lauantai, 28. tammikuu 2023

Salatieteellisfilosofinen romaani

Kiinnostaako filosofinen romaani, psykologisin, "kaukohistoriallisin" ja salatieteellisin lisämaustein. Aihealueina antiikin muinaisten mysteerien tarkoitus, sekä hyvän ja pahan tematiikka, elämän tarkoitusta unohtamatta: Atlantiksen salainen tiede - mysteereihin initioitu. Selailla voi täällä.

sunnuntai, 15. toukokuu 2022

Sulkakäärmeen salainen kammio

Vuonna 2003 arkeologi Sergio Gómez Chávez koki myrskyn jumalan johdatusta törmätessään Teotihuachanin sulkakäärmeen temppelipyramidin edustalla yllättävään näkyyn, josta useimmat hänen kollegansa joutuisivat koko uransa vain haaveilemaan. Useita päiviä raivonnut rajuilma ja rankkasade oli muodostanut maahan sortumakuopan, jonka alta paljastui ennen tuntematon käytävä. Sergio laskeutui köyden varassa aukkoon ja näki tunnelin, joka oli vuosisatojen kuluessa kertyneen maa-aineksen täyttämä ja näkymä molempiin suuntiin oli rajoitettu, mutta paljastunut käytävänosa oli kuitenkin nyt esillä ensimmäistä kertaa lähes kahteentuhanteen vuoteen. Oli selvää, että tutkittavaa ja kaivettavaa olisi paljon ja että kyseessä olisi kenties Keski-Amerikan merkittävin löytö pitkiin aikoihin, kenties koskaan. Reiän päälle pystytettiin turistivirroilta suojaava teltta ja jäätiin odottamaan tarkempaa tutkimuslupaa.

Lupaa jouduttiin odottelemaan useita vuosia, mutta kun hitaaseen ja aikaavievään toimeen viimein päästiin, käytävästä alkoi löytyä yllättäviä yksityiskohtia. Pyramidin alle johtava jalkapallokentän mittainen käytävä oli täynnä symboliikallaan puhuttelevia esineitä ja niitä löytyi lopulta yli satatuhatta kappaletta. Esineiden joukossa oli mm. satoja metallisia palloja, erilaisia puu- ja jade-esineitä, spiraalisia simpukankuoria, hyppyyn valmistuvia uhkaavia jaguaaripatsaita, rasiaan asetetut kovakuoriaisen siivet, meripihkapalloja, vihreästä kivestä tehtyjä patsaita, petoeläinten kalloja ja muita ruumiinosia, sekä vihreäkivinen naamio.

Muinaiset rakentajat olivat olleet illuusion mestareita, sillä luola oli päällystetty kultaisena kimaltelevalla pyriitillä, mustana välkähtelevällä kiteisellä magnetiitilla ja teräksenharmaana kimmeltävällä hematiitilla ja kun käytävässä käveli eteenpäin, se oli sädehtinyt kuin kaikenkattava alamaailman tähtitaivas. Käytävän reitti oli selvästi tarkoitettu kuljettavaksi jossakin salaisessa menossa, eikä sen olemassaolosta todennäköisesti ollut tiennyt kuin pieni valikoitu ryhmä.

Ennen pitkää muinaista vihkimysreittiään kulkeva hämmentynyt kulkija, joka ei ollut vielä koskaan nähnyt mitään tällaista, saapui kohtaan jossa oli maaston muotoja matkiva pienoismalli, vuorineen ja järvineen, joiden vesistöt olivat nestemäistä elohopeaa. Sekä pohjois-, että eteläkammioon oli asetettu erikoisella tavalla sädehtivä pallo, jossa oli saviytimen ympärille kerrytettyä, nykyisin jarosiitiksi hapettunutta välkähtelevää rikkikiisua. Kuvaansa saattoi katsella pyriittipeileistä, joiden sanottiin olevan portaali tuonpuoleiseen. Käytävän loppupäässä oli neljä ihmisfiguuria, jotka kenties esittivät tämän unenomaisen paikan viisaiden perustajien hahmoja. Heidän hohtavat jalokivisilmänsä katsoivat tulijaan erityisellä katseella ja vaatetetut sekä helmikäädyllä koristellut kiviruumiit loivat kummallisen elävän vaikutelman: aivan kuin noiden viisaiden silmien läpi katsoisi jokin ylimaallinen nostaja ja auttaja.

Käytävä päättyi kolmeen kammioon, jotka sijaitsivat n. 14 metriä sulkakäärmeen pyramidin alapuolella ja kun maailman houkutuksia ja uhkia kuvaava kävely käytävässä oli suoritettu, pitkään valmennettu kulkija jätettiin kenties kammioon kohtaamaan itsensä pimeydessä, äärimmäisessä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä.

