on varastettu. Hän voi vapaasti sanoa: tervehdys sinulle joka viet pois sydämiä ja varastat niitä.

Kun on puhdas, voi olla varma, että: En voi syntyä matkalla, eikä minua voida väkisin viedä itään, ottaakseni osaa paholaisen juhliin, veitsellä tehdä julmia haavoja, ei sulkea joka puolelta, eikä tunkea sarvia minuun. Katso minua, kun saavun kotiseudulleni ja korjaan sadon. Jumalat puhuvat kanssani. Olen liittänyt luuni yhteen, olen tehnyt itsestäni kokonaisen, virheettömän. (Paloiteltu Osiris on koottu jälleen yhdeksi kappaleeksi).

Seuraavan luvun nimi on: Luku sielun liittämisestä sen ruumiiseen alhaisessa (fyysisessä) maailmassa. Vihitty on palaamassa takaisin tuonelan teiltä voittajana: Tervehdys sinulle jumala Annitu. Tervehdys oi juoksija, joka asut salissasi. Suo, että sieluni voisi tulla luokseni, missä tahansa se onkin. Jos se viipyy, tuo se luokseni, missä tahansa se onkin. (Kun sarkofagissa makaava vihityn kataleptinen ruumis odottaa Ba lintusieluaan, kaksoisolentoaan pitkältä matkalta, sen paluusta on huoli. Löytääkö se elementtien läpi takaisin? Juoksijaksi kuvattu nopea Annitu suorittaa kuitenkin tehtävänsä, samoin kuin syvällä unien maailman harhassa seikkaileva herääjä palaa toisinaan ruumiiseensa äkisti, juoksijan nopeudella. Älä anna Osiris Anin, voittoisan, maata kuolleena Annussa, maassa jossa sielut liitetään ruumiisiinsa. Jos se viipyy, suo, että sieluni voisi löytää ruumiini. (Tämä ei kaipaa selittelyä: Vihitty on tulossa kotiin. Hän on nyt ”kahden maan kansalainen”. Hänellä on oikeus tehdä matkoja sisään ja ulos jo eläessään, aivan kuin parhailla puhtauden tien tietäjillä ja näkijöillä meidän ajallammekin).

Katsokaa, oi jumalat, että Osiris Anin sielu voi edetä voitokkaasti jumalien edessä, taivaan itäiseltä taivaanrannalta, rauhassa paikkaan, missä oli eilinen, Amentan rauhassa. (Eilen vihitty jäi sarkofagiin Amentan rauhassa, eli maan uumenien luomassa varmassa hiljaisuudessa. Löytäköön hän kotiin vaikeimmasta paikasta, eli idästä. Myös Raamattu kuvaa hyvän ja pahantiedon puuta, joka on idän takana. Niiden välissä on vartioiva Kerubi ja salamoiva miekka, eli samanlaisia epäpuhtaiden sisäänpääsyn estäjiä, kuin tässä teoksessakin kuvataan. Pelko pitää maan tason toiminnassa vartioimalla rajaa). Seuraava kuvaus on merkittävä. Se on vihkimyksen kulminaatiopiste ja mikäli matkustajan matka ei ole näin pitkä ja kattava, kuin Anilla, se ainakin sisältää tämän kuolemattomuuden subjektiivisesti todistavan kohdan: Suokaa hänen katsovan kehoaan, levätköön pyhitetyssä kuoressaan, älköön hänen ruumiinsa koskaan turmeltuko. (Kun sielu pysyy tietoisena kriittisellä hetkellä ja näkee palatessaan maallisen kuorensa, se tietää olevansa henkiolento, kaksoisolento, joka asuttaa kuorta. Hän tuntee liityttyään sitä syvää rauhaa ja täyttymyksen tunnetta, jota etsi turhaan monelta suunnalta ja monissa elämissä fyysisen maan kamaralta: Täyttymys ei asu sen osittuneisuudessa. Kuten sanottu, se on sormenkynnen kaltainen maailma.

Tultuaan matkaltaan Osirksen poika riemuitsee vielä: Vankeuden huone on avattu, se mikä oli suljettu, on avattu. Sieluni vankeuden paikka on avattu. Sielujen tie on avattu minun sielulleni. Olen matkustanut taivaan kaukaisimpiin osiin. Kuinka voisin kertoa mitä siellä olen nähnyt.

Hän myös manaa voimattomuuttaan auttaa niitä syvyydessä kamppailevia sieluja, jota näki matkallaan: Voi, olen heikko ja voimaton heidän seurassaan, jotka kiristelevät hampaitaan alhaisissa maailmoissa, minä Osiris kirjuri Ani, rauhan itselleni voittanut. (Myötätunnon osoitus alhaisen maailman vangeille. Heitä ei voi helposti auttaa vaikka haluaisi, sillä alhaiseen maailmaan ajautuneiden silmät, korvat ja mieli ovat itsekkyyden ummistamia).