Etelä-Amerikkalaisissa vihkimysriiteissä oli tapana silpoa kokelasta, eivätkä ne siksi yllä kuvastonsa puhtaudessa ja syvällisessä näkemyksessä esimerkiksi Egyptin mysteerien tasolle. On todennäköistä että valmistavan vihkimystien kulkenut kokelas oli myös jo valmiiksi huumattu, esimerkiksi pyhillä sienillä, joita tuon ajan ”shamaanien” tiedetään yleisesti käyttäneen. Silpominen puolestaan oli laadultaan heikentävää ja tavallaan eräänlaiseen kuoleman prosessiin johtavaa, muttei kuitenkaan liian vaarallista. Se ainoastaan kidutti ja häivytti tämän ja tuonpuoleisen rajaa ja riitin toimintaperiaate oli sama kuin viikinkien yggdrasil puussa roikkujilla, jotka lähes kuoleman rajalle heikentyneinä tutkivat valhallan esikartanoita ja maailmanpuun rakennetta. Tuon ajan intiaanikulttuureissa oli tapana lävistää mm. korvanlehdet, kieli, pohkeet ja penis. Alueelta löytyi myös keskeisenä pidetty marmorihahmo, joka kuvaa ihmistä, jonka käsissä ja jaloissa on kiinnisitomiseen tarkoitettu kavennus: köyden paikka. Tämä kuvaa ehkä vihkimysriitin varsinaista totutustapaa. Toisin kuin muinaisessa Egyptissä se ei ollut suljettu sargofagi, vaan sitominen paaluun tai kun otamme huomioon kammion viimeistelyn tason ja vallitsevan toimintakulttuurin, ehkä ennemminkin kahlehtiminen tarkoitukseen varta vasten valmistettuun kiviseen ”alttariin”, tai luolanseinään, johon verta vuotava ja heikentynyt kokelas liitettiin elimelliseksi osaksi, ilman että paon mahdollisuutta oli. Vihittävä viipyisi siinä määräajan, ehkä muutamia päiviä ja jos ei kuolisi, tulisi kurkistaneeksi hidastuneen ajan, ärsykkeettömyyden ja heikentymisen ohjauksessa tuonpuoleisen salaisuuksiin.

Sitä mukaa kun äärimmäiseen hiljaisuuteen ja mustaan pimeyteen jätetty huumattu kokelas heikkeni, hän kohtasi tajunnan lain mukaisesti ensin tuonpuoleisen vartijan. Sen pelottavalla hahmolla oli kulttuurisidonnainen nimi: Läpäistäkseen rajan, täytyi ensin kohdata kammottava myrskyn jumala Tlalock, jonka hirvittävät päät koristavat yhdessä sulkakäärmeen kanssa myös rakennuksen julkisivua, sillä tämä rakennus on tehty maailman kahtalaisen luonteen läpäisypaikaksi. 

Kynnystä vartioivan Tlalockin koetusten jälkeen esiin astuu lopulta kirkkaudessa hohtava sulkakäärme, joka myöhemmissä kulttuureissa sai nimen Quetzalcoatl. Nyt kokelaalle selvisi, mitä sulkakäärme todella tarkoitti… Se symboloi sekä nahan luontia - eli uudelleensyntymistä korkeammalle tasolle - että sulan perimmäistä tarkoitusta; sen hienoa symboliikkaa: Sulkakäärme on uudelleensyntymisen ja maan fyysisen tason vetovoiman kahleista vapautumisen vertauskuva. Kokelaan todellinen olemus vapautui hetkeksi raskaan ruumiin kahleista ja tasojen yhteisnäkemyksen kadottavaan uneen vaipumatta se kykeni katsomaan maallista kuortaan todellisesta olemuksestaan käsin. Juuri sillä hetkellä kokelas oli ansainnut yhteisössään sulkakäärmeen arvonimen.

On mahdollista, että tämä vihkimistunneli kammioineen oli alueen alkuperäinen rakenne, jonka päälle kattava temppeli rakennettiin myöhemmin äänieristeeksi ja erikoisen paikan merkiksi. Varsinainen kammiotila koristeltiin vähitellen arvonsa mukaiseksi paikaksi ja jokaisen vihittävän mukanaan tuoma symbolinen rituaaliesine jätettiin kartuttamaan sen jo ennestään rikasta esineistöä. Ehkä itse mysteereihin vihittävä kuningas teetätti paikalle tuon elohopeajärvin koristellun alamaailmapienoismallin kiitollisuuden osoituksena korkeamman jumalallisen tiedon saavuttamisesta.

Vaurastuneen yhteisön rakennuttama, leiskuvan sinisenä hehkuva sulkakäärmeen temppelipyramidi - jonka seinistä pistää ulos 260 sulkakäärmeen ja Tlalockin kirkkain värein maalattua kivipäätä - on ollut vaikuttava näky. Näiden seinässä vuorottelevien jumalreliefien silmien pelottava elävyys oli saatua aikaan paikkakunnan kaupallisen elämän polttoaineella, hohtavalla obsidiaanilla, eikä tämä huikaiseva arkkitehtoninen taidonnäyte suinkaan ollut ainoa laatuaan. Sulkakäärmeen temppeliä ympäröi laaja seremoniakaupunki palatseineen ja ”auringon” ja ”kuun” pyramideineen. Koko alueen symboliikka oli järjestetty viisauden vastaavuuden mukaiseksi, ei sokean uskonnollisesti, kuten yleensä ollaan taipuvaisia ajattelemaan.

Muinaiset Asteekit, jotka eivät olleet tämän laajan pyramidikaupungin rakentajia, nimesivät alueen Teotihuacaniksi, eli ”jumalten syntypaikaksi”, tai ”paikaksi, jossa ihmisistä tulee jumalia”. Saattaa olla, että he kysyivät harvoilta paikallisilta asukkailta mikä tämän yllättäen viidakosta paljastuneen kaupungin nimi oli ja saivat tämän perimätietoon perustuvan kiehtovan vastauksen. Valtavirran ajattelutavan ohjaamalle tämä ei ole merkittävä, vaan ainoastaan pieni uskonnollinen detalji, mutta Mysteereitä herkkyydellä tuntevalle se kertoo enemmän: tämä on kenties ollut juuri se paikka, jossa järjestettiin vihkimyksiä mysteereihin ja ne palvelivat olemisen syvintä tarkoitusta. Ne eivät olleet tyhjää uskonnollista puuhastelua, jona herkkyytensä väärän tarkentamisen syystä menettänyt länsimainen tutkija niitä yleensä pitää. Muinaisessa Egyptissä vastaava totuus ilmaistiin seuraavin sanoin: ”Hyvästit sinulle joka olet kokenut sen, mitä et ole tähän mennessä koskaan kokenut: Sinä olet tullut ihmisestä jumalaksi.” Näin valtavia rakennelmia ei rakennettu muinaisessa Egyptissä eikä varhaisessa Teotihuacanissa pappien uskonnollisista vallankäyttösyistä, vaan ne kurkottivat kohti olemassaolon perustaa, jota emme nykyisessä ylpeässä materiaalisessa elämäntavassamme tunne, tai voi edes ymmärtää.

 Teotihuacanin alueen arvellaan olevan n. 2000 vuotta vanha. Se on siis muinaisen vihkimyskulttuurin kannalta suhteellisen nuori rakennus ja on oletettavaa että alkuperäinen viisaus oli sen ajalla jo saanut harmaita sävyjä, kuten lähes kaikki sen jälkeenkin kukoistaneet Keski- ja Etelä-Amerikan kulttuurit ihmisuhrikäytäntöineen valitettavasti todistavat. On mahdollista että mysteerien luola oli sinetöity ja suljettu samasta syystä kuin suuri vihkimyspyramidi Egyptissä: siksi että puhdas vihkiymyskultti tulee lopettaa ennen sen mustaksi magiaksi vääristymisen aikaa: Kun riittävän puhtaiden sielujen tulo lakkasi ja niiden aikakauden saatavuusvirta oli tavallaan ammennettu tyhjiin, on vaara ajautua mustan magian aikaan. Eteläamerikkalaisissa kulttuureissa tuo siirtymä ei onnistunut niin hyvin kuin muinaisessa Egyptissä, vaan okkulttinen viisaus kiinnosti ja oli osittain käytettävissä senkin jälkeen, kun moraaliset edellytykset siihen olivat kadonneet ja kyseinen ”ryppyotsainen asenne” koettiin vanhanaikaiseksi ja sen tabuja haluttiin rikkoa yhä irvokkaammin. Siksi saamme historian kirjoista lukea brutaaleista teurastuksista ja itseään koskaan peseytymättömistä  uhri”papeista”, jotka kaivoivat obsdiaaniveitsillään ulos sydämiä ja katkoivat päitä heittääkseen ne alas pyramidiensa jyrkkiä portaita. Myös taiteen tuottama kuvasto oli jo tuolloin muuttunut synkäksi ja tylyksi irvistelyksi.

On todennäköistä että vanhoilta ajoilta peräisin oleva viisauskultti eli kuitenkin vielä pieninä laikkuina tämän laajan maanosan pinnalla, vaikka suurin osa siitä oli kääntynyt epäonnistuneen alasajon myötä egoetumagiapuuhastelun ja uhriuskonnon mustaan aikaan. Kuten sanottua vihkimyskultit pidettiin äärimmäisen salaisina siksi, että ei haluttu näin käyvän, tai ainakin että niin kävisi mahdollisimman myöhään. Juuri siksi mm. Crata Repoassa voidaan havaita tarkkaan järjestetty hierarkia, jossa vasta seitsemännen asteen luotettu pappi pääsi säätämään itse organisaatiota. Kaikille tätä kunniaa ei suotu koskaan.