Ja katso, Osiris Ani voi edetä päivän kanssa ja toteuttaa tahtonsa elävien joukossa. Tervehdys kaikille loistaville jumalille. Tehkää te minulle tie.  Elämä voidaan nähdä elämäntienä. Kun paremmintietävät Jumalat ohjaavat sitä, niin negatiiviset kuin positiiviset tapahtumat ohjaavat pysyvän onnellisuuden tielle ja kaikki mikä meille tapahtuu on parhaaksemme… Mikä on jumalten tie? Olen valaissut muinaisen Egyptin mysteerejä hieman tarkemmin kirjassani: Muinaisen Egyptin Mysteerit.                    

torstai, 18. heinäkuu 2019

Kierto ja laskusuhdanne

Sielujen kierto sisältää nousu ja laskusuhdanteita. Miten ne syntyvät? Miksi sielut kehittyvät ja taantuvat syklinomaiseesti?

Kuten aikaisemmin totesimme sielu on eräänlainen mosaiikki, jonka osat nojaavat toisiinsa. Jos jonkin tietyn ominaisuuden poistaa, niin että jäljelle jää ”reikä”, jäljelle jäävä koostumus joutuu täyttökamppailuun ja uusien asemien määrittelyyn. Ts. syntynyt poistotilanne vaikuttaa myös muihin ominaisuuksiin. Perimmiltään kyse on siitä, että ”kaikki me muutumme”, koska ulkomaailma vaikuttaa meihin ja sisäinen reagointimme muuttaa vähitellen sielunkoostumustamme. Olennainen tekijä on myös etappien saavuttamattomuus tietyssä ”sovitussa” ajassa:

Kun sielun koostumuspalaset ovat ulkoisen maailman synnyttämässä paineistetussa tilassa ja hipovat sietokyvyn rajoja, voi jokin ominaisuus, jota etapissa ei saavutettu koitua heikoimmaksi lenkiksi: Se voi vaikkapa esiintyä kyvyttömyyytenä sietää erimieltä olevia, jolloin ymmärtämyksen tarvittavan ominaisuuden saavuttaminen on estynyt. Tämä toimii laskusuhdanteen laukaisevana siemenenä, joka muuttaa tilannetta vähitellen. Mikäli sielun voima on loppunut eikä se jaksa enää kohota korkeammalle, voi syntyä seuraavanlainen tilanne:

Aarne on tietäjäluonne. Hän on monen elämän ajan yrittänyt tuoda totuutta ja viisautta maailmaan. Aluksi Aarne oli kirkasotsainen ja positiivinen. Hän lyö kuitenkin koko ajan päätään maailman keskeneräisyyden ja havaintokykyä likaavaan itsekkyyden muuriin. Samalla Aarnen hyvä karma ja sitä kautta lisääntyvä vaikutusvoima kasvavat. Näiden kahden vaikuttavan vähittäisen muutostekijän seurauksena häneen hiipii vähitellen katkeruus ja vahvuus. Katkeruus tekee hänet kylmäksi ja vihaiseksi. Kylmyys, vahvuus ja vihaisuus puolestaan välinpitämättömäksi muiden kärsimyksille. Hän ajattelee: ”miksi minä antaisin muille mitään, huolehdin vain siitä, että itse olen onnellinen.” Aarne ei saavuttanut etappiaan, vaan hänen nousuenergiansa loppuu ja myötätunnottoman välinpitämättömyyden kohdalle syntyy sielunreikä, joka vetää hänet yhä kasvavalle laskevalle kaarelle ja negatiivisen karman kasvun ja tasapainottavan kärsimyksen piiriin, kunnes tilanne lopulta kääntyy ja uusi sielun keskipäivän mahdollisuus koittaa. Miten Aarnen muutos etenee?

”Aarne” syntyy seuraavaan ruumistukseen vahvana, koska hänellä on paljon hyvää karmaa. Hän on nyt Peter. Peter syntyy myös kylmänä, koska hänen kehittämänsä katkeruus määrää suuntaa ja aiheuttaa luottamuksen puutetta ja ihmisvihaa. Peter syntyy tunneälyttömänä, koska hän hylkäsi tietoisesti tunneälyä kasvattavan myötätunnon ominaisuuden ja sielussa on sen kohdalla reikä. Hänen uskonsa omiin erehtymättömiin havainnontekoelimiin on kuitenkin vanhoista syistä edelleen vahva. Peteristä tulee vaikutusvaltainen skeptikko, joka hahmottaa maailmaa pelkästään yhdellä silmällä. Hän täyttää sen reiän, joka tunneälyn paikalla ”valitusti” nyt sijaitsee, pragmaattisella kylmällä ja nyanssitajuttomalla järjellä. Hän ei juurikaan ymmärrä viitteenomaista puhetta, mikä saa hänet otaksumaan: ”Koska minä en voi ymmärtää - ja olen todistetusti älykäs - muutkaan eivät ymmärrä ja syvempi oivallus on pelkkää haihattelua. Meidän on luotettava pelkästään ulkoistetun ajattelun tuloksiin. Haluan kuulua sen kunniaa luovan sädekehän sisäpiiriin ja saada vihdoin kaipaamani arvostuksen”

Ympäristön arvot ja maailman sattuma voivat ohjata kuitenkin myös toisenlaiseen suuntaan. Mikäli Aarne olisi jälleensyntynyt toisenlaiseen ympäristöön, tilanne olisi toinen:

Ali elää maassa, jossa aseita, terrorismia ja sotaa ihaillaan. Hänen sisällään vellova kiukku etsii ulospääsyä ja hän purkaa sitä mielellään kohteisiin, joita hänen kulttuurissaan pahoina pidetään. Ali on vahva ja kerää karismallaan seuraajia. Hänellä on missio. Ali tuntee vahvasti, että hänen tehtävänsä on viedä maailmaa eteenpäin, mutta koska tilanne on käynyt vanhaksi, hän päätyy mustan kehittäjän välikappaleeksi. Koska Ali on käytännöllisellä tavalla hyvin älykäs, hän organisoi terrori-iskuja. Ne aiheuttavat hätää ja kärsimystä. Ali joka ei onnistunut tuomaan maailmaan muutosta hyvällä tavalla, päätyi kohtalon välikappaleeksi ja toi maailmaan kehitystä mustalla tavalla.

Miten niin mustalla tavalla? Eikö paha johda pelkästään huonoon suuntaan? Mikään maailmassa tapahtuva ei mene koskaan hukkaan! Mikäli yksilö tekee vääriä tekoja, on vaikutus maailmaan silti positiivinen pitkällä aikavälillä. Ihmisen ulkopuolella ei ole lopullista ja todellista pahaa. Liian vahvaksi kasvanut maailmallinen pinnallisuus ja muilta hyväksyntää kerjäävä kunniapeli, joka on perustaltaan tietäjien epäonnistumisen takana, voi muuttua myös karmealla tavalla: Kokemalla ja näkemällä kärsimystä. Se ruokkii myös juuri sitä myötätuntoa, jota ilman Alista tuli hirviö. Maailma saa lopulta viivästyneen kehityksensä, mutta Ali joutuu taakankantajaksi hirvittävälle negatiivisen karman kierrokselle. Koska ihmiskunnasta ei löytynyt muutosvoimaa ennen etapin lopullista umpeutumista, kohtalo siirtyi mustaan käteen ja epäonnistuneet toteuttajat kantavat suurimman taakan.

Alilla/Aarnella olisi ollut myös kolmas mahdollisuus: omaehtoinen palaminen. Mikäli hän olisi päässyt tarkemmin valitsemaan ja mikäli olisi nähnyt ne valtavan, myöhemmin erääntyväksi käyvän laskun siemenet, hän olisi valinnut karman purkamisen. Tilanne eteni kuitenkin niin pitkälle, että hänestä tuli vaikutuskyvytön kohtalon välikappale. Hieman aikaisemmin kyseisellä sielulla olisi ollut mahdollisuus valita elämä, jossa kertynyt hyvä karma olisi poltettu pois vähemmän tuhoisalla tavalla, egon palveluksessa. Kerroin tästä tarkemmin kirjassani ”Elämän kulissien takana”, enkä siksi etene tämän syvemmälle sielun keskipäivän aiheeseen.

Samalla tavalla voimme katsoa historiamme yhtä suurinta pahantekijää, ja ymmärtää: Toisen maailmansodan pääarkkitehti oli valtavan hyvän karman kerännyt, entinen kirkasotsainen maailmanparantaja, joka eteni liian pitkälle. On kuitenkin niin, että suurimmat vaa’ankielipersoonat ihmiskunnan historiassa olisivat voineet myös toimia toisin. Niin myös kyseinen vaaleilla valittu kansallissosialistisen valtakunnan päämies olisi voinut onnistua positiivisesti. Syntyessään hänellä oli mahdollisuus…

Mahdollisuus epäonnistumiseen oli myös Jeesuksella, joka syntyi tänne vakaana aikeenaan sijoittaa karmansa ihmiskunnan positiiviseksi hyväksi. Herodeksen neuvonantajan suusta kuultiin muinaisen profeetan ennustus: ”Juudaan seudulta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia.” Ts. syntyvästä entiteetistä oli mahdollista tulla joko suuri kuningas, tai suuri hengenmies. Koetukset kuitenkin kestettiin, eikä syvälle materian epäonnistuneiden koetusten ketjureaktioon putoaminen aktivoitunut. Korkeista tavoitteista voi pudota myös syvyyteen. Se on maailman laki.

Kun synnymme maailmaan, antaudumme kaaoksen kujanjuoksuun. Se suunnitelma, jonka olemme laatineet, tai joka on meille laadittu, asetetaan koetukselle. Taitavuus, tieto ja puhtaus päätöksentekohetken veitsenterällä määrittävät suunnan ja onnistumisen laadun. Kun astumme kuoleman portista elämän loppupäässä, näemme vihdoin mitä elämästä tuli, mihin se johti, mitä virheitä teimme, missä onnistuimme. Kannamme yksin sen seuraukset. Elämä ei ole helppoa ja vapautuminen Samsaran pyörästä on vaikeaa, miltei mahdotonta. Sitä suurempi on ilomme ja ”kunniamme” kun se kerran lopulta onnistuu, sillä meillä ei lopulta ole muuta mahdollisuutta kuin onnistuminen ja koetuksen läpäisy…