Teotihuachanin alueelta on myös löydetty muita erittäin mielenkiintoisia patsaita, jotka kertovat kaukaisilta ajoilta peräisin olevasta vihkimysviisaudesta. Ne esittävät tyynen rauhallisesti istuvia miehiä, sekä naisia, joiden rinnassa on pieni ovi, jonka takaa paljastuu pieni henkilö! Esineitä nimitetään Host figuureiksi ja ne viittaavat mitä ilmeisimmin nahuatlin kielen käsitteeseen sisäinen minämme, kumppanihenki tai, tupla. Tämä on suora viittaus rinnassa asuvaan itseen, universaaliseen Atmaniin, joka on alkuperäinen puhdas jumaluuskipinä, jonka ympärille on maanpaon aikana ryhmittynyt lukuisten jälleensyntymien viisaus. Se on ”rinnassa asuva peukalopään kokoinen henkilö”, kuten Patanjali Joogasutrissaan mainitsee. Kreikkalaisessa kulttuuripiirissä se tunnetaan nimellä Daimon, joka ”annettiin” jokaiselle persoonalle mukaan kun erottavasta Lethen maljasta oli juotu ja tämä erottamaton parivaljakko muodosti maanpäällisessä elämässään minätarkkailijan ja ulkoisen maailman harhallaan lumonneen tarkkailun kohteen, eli maallisen persoonan. Yleismaailmallisesti ilmaistuna oven takana istuja on minä, jota ihminen osoittaa viitatessaan itseensä. Silloin näytetään peukalolla tai kämmenellä rintaa, ei suinkaan koputeta sormella päätä, joka on pelkkä havaintosuodatin, tasoamme luovan mayan työkalu ja näin syntyneen egon koti. Myös muinaiset Egyptiläiset pitivät ihmisen sydäntä tärkeimpänä paikka, jota ei missään tapauksessa saanut palsamoinnin aikana poistaa. Se oli sielun asuin- ja vierailupaikka. Aivot sen sijaan poistettiin turhana. Ne olivat maallisen tehtävänsä jos suorittaneet.

Mielenkiintoista Host hahmoissa on myös se, että ne edustivat niin miehiä kuin naisiakin. Tämä viittaa mahdollisesti tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Ehkä Teotihuacanin viimeiset vihityt näkivät harjoitetulla mielellään hiljaisissa kammioissaan tulevan vallan ja viisauden taistelun, joka johti epäsuorasti myös naisen aseman heikkenemiseen ja laativat myytin Kondorista ja Kotkasta. Heidän menneisyyden olosuhteista yhdistellyssä tulevaisuuden näyssään nähtiin, että ihmiset - ei vain miehet ja naiset - jakautuvat tulevaisuudessa kahteen leiriin: Kotkan ja Kondorin alaisuuteen. Kotka edustaa maskuliinista puolta, valtaa ja se tulisi lähes kokonaan voittamaan sydämen feminiinisen puolen, lempeän hyvyyden, jota Etelä-Amerikan suurin lintu Kondorikotka myytissä edustaa. Se lentää kaikkien muiden lintujen yläpuolella ja on siksi tärkein ja samalla ylimmän tason edustaja. Tulevaisuudessa kuitenkin neljännen Pachakutiaikakauden aikana uusi sulautuminen tapahtuu. Ajassamme on aistittavissa voimakasta tasa-arvokehityksen ja miehisenkin lempeyden tietoisuuden heräämistä. Vielä vaikkapa vain satakin vuotta sitten oli aivan toisin ja arvot olivat vahvan ja erehtymättömän mieskulttuurin arvoja.

Kokonaisuudesta irtautuneen ultramaskuliinisen kotkan vihkimyskulttuurin rappion elkeet olivat siis todennäköisesti havaittavissa harmaantuneissa ja kohti mustuutta kulkevissa Etelä-Amerikan jumaltentekomysteereissä jo viimeistään Teotihuacanin loppuaikoina: Kuten totesimme yleinen ”tuonpuoleiseennäköteurginen” keino tuon aikakauden spirituaalisissa piireissä oli veren valuttaminen eri ruumiinosista. Paitsi että se johti heikentymisen kautta kuoleman portin esiinnousemiseen, sen ymmärrettiin kenties myös tuottavan vakiintumistasoa laskevaa kipua ja näin ollen lisäävän herkkyyttä. Tässä rappeutuneessa ja epäherkässä ajassa ei kuitenkaan enää osattu ottaa huomioon sitä, että kipu herkistää vain tietyille olioluokille… Näin liian kauan jatkuneet vihkimystoimet olivat lopulta todellisen rappion käynnistäjä ja syy.

Tietyissä tuon aikakauden kulttuureissa oli tapana että fyysisestä ruumiista ulosvalunut veri ja muut eritteen poltettiin sopivaan sekoitukseen lisättynä uhrisavuna. Tämän symbolisen teon oletettiin varmaankin jotenkin viimeistelevän ja sinetöivän saavutetun kokemuksen. Lisäksi uhrisavu omasi maagillisia ominaisuuksia ja sen paksussa pyörteilevässä massassa saattoi alhaiselle tasolle laskeneen herkkyyden avulla tiedostaa erilaisia ilmauksia ja elementtejä hallitsevia jumaluuksia. Tämän toimen aikana käytettiin varmaankin jälleen ulkopuolista psykedelia-apua, joka avasi rajan ennen aikojaan, ilman tarvittavaa morallista kypsyyttä ja likaisten tajuntojen esiinkutsumat oliot saivat huomiosta myös maanpäällistä valtaa. Kun tältä vinoutuneelta teurgiselta tasolta oltiin edetty monien polkujen ja eskaloitumien kautta - vaivihkaa ja vähitellen - viattomiin ihmisuhreihin, kyseessä ei enää millään tavalla ollut alkuperäisistä vihkimyksistä, vaan niiden sijalle ja ympärille kasvaneesta henkilökohtaisen edun kulttuurista ja tietyn ryhmän vallasta.

Tämänkaltainen toiminta on tuomittu lainmukaisesti saamaan likaisen lopun ja vallanhimoisten maagikkojen väkivaltainen tuho tulee historiallisessa katsannossa aina melko nopeasti. Näin kävi myös Teotihuacanissa: Mielivaltaiseen johtamiseen kyllästynyt kansa poltti eliittien prameat asumukset jotka oli rakennettu arkkitehtonisesti loistavan keskustan yhteyteen, sillä mustuneet seinät ovat havaittavissa vielä tänäkin päivänä. Samalla marmorihahmo, jonka käsiin ja jalkoihin oli jätetty sidontaköysien paikat hakattiin ikonoklastisessa vimmassa 160 osaan. Pitkään kyteneessä mutta äkillisesti leimahtaneessa kansannousussa ”pappisluokka” (se ei tietenkään nimeä pappi tuolloin enää ansainnut) todennäköisesti surmattiin väkivaltaisesti viimeiseen mieheen. Sinetöidyt käytävät unohtuivat kansakunnan muistista ja löytyivät vasta meidän ajallamme, kauan sitten vaikutusvoimalla ladatun Tlalocin ”sattuman” järjestämänä. Ne muistuttavat kuitenkin edelleen ajasta, jolloin miehistä tehtiin jumalia. Ajasta jolloin elämän tarkoituksesta ja neljän tason yhdistämisestä tunnettiin ainakin osia.

lauantai, 21. marraskuu 2020

Nykyajan vihkimykset

Vaikka elämme henkisesti vaikeita aikoja jolloin huomaamattomat materialistiset riippuvuudet, itsekeskeisyyden kietoutumat ja opetetun opin vuoret ovat samentaneet viisauden silmän, myös meidän ajallamme on olemassa tie Duatin koetusten kentän kautta Aaruun. Vain harvat yltävän sitä kulkemaan, sillä se maailman nykykehityksen alusta jolta ponistamme on erittäin syvällä ja tarvittavaan korkeuteen on siksi äärimmäisen vaikeaa yltää. Tien monta vuotta kestävät moraaliset koetukset musertavat lähes kaikki yrittäjät. Miten se on järjestetty?

Varsinaista muinaista ja tietoisesti organisoitua maanpäällisen vihkimyksen koulua ei enää ole, mutta elämä ja uni tarjoavat valmistamisen puitteet. Ihminen elää tietämättään kahta todellisuutta, mutta ne näkevät toisensa vääristymisen läpi. Tiedostamiseen on kuitenkin mahdollista herätä. Lähelle poreilevan maailmankeitoksemme pintaa päätyneitä yrittäjiä autetaan erityisesti ja heistä parhaat pääsevät valmistavaan ”koulutusohjelmaan”. Kokelaaksi tuleminen on aluksi tiedostamatonta, mutta itsetuntemuksen avaava tietoinen muistaminen nostaa hunnutetun Isiksen salaisuuden verhoa vähitellen. Moraaliset koetukset ovat ankaria ja niitä tapahtuu fyysisen päiväelämän valintatilanteissa, mutta myös unessa, jossa niitä voidaan tuottaa maallisesta torjuntapanssaristaan erotetulle uneksijalle yhä uudelleen, kunnes koetus katsotaan läpäistyksi. Toisaalta jatkuva epäonnistuminen myös johtaa loosin ulkopuolelle joutumiseen. Tämä hylkääminen pyritään tekemään hyvissä ajoin, ennen kokelaan voiman kasvua liian suureksi, sillä epäonnistuminen, itsekeskeinen tahto ja voima johtavat usein mustalle tielle. Siksi moraalista kelpoisuutta koetellaan perusteellisesti. Mikäli hiukan saavutettua valtaa käytetään itsekeskeisesti, se on merkki siitä, että myös myöhemmin avautuvaa suurempaakin valtaa käytettäisiin väärin ja kyseisen henkilön vaikutukset maapallon ihmisten kokonaiskehitykseen voisivat olla suuret ja muille turhaa kärsimystä tuottavat: Korkeamman tiedon hedelmiä osittuneesti ja valikoivasti itsensä eduksi käyttävät ja niitä eteenpäin opettavat muuttuvat huomaamattaan negatiivisen ulkoisen kehittämisen välikappaleiksi. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Ihminen voi oppia muutenkin. Siksi Themosphores vartioi porttia ruoska kädessään ja pitää epäpyhät sen ulkopuolella.