keskiviikko, 15. toukokuu 2019

Evoluution ja sielunkierron vastaavuus

Pitkäjänteisen ja laaja-alaisen tieteellisten tutkimusten johdosta tiedämme nykyään, että ihminen on edennyt olosuhteiden paineeseen reagoimisen seurauksena yksisoluisesta pienestä tietoisuuskimpusta, pitkäaikaisten välivaiheiden kautta siihen tilaan, jossa hän on nykyään. Kauan ennen nykyistä ihmisen olomuotoa inhimillinen tietoisuutemme on elänyt kädellisissä lajeissa. Sitä ennen olemme olleet kehittyviä nisäkkäitä, jotka elivät dinosaurusten varjossa. Kun katsomme takautuvasti ajassa riittävän kauas, ehkä n. 200 miljoonan vuoden päähän, kohtaamme hieman päästäistä muistuttavan alkunisäkkään, joka muuntuu ja (karkeasti ilmaistuna) yhdistyy liskomaisten eliölajien kanssa samaksi sukuhaaraksi: Tietyn matelijapopulaation erilleenajautuminen ja uuteen ympäristöön sopeutuminen kehitti niissä tuolloin ensi ituja siihen suuntaan, joka johti myöhemmin nisäkäslajin syntyyn. Aikarajamääritykset ovat häilyviä. Voimme kuitenkin edelleen seurata jälkiä yhä kaukaisempaa aikaan, jolloin ”liskot” elivät vielä merissä ja olivat sopeutuneet sen ympäristöön täydellisesti. Loistavaa evoluution hienossa tarkoituksenmukaisuudessa ja viisaudessa on se, että olento on samaan aikaan sekä täydellinen, että eteenpäin kehittyvä.

Kun vertaamme evoluutiota sielujen kiertoon, havaitsemme että niiden välillä on vastaavuus. On jopa niin, että evoluutio on heijastus vielä suuremmasta kokonaisuudesta, josta osa on kätketty arkipäivän havainnolta.  Päästäksemme käsiksi tähän vaikeaan aiheeseen, meidän täytyy ensin kysyä: Missä on ihmisen ja eläinkunnan raja ja voiko se elää ja mukautua? Vallitseeko jälleensyntymässä sattuma ja kaaos, vai onko sillä oikeudenmukainen ja järjellinen perusta? Entä syntyykö ihminen aina vain ihmiseksi? Esitimme myös kirjan alkupuolella teesin, jonka nimesimme ”tasoksi”: mitä se tarkoittaa?

Ihmissieluja on kierrossa tietty määrä. Tuo määrä on valtava. Nuo sielut kamppailevat jälleensyntymien kierrossa, oppien virheistään ja kasvaen ja jalostuen nousevat yhä korkeammalle tasolle, välillä taantuen, sitten taas nousten. Osa sieluista on jälleensyntyneenä tälle tuntemallemme kentälle, suurempi osa ”odottaa” taivaankannen kellon kiertymisen oikeaa hetkeä ja maailmanajan muuttumista, jotta tulisi heidän sielunryhmänsä syntymisen aika. Koska elämme vaikeita aikoja, jolloin syklimme piiriin on syntynyt paljon sieluja, jotka heidän oma toivevoimansa ajoi aikoinaan tavoittelemaan henkilökohtaista kunniaa ja persoonakohtaista elämää, nimitämme sitä Kaliyugaksi. Se tarkoittaa sitä, että maailman kehitysolosuhteet ovat muovautuneet/järjestetyt tällä hetkellä tuon ihmisryhmän toiveita vastaaviksi. Se on myös näyttämö, joka kiihdyttää kehitystä, mutta vaatii paljon. Kunnianhimon suuntaa syntyy yhä vain lisää, koska ulkoisen ympäristön paine on niin valtava esimerkki viisaammillekin sieluille, jotka sen piiriin syntyvät. Myös sielunkierto on tiivistynyt. Se johtuu lähinnä siitä, että oppiakseen moraalin läksyn, tarvitaan yhä useampia elämiä etapin saavuttamiseen, koska ihminen sotkeutuu usein voimakkaasti epäolennaisiin houkutussuuntiin ja ne voidaan parhaiten ratkaista tässä maailmanajassa, jollaiseksi kehitysnäyttämö on nyt siis joksikin aikaa – muutamiksi tuhansiksi vuosikymmeniksi - muodostunut.

Tämän tarpeellisen pohjustuksen jälkeen pääsemme varsinaiseen asiaan: Kaikesta tästä on syntynyt tilanne, jossa osa kehittyneemmistä sielusta ei tarvitsisi jälleensyntymää tähän tiivistyneeseen aikaan, ts. he ovat etappinsa saavuttaneet: mutta usein he kuitenkin tämän tilaisuuden valitsevat, koska tämä ainutlaatuinen kokemus tiivistyneestä, mutta äärimmäisen rankasta kehityssyklistä kannattaa käyttää. He ovat tuo ensiövalintajoukko, varsinainen aikakautemme ihmiskunta silloin, kun elämän kentällä sijaitsevien käyttövälineiden määrä on pieni. Ts. Jos lisääntyminen on maltillista, silloin pääasiassa he ovat syntyneenä fyysiselle kentälle.