Kun moraaliset koetukset ovat läpäistyt, käytetään muistamisen avainta. Avaimia unentakaisen todellisuuden avaamiseen ovat mm. keskittymiskyky, kehotunnon lisääminen, seksuaalisen energian tuhlaamattomuus, sekä hieman yllättävämpi seikka, joka on: selkärangan notkeus. Niiden kehitys alkaa tuottaa muistamisen ituja. Muistaminen alkaa jäsentyneiden ja tietoisten unien muistamisesta ja niille on usein järjestetty yhteys maanpäällisiin tapahtumiin. Ihminen elää tietämättään kahta elämää, mutta öinen vaeltelu on suljettu symboleiden taakse ja niiden avaamiseen tarvitaan syvämuistia ja herkkyyttä. Tietoisuus unennäöstä unessa on heräämisen ensimmäinen vaihe. Se ei kuitenkaan ole lopullinen, sillä unimaailmassaolostaan tietoinen nukkuja ei ole täysin hereillä astraalimaailmassa, vaan näkee siinä unta: Ts. hänen minänsä keskus kyllä sijaitsee ja liikkuu siinä tilassa ja hän näkee sen ympäristön, mutta havainnot tapahtumista ja olioista saapuvat hänen mieleensä voimakkaasti assosioivan tajunnallisen harhan läpi. Hän ei ole vielä kypsä tulkitsemaan sitä oikein, vaan muistuttaa juuri fyysiseen maailmamme syntynyttä pientä lasta. Tarvitaan laajaa itsetuntemuksen kehitystä, jotta omat reaktiot ja todelliset tapahtumat kyetään erottamaan toisistaan.

Vähitellen yöllinen vierailija oppii muistamaan aitoja tapahtumia. Hän saa myös todistuksia siitä, että yölliset havainnot ovat todellisia. Yhä useammin alkaa käydä niin, että jonkin päivän itsestä riippumattoman tapahtuman yhteydessä hän muistaa nähneensä juuri tästä asiasta unta. Unet ovat toisinaan symbolisia, mutta usein myös suoranaisia ja niillä on aukoton subjektiivinen todistusvoima. Myöhemmin hän oppii antamaan todistuksia myös muille, jotka ovat kyllin hereillä muistaakseen…

Yöllinen kehitys alkaa siis muistojen valvetilaantuonnin terävöitymisenä. Pyrkijä ei myöskään menetä normaalitajuisuuttaan vaipuessaan uneen vaan säilyttää sen toisinaan osittain. Yöllä on myös vaiheita jolloin hän on unen ja valveen rajalla tajuissaan ja kykenee saamaan vastauksia kysymyksiinsä ja vähitellen muistamaan ne myös valvetilassa. Aluksi vastaukset ovat vääristyneitä, unenomaisia ja osoittautuvat usein epätosiksi ja vailla päätä ja häntää oleviksi, kun niitä päivätajunnassaan muistelee. Välissä olevien vääristävien roskien vähentyessä ne kuitenkin kehittyvät, muuttuvat todemmiksi ja selkeämmiksi ja kokelas alkaa nähdä mielessään väläyksenomaisia hahmoja niiden takana. Mikäli henkilö ei ole kypsä ja suhteellisen vapaa itsekkäistä pyyteistä ja likaavista harrastuksista, piilee avautumisessa mielen sairastumisen vaara. Siksi avaavia harjoituksia, ei pidä tehdä ilman moraalista kypsyyttä, kehittynyttä itsetuntemusta ja rautaista tahtoa.

Varsinaista avautumista edeltää vuosien koeaika, jolloin pyrkijä on viattomuuden valollaan kiinnittänyt nykyään ihmiskunnasta peräisin olevista mestareista koostuvan järjestön huomion ja hänet on annettu kypsyyden koettelijoiden käsiin. Ihminen ei välttämättä tiedä olevansa tiellä ja hänen kohtalonsa voi toisinaan muistuttaa Jobin kohtaloa. Mikäli hän ei kestä koetuksia, hän putoaa vaivihkaa tieltä, usein edes tietämättään sillä olleensa. Mikäli hän kestää koetukset lankeamatta maailman lakiin: itsekkyyteen, vihaan ja himoon, syntyy edellä mainittua avautumista, joka johtaa salaisuuksien paljastumiseen ja päätyy sille tuonpuoleisen avartumistielle, jota myös kuoleman jälkeisessä vähittäisessä noususuhdanteessa tapahtuu. Sen kaunein kukka ja tarkoitus on kuitenkin auttamistyö, jota nykyään jo hyvin organisoituneessa Duatissa tehdään: Ihmiskunta kamppailee yhdessä ja kehittyneempien on tarkoitus nostaa nuoria sieluja, tai alemmille tasoille juuttuneita. Eteenpäinmenoa tapahtuu jatkuvasti, sillä nuorinkin aines on jo ehtinyt syntyä muutamia kertoja ja portteja eläinkunnasta nousemisen mahdollisuuteen ollaan vähitellen sulkemassa, sillä raja on saavutettu.

torstai, 23. heinäkuu 2020

Crata Repoa

Vuonna 1770 Berliinissä julkaistiin pieni kirja nimeltä ”Crata Repoa – eli egyptiläisten pappien muinaisen salaisen järjestön vihkimykset”. Se on yksi niistä harvoista teoksista, joissa on vielä kuultavissa kaikuja ”jumalten tulesta”, eli kauan sitten ihmiskunnan keskuuteen annetuista kuoleman voittavista mysteereistä. Yleisesti kirjan uskotaan olevan vapaamuurari Friedrich von Köppen muinaisista viitteistä kokoama teos. On kuitenkin myös mahdollista, että se on kokonainen kopioimalla siirretty käsikirjoitus, jonka alkuperä ulottuu muinaisen Kreikan ja Egyptin viisauskoulujen ajalle. Huomionarvoista on, että kirjan julkisuuteen tulon aikoihin hieroglyfejä ei vielä tunnettu: niiden salat avautuivat vasta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin: 1822, jolloin Champollion onnistui antamaan äänen muinaisen Egyptin mykille kaiverruksille. Tämä kenties näkyy käsikirjoituksessa Egyptiläisen terminologian puutteena ja kielii siitä, että se ei olisi alkuperäisestä Khemin lähteestä peräisin, vaan myöhemmän hajanaisen keräystyön tuote. Teoksesta kuitenkin huokuu se olennainen seikka, että tekijä tunsi esoteerista mysteerioviisautta erikoisen hyvin ja sellaisella tavalla, joka ei ole edes nykytutkimuksen valossa pääteltävissä ja jonka jälkiä ei nykyään vielä paljon laajemmista kirjallisista viitteistä löydy. Siksi kyseessä saattaa myös olla kirjoitus ajalta, jolloin Kreikkalaisia termejä alettiin Ptolemaios dynastian aikana ja sen jälkeen muutenkin siirtää Egyptiläiseen järjestelmään ja alkuperäinen egyptiläinen sanasto ei enää ollut käytössä: se oli kenties jo unohtunut. Olkoonpa Crata Repoa peräisin mistä tahansa, sen syvällinen tieto mysteerien ulkopiirteistä ja organisaatiosta on yhtenäisten kirjallisten lähteiden joukossa vertaansa vailla ja sen viitteenomainen syvyys paljastuu perusteellisemmin vain traditioita tuntevalle, osan jäädessä silti kulttuurisidonnaisten salaisuuksien pimentoon. Julkaisemme tässä muutaman näytteen kommentaareineen:

”Jos jollakin oli halua liittyä Crata Repoa-järjestöön, oli hänen ensin hankittava joltakin aikaisemmin vihityltä erikoinen suositus sitä varten. Tällaisen antoi tavallisesti kuningas itse papeille osoitetulla kirjelmällä. Mutta papit lähettivät hänet ensin Heliopoliksesta Memfikseen opettajien luo; Memfiksestä hänet osoitettiin Thebaan.”

 Kaupunkien välillä kierrättämisen ja suosituskirjeen tarkoituksena oli esierottaa jyvät akanoista, sillä asiasta vähemmän kiinnostuneet unohtivat ja jättivät hankkeen kesken, jos se tuotti liikaa vaivaa.

”Vihdoin hänet ympärileikattiin. Heti sen jälkeen kiellettiin häneltä eräät ruokalajit­, eikä hän saanut enää juoda viiniä, ennen kuin hän korkeammalla asteella vain erikoistapauksissa sai luvan siihen. Sitten tuli hänen viettää useita kuukausia vangitun tavoin maanalaisessa luolassa ajatuksiinsa sulkeutuneena. Hän sai luvan kirjoittaa muistiin ajatuksensa, jotka sittemmin tarkoin tutkittiin, sillä niiden avulla opittiin tuntemaan uuden jäsenen ymmärtämiskyky.”

Ympärileikkauksella ja vankeudella on tarkoitus: Kipeä haava laskee vakiintumistasoa, varmistaa olennaisen selibaatin ja pitää muutoin ihmistä vankeudessa ja eristyksissä vaivaavat seksuaaliset ajatuskelat loitolla, jolloin niiden takaa voi paljastua jotain syvempää. Tätä syvempää ilmaisua sitten tutkitaan kirjoitetusta aineistosta ja samalla tehdään tulkintoja kokelaan kyvykkyydestä korkeammalle tasolle. Eristäminen on syvyyden avautumiselle erittäin hedelmällistä, varsinkin jos kaikki epäherkistävä, kuten masturbaation mahdollisuus, viini ja väärät ruokalajit samalla poistetaan. Ilman puhtautta voisi esiin myös nousta vaara mielen järkkymisestä: vaativa ja ulkoiset ärsykkeet minimiin pudottavan eristämisen ei sovi karkealle, tukahdutetulle, tai selvittämättömälle mielenlaadulle.

”Tämän jälkeen hänet vietiin Hermespatsailla koristettuun ja siveyskäskyillä varustettuun käytävään; nämä hänen oli opittava ulkoa. Niin pian kun hän oli ne oppinut ulkoa, tuli Themosphores hänen luokseen. Hänellä oli kädessään vahva ruoska, jolla hän pidätti roskajoukkoa Epäpyhien portin ulkopuolella. Tämän portin kautta hän vei vihittävän. Hänen silmänsä peitettiin ja hänen kätensä sidottiin vahvoilla liimatuilla nauhoilla.”