Lisäksi tässä maailmanajassa - jossa kuten mainitsimme, jälleensyntymien väli on tiivistynyt ja maapallon väestöpaine siksi lisääntynyt - on myös toinen olennainen joukko: Eläinkunnan korkeimmalle kehittyneille edustajille on tarjoutunut mahdollisuus syntyä ihmiseksi, koska eksponentiaalinen syntyvyys on aikaansaanut ”ylimääräisiä” ruumiita. Portit ovat avoinna, koska mm. kiihkeän aikamme suuren seksuaalisuusmyönteisyyden vuoksi lapsisyntyvyys on suurta ja osa sieluista toisaalta myös odottaa syntymistään, koska kyseisten sielujen ansioiden vuoksi niiden ei tarvitse syntyä kaliyugan aikana. Tätä aukkoa täyttämään siis syntyy parhaita eläinkunnan edustajia, joiden tietoisuuden ero ihmiskunnan edustajiin ei ole niin suuri kuin olemme tottuneet ajattelemaan: ainoastaan aivojen kapasiteetti, kerätyt kyvyt ja ominaisuudet ovat erilaisia, vähäisempiä…

Syntyminen eläinkunnasta ihmismuotoon ei ole satunnaista. Se noudattaa kehittyneimpien kädellisten syntymäjärjestystä, aivan kuten evoluutiokin: kaikkein kehittyneimmät ihmisapinat voivat aikanamme syntyä ihmisen hahmossa. Heidän tulee saada ensi kosketus ihmiskuntaan syntymiseen sillä myöhemmin portit sulkeutuvat taas. Kun syntyvyys kääntyy laskuun, alimmalla portailla sijaitsevien on käännyttävä takaisin. Tämä on alkusyy sille, josta on sanottu: ”näin täytyy tapahtua”. Kun sielunkiertoon liittyy alhaisemmalla tasolla olevia tietoisuuksia, keskimääräinen ihmiskunnan ominaisuuspotentiaali kokonaisuuteen verratessa taantuu hieman. Tästä johtuu myös kulttuurimme pinnallistumiskehitys ja ominaisuus jota voidaan sanoa ihmiskunnan sielunnuoruudeksi: kun katsoo ihmiskunnan toimia ja pitäisi määrittää sen sielunikä, se sijoittuisi vielä nuoruuteen. Tapahtumarikas aikamme kuitenkin kehittää tilannetta jatkuvasti: ”Tämän täytyy tapahtua”, jotta mahdollisimman suuri joukko sieluja saadaan nostettua yhä ylemmälle tasolle ja että muut saavat massojen tuoksinassa nopeutettua kehitystä. Paisuvalla pintakulttuurilla on aluksi kuitenkin taipumus osittain tarttua myös vanhemman sieluniän omaaviin, koska ulkoinen paine kunnianhimon ympäristössä on voimakas vaikutin ja muu on vastaavasti vähentynyt ja kadonnut näkyvistä.

Keitä nämä ihmiskuntaan nousseet sielut sitten ajassamme ovat? Minkälaisia ominaisuuksia ihmisapinoiden korkeimmasta ryhmästä nostetuilla on? Miten he reagoivat kun aivokapasiteettirajoitus vähenee ihmiseksi synnyttäessä? Mitkä ovat ne ominaisuudet, joita heidän tulee hioa? Heitä on vaikeaa erottaa, eikä tämäntyyppistä erottelua pitäisi tietenkään tehdä, mutta katsomme tässä kuitenkin tilannetta pohjaan saakka:

Eräänlainen laumasieluisuus ja tietynlainen yksilöminätunnon puute on alkutaipalellaan olevan sielun eräs tunnusmerkki: he näkevät itsensä enemmän suvun osana, kuin yksilöinä. Kiihkeä vihanhallintakyvyttömyys, omatunnon vaivaamattomuus, kylmä itsekeskeisyys, hyvä värähtämätön valehtelukyky ja henkilökohtaiseen etusuuntaan venytetty totuudentaju: he eivät useinkaan erota totuutta, ja omaa tai ryhmänsä etua toisistaan ja puolustautuvat voimakkaasti, mikäli heidän yhteisönsä etuja loukataan. Heikko tai olematon itsekritiikki vaivaa hiljattain nousseita myös ja he syyttävät virheistään usein muita. Tästä johtuen väestömäärän yhä lisääntyessä tapahtuu lopulta niin, että ihmiskunnan henkisen iän laskiessa liian alas, syntyy peruuttamattoman itsetuhontuhon siemeniä ja vastakkainasettelu kasvaa niin suureksi, että syntyy väestömäärää voimakkaasti rajoittavia sotia. Toki jatkuvaa nousukehitystä myös tapahtuu koko ajan, ja se vaikuttaa kompensoivasti. Mutta mikäli ihmiskunnan nykyinen parhaimmisto ei saavuta heille määrättyä etappia, tasoittaen näin alhaaltatulevaa painetta on tarjolla vaara alapäästä tulevan paineen kasaantumiselle. Koska väestöpohja muuttuu pisara pisaralta kehittymättömämmäksi, populistiset johtajat alkavat saamaan valtaa… Johtajien sielunkehitys taas määräytyy erilaista reittiä pitkin:

Eläinkunta sisältää muitakin sieluja, kuin niitä, jotka eivät ole vielä ihmismuodossa juurikaan esiintyneet. Se ei ole kokonaan puhdasta eläinkuntaa, vaan vaihtelua ja siirtymisiä on tapahtunut ennenkin. Aikaisempina maailmankausina on elänyt ihmisiä, jotka ovat tehneet valtaisia moraalisia virheitä. Heidän tekonsa ovat olleet sellaista luokkaa, että oikeutus ihmiseksi syntymiseen on menetetty. He ovat erilaisten välitilojen kautta palanneet takaisin eläinkunnan alemmille tasoille, uutta vauhtia ottamaan. Heidän älynsä on aikaisempina aikoina ollut erittäin terävä, vaikka tunnepuoli ei ole kehityksessä mukana pysynytkään ja lopulta tunteelle tarkoitettu tila on syöty kokonaan kylmän itsekkään järjen käyttöön. Se, joka joskus on ollut valmiiksi kehitettynä, palautuu helpommin samaan tilaan, kuin sellainen äly, joka ei vielä ole huippuunsa hiottuna ollut. Tämä nopeamman palautumisen laki on havaittavissa monissa muissakin asioissa. Myös tätä ainesta nousee nyt esiin, kun aikamme syntyvyys sille tilaa tarjoaa. He eivät ole vielä valmiita, mutta syntyvät tänne hieman ennen aikojaan ja tulevat siksi laskeneeksi myös ihmiskunnan keskimääräistä moraalista tasoa. Toisaalta he voivat olla myös jo kärsimyksen ja ylimääräisen kierroksen motivoimia ja kestäviä totuuden rakastajia.

Suuri osa eläinkunnasta nousseista ei kuitenkaan ole enää varsinaisia ensikertalaisia, koska he ovat saaneet tilaisuutensa jo jonkin aikaa sitten ja ehtineet syntyä aikamme tiiviissä jälleensyntymisrytmissä jo muutamia kertoja. Ihmiskunnan väestö lähti kasvuun n. viisisataa vuotta sitten. Kasvu oli aluksi suhteellisen maltillista, mutta 1700-luvulla kasvu kiihtyi ja kääntyi erityisen voimakkaaseen nousuun 1900-luvun puolivälin tienoilla.

Entä miten muut eläinsielut kiertävät, kun kehittyneimmistä ihmisapinoista nousee edustajia ihmiskuntaan? On tietynlaisia lajisidoksia, jotka tuottavat täydennystä ihmisapinoiden ryhmään. Nämä eri lajien väliset erot tuottavat myös vaihtelua luonnetyyppeihin: on eri asia, nouseeko uuden kädellisen ruumiin ansainnut sielu esimerkiksi ihmisen lähellä hienosti kehittyneestä koirasta, tai vaikkapa hevosesta. Vai onko kenties erityisen jaloksi kehittynyt kissa saanut syntymäoikeuden kädellisten ryhmään. Voimme piirtää eri lajeista yhdistäviä lankoja varsinaiseen ihmisapinoiden ryhmään. Niitä piirretään usein pienemmistä kädellisistä, mutta myös mainituista ihmisen lähellä kehittyneistä koirista, kissoista, hevosista ja norsuista. Vähäisemmässä määrin mahdollisuus syntyä ihmisapinoiden ryhmään on monilla muillakin lajeilla, kunhan kehitys on kulkenut niin pitkälle, että kohottavia kokemuksia on enää vaikeaa siinä aivorajoiteruumiissa saada. Mikäli ihmisruumiita ei olisi tarjolla, sielut jäisivät kehittämään omaa lajiaan eteenpäin, mutta nyt sen kehitys viivästyy, koska tie ihmiseen on auki. Tästä johtuu myös se seikka, että tietyt lajit ovat polkeneet toisinaan paikoillaan kymmeniätuhansia vuosia ja sitten yhtäkkiä ottaneet hyppäyksen eteenpäin. Tiettyjä lajeja kuolee myös sukupuuttoon kun ihmiseksi syntyminen kiihtyy. Syntyy myös erikoinen bumerangivaikutus: jos ihmiskunta kohtelee eläinkuntaa hyvin, oikeudenmukaisesti ja rakastavasti, syntyy rauhallisia apinarotuja ja vaikutus ihmiskuntaan on positiivinen. Jos eläimiä kohdellaan huonosti, surmataan, jos ne elävät pelossa ja kantavat sisällään traumaa ja katkeruutta, on ihmiskuntaan siirtyvien luonteessa jo valmiiksi paljon vihaa…

Kuten näemme, ihmisruumiiseen syntyminen on pitkän prosessin tulos. On ollut myös muita maailmanaikoja, jolloin tietyt sielut ovat ja saaneet maistaa ihmisen kompleksista yksinäisyyttä, mutta ajan syklin muutos on heidät taas takaisin vetänyt, tämä on näkynyt mm. useampina rinnakkaisina alkuihmisrotuina. Kuitenkin, kun yläpäästä vapautuu hitaasti tilaa valaistuneiden astuessa vielä korkeammille kehitystantereille - jälleen noviiseina - tulee ennen pitkää myös heidän pysyvä vuoronsa. Buddhan sanoin: ”on suuri etuoikeus syntyä ihmiseksi.”

keskiviikko, 1. toukokuu 2019

Muinaisen Egyptin Mysteerit

Ikivanhan "mysteeriuskonnon" oli tarkoitus todistaa ihmiselle kuolemattoman sielun olemassaolo. Kuoleman peruuttamattomuuden edessä on portti, jonka eteen johti Mysteerioiden polku. Portin avaaminen vaati lähes yli-inhimillisiä ponnistuksia, mutta sen jälkeen tietoon vihitty saattoi sanoa: " Minä olen kahden maan kansalainen." Sekä: "Minä nousen ulos munasta kätketyssä maassa."

Entä miten huikeat arkkitehtoniset saavutukset luotiin ja miksi... Uusin kirjani tilattavissa mm. tästä, tai tästä. Alkuun voi tutustua täällä.

sunnuntai, 24. maaliskuu 2019

Elämän kokonaisuuden hahmottamisen osat

Ilman juurien tuntemusta fyysinen tasomme on paradoksi. Olemme kuitenkin tottuneet ja sokeutuneet paradoksiluonteisuuteen, emmekä helposti havaitse sen kummallisuutta. Kaikki alkaa kuitenkin ”keskeltä”: Pelkkä fyysinen ulottuvuus on kuin juureton puu, tai sormeton kynsi. Nykyiselle äärimmäisen epäherkkyyden aikakaudelle tyypillinen ”aivopuhe” on esimerkiksi osa tätä kudelmaa. Usein kuvataan, kuinka aivomme säätävät paitsi tietoisuutta, myös tunteita ja ruumiintoimintoja äärimmäisen kattavasti. Päätelmän syntyyn on päädytty sisäänvirtauselimen heijasteita mittamaalla. Se ei kuitenkaan kerro mistä aivoja ohjaava eittämätön viisaus on peräisin. Vanhanaikainen sielu tai mieli olisi otettava uudelleen käyttöön, sillä ne kuvaavat todellisuutta paremmin. Selitys ei tietenkään myöskään ole DNA, tai evoluutio, sillä mistä niihin ”koodautui” se valtava viisaus, joka synnyttää äärimmäistä monimuotoisuutta ja sen jatkumoa. Kun olemassaolon prosessin havainnosta puuttuu kivijalka, se on myös osittunut ja altis väärille johtopäätöksille, jota herkkyyttä visusti karttava tutkimusmetodi edelleenvinouttaa. Havainto ihmisestä ei tyhjene fyysiseen ruumiiseen. Luonto ei selity pelkästään aistihavaintotunnettua tutkimalla. Mistä luontoa luovat ja ylläpitävät voimat ammentavat suuntansa ja ominaisuutensa, jotka evoluutiona tasollamme näyttäytyvä järjestävä voima nostaa esiin?

Seuraavassa tehdään vaatimaton yritys olemassaolon kulissien takaisen ohjaavan vaikutuksen selvittämiseksi. Se on silti hajanainen ja aukkoinen, ja vaatii sisäistä täydentämistä. Se tarjoaa lähinnä kummallisentuntuisia osia, joiden väliin on kirjoitettu kokonaisuuden rakenne, ja se voi avautua vain avoimelle ja herkistyneelle mielelle.

Kosmos on kuin valtava verkko, jonka kokonaisuuden osia olemme. Suurin hallitsevin ja ylivoimaisin muodostaja on oma perimmäisellä taustalla vaikuttava Aurinkologoksemme ja sen muodostamat luovat, muotoa antavat ja ylläpitävät voimat. Logos antaa kuitenkin ”vain” suunnan ja ilmennyksen niille vaikutuksille, jotka saapuvat tähän avaruuden kordinaatiopisteeseen muualta tulevan valon mukana: varsinainen luoja on häivytetty tarkennuspakoiseen hämärään. Samalla oma aurinkomme säteilee vaikutustaan muualle avaruuteen, antaen ainutlaatuisen osansa ja värinsä kokonaisuuden sinfoniseen harmoniaan.

Koska muista suunnista tuleva ja sekoittunut muiden Logosten valo saapuu tähän avaruudenosaan ainutlaatuisena, se määrää myös kehityksen suuntaa ja muotoa. Miksi elämämme laatu ja evoluutionalainen fauna on juuri sen muotoista, kuin minä me sen näemme. On kyse lukuisista vaikutuksista ja äärimmäisen monimutkaisesta tasojen yhteensulautuvasta toiminnasta, mutta meidän aurinkomme takana oleva Logos ammentaa suuntaa ja inspiraatiota tänne saapuvasta valosta ja sen sisältämästä ”informaatiosta”. Siksi faunassa on nähtävissä äärimmäisen syvällinen vastaavuus ja tuttuus universumin kanssa. Jos voisimme kohdata tuon suunnan asukkaita, voisimme tunnistaa heissä jotakin tuttua…

Hevosen muodon ja kehityssuunnan ensiaihio on kotoisin tänne saapuvan valon tietystä tähtikuviosuunnasta. Koira puolestaan toisesta vaikutuskimpusta ja ihminen kolmannesta. Kaikille niille on meidän järjestelmässämme myös oma Logoksenalainen jumaluutensa, joka on niiden arkkityyppinen ihannekuva ja jota kohden ne ponnistelevat, mutta ne ovat samalla jo paradoksaalisesti valmiita myös siinä ajan pisteessä, jossa ne tuolloin ovat. Tämä ”evolutionaarinen valmiinaolo” on peräisin siitä ympäristöstä jossa ne vaikuttavat: kaikki maapallon oliot kehittyvät suhteessa keskenään (samoin kuin myriadit aurinkologoksetkin tekevät ylätasolla). Ne ovat koko ajan lähes täydellisiä ympäristöönsä nähden, mutta ympäristön muuttuminen kehittää samalla myös niitä yhä suurempaan täydellisyyteen ja kohti mainittua arkkityyppistä jumalihannekuvaa.

Samalla ne myös kilpailevat keskenään: Jumalihannekuva-arkkityypeistä joku voittaa keskinäisten vaikutusten kisan ja saavuttaa kärkiläjin paikan. Sille ”kehittyy” sopivat tarttumaelimet, liikkumistapa ja tietenkin äly. Kehittyneet kärkilajit ovat usein juuri ihmisenkaltaisilla ominaisuuksilla varustettuja, mutta niillä on kauttakulkulajinsa tunnusmerkit. Mm. muinaisten egyptiläisten syväastronomiseen tietämykseen perustuvat jumaluushavainnot perustuvat tähän…

Kun luomisen hedelmöittynyt siemen lopulta vahvistui jumalallisten arkkitehtien hellässä huomassa ihmiskunnan taimeksi, syntyi tarve luoda jo useiden kädellislajien kansoittamalle maapallolle järjestystä. Paitsi sielujen kierrolle, myös maalliselle elämänkaarelle tarvitaan organisointia ja nopeutettua kehitystä. Tehtävä annetaan jo valmistuneille ”ihmiskunnille”, jotka janoavat mielenkiintoista työtä kosmoksen lukemattomilla toimialueilla. Luovat Logokset ovat ”hitaita” ja vaalivat aikaa, mutta ihmiskunnat ovat kutsutut nostamiseen, nopeuttamiseen ja kehittämiseen.

Aika on tullut kypsäksi jotta nostajat voivat saapua. Venuksen hedelmään saakka (eri havaintotasolla) kypsynyt ihmiskunta odottaa seuraavaa kehitysaskeltaan, samoin se väestö, joka kypsyi meidän näkökulmastamme keskustähden, eli Siriuksen suunnalla. He operoivat pääasiassa sisemmällä luovien voimien taustatasolla, mutta osalle heistä kehitetään myös ruumiit, jotka ilmaisevat sitä korkeampaa älykkyyttä, jota heidän kehitystasonsa ilmentää, myös fyysisesti. Maapallon ihmisille he ovat jumalia ja itseoikeutettuja johtajia. Jumalien kallo on pitkä ja heidän korkeat poskipäänsä ilmentävät voimakasta tahtoa. Silmät leimuavat itsetietoisuuden jumalallista tulta. He taittavat matkaansa Vimanoilla ja elävät huomattavan kauan. Jumalat avaavat myös Mysteerioiden portin maallisen temppelin ja Rasetaun välille. Se on korkein ”filosofia”, joka maan päällä on koskaan esiintynyt: he näyttävät tien ohi kerubien ja salamoivan leimuavan miekan, elämän puulle. Raamatussa on heihin monia viittauksia. Jumalista puhutaan toisinaan jopa monikossa: ”Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan ”. Lisäksi he ovat konkreettisia: ”Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa.”

Valmistuneiden ihmiskuntien piiristä nousseet jumalat johtavat kehittyvää ihmiskuntaa, kunnes sen omasta piiristä nousee kypsiä sieluja, jotka voivat ottaa heidän paikkansa, niin tämän, kuin tuonpuoleisenkin hierarkiassa. Kun korvaajia löytyy, väliaikaishallitsijat väistyvät vähitellen. Jumalat ovat olleet suuren haasteen edessä, eivätkä he suoriutuneet tehtävästään parhaalla mahdollisella tavalla. Korjaavia toimia täytyi tehdä tasapainon palauttamiseksi ja tuo työ jatkuu yhä, vaikka tulokset ovat myös olleet huomattavia tosilla sektoreilla. Nykyään heidän tehtävänsä on loppunut ja muuttunut tarkkailu- ja neuvonantotehtäväksi. Pitkäkalloisten jumalien ansiosta maan bramfatuura nousi nopeasti ja lunasti omat edustajanpaikkansa hienosti suunnitellussa hierarkiassa. Lähes koko maapallon kehitysnäyttämön takainen organisaatio on nyt varustettu Telluksen omilla eliittikansalaisilla (eliitti tarkoittaa tässä luonnollisesti hyvyyden, totuuden, rauhan ja rakkauden koetuksista selvinneitä), jotka ovat hioutuneet valmiiksi elämän kovassa koulussa. Massat puolestaan elävät tällä hetkellä nopeutettua kehitystä valtavan väestöpaljouden haastavissa olosuhteissa. Mistä tuo sielujen fyysiselle tasolle tunkeutumista ilmentävä väestöräjähdys on saanut alkunsa? Mitä sen takana todella on?