Vihkimyksen esinäytös oli järjestetty sen tuonpuoleisen tapahtuman kuvaksi, joka myöhemmin tulisi tapahtumaan. Egyptiläiset olivat oivaltaneet vastaavuusopin syvästi ja sovelsivat sitä lähes joka paikkaan. Mysteerien ”näytelmällinen” osuus oli kuitenkin vain valmistava. Se antoi tukea ja pohjaa myöhemmille todellisille koetuksille Duatissa. Themosphores oli opastaja ja vartija, joka esti epäpyhiä pääsemästä käsiksi mysteereihin: näin oli joskus käynyt ja nyt haluttiin olla ehdottoman tarkkoja. Siksi silmät peitettiin ja kädet sidottiin symbolisesti.

”Pylväiden välissä oli seitsenaskelmaiset portaat ja kahdeksan erilaisilla kuvioilla varustettua ovea. Oppilaalle ei kuitenkaan vielä selitetty näitä esineitä, vaan hierofantti piti hänelle seuraavanlaisen puheen: ´Käännyn Teidän puoleenne, jotka olette oikeutetut minua kuuntelemaan. Sulkekaa kaikki ovet lännessä, jotta epäpyhät ja pilkkaajat eivät pääsisi sisälle. Mutta ”Te Mene Musée” eli taivaallisen tutkimustyön lapset, kuunnelkaa te puhettani! Esitän teille suuria totuuksia. Välttäkää ennakkoluuloja ja intohimoja, jotka loitontavat teitä tosi onnellisuuden tieltä. Suunnatkaa ajatuksenne jumalalliseen olentoon ja pitäkää hänet aina silmienne edessä, jotta siten oppisitte ohjaamaan sydäntänne ja luonnettanne. Jos tahdotte saavuttaa onnellisuuden varman polun, niin muistakaa, että aina vaellatte Kaikkivaltiaan silmien edessä, joka on luonut maailman. Hän on ainoa olento, joka on luonut kaikki kappaleet ja ylläpitää niitä. Hän näkee kaiken. Kukaan kuolevainen ei voi nähdä häntä eikä kukaan Meneh kestä hänen katsettaan.´ Puheen jälkeen ilmoitettiin oppilaalle, että portaat, jonka puolia pitkin hänen oli kuljettava, on vertauskuva sielunvaelluksesta.”

”Te mene Musée, eli taivaallisen tutkimustyön lapset”, on erityisen hieno ilmaus, joka tarkoittaa Akh:issa eli vapaasielussaan operoivaa tutkimusmatkailijaa. Jälleen varoitetaan väärästä toiminnasta, sillä se aiheuttaa onnettomuutta ja kehotetaan kääntymään sen puoleen, joka on luonut kaiken ja ylläpitää kaikkea, sillä ihminen ei itse voi ohjata kohtaloaan luotettavasti. Tähän päättyy ensimmäinen vaihe, eli Pastophoris (Lieneekö tämän kultin ensimmäinen aste periytynyt meidän aikoihimme saakka nimessä Pastori). Se alkoi koetuksella ja päättyy vuoden koeaikaan.

Toinen vaihe alkaa myös koetuksella. Vuosi sitten kokelas vihittiin Pastophorikseksi ja nyt hän olonsa on arkipäiväistynyt: kun motivaatio laskee, ihminen on altis kiusauksille lankeamiseen. Siksi uudella vihkimystasolla, eli Neocoris asteella odottaa jälleen aluksi koetus:

”Annettuaan oppivuotensa aikana näytteitä taidostaan, Pastophorikselle määrättiin ankara paasto. Sen suoritettuaan Neocoris vietiin mustaan huoneeseen, jota nimitettiin Endimioniksi. Maukkaat ruuat, joita ihanat naiset kantoivat hänelle, virkistivät hänen heikentyneitä voimiaan. Nämä olivat pappien rouvia, jotka Dianan seuralaisten lailla, kävivät hänen luonaan koettaen kaikin tavoin kiihottaa häntä rakkauteen. Kun hän oli kestänyt tämän kokeen, tuli Thesmosphores jälleen hänen luokseen tehden hänelle muutamia kysymyksiä. Annettuaan niihin oikeat vastaukset Neocoris vietiin kokoukseen. Stolista eli vedenkantaja valoi vettä hänen päälleen. Tämän johdosta tuli hänen vakuuttaa viettäneensä siveätä ja puhdasta elämää. Heti kun tämä oli suoritettu, tuli Thesmosphores juosten hänen luokseen kantaen elävää käärmettä, heitti sen hänen päälleen ja otti vyötäisliinastaan esille lisää käärmeitä. Myös koko kokoushuone oli Neocoriin pelottamiseksi täynnä käärmeitä. Mitä järkähtämättömämmin hän kesti kokeen, sitä enemmän hän sai kiitosta tultuaan vastaanotetuksi.”

Jälleen aluksi herkistävä paasto ja todennäköinen alkueristäminen mustassa Endimionissa, eli keinotekoisesti maan alle louhitussa tilassa. Vuoden hauras selibaatti on koetuksella ja maallisen vietin hallintakykyä testataan. Nuorelle pitkään pidättyneelle miehelle, joka ei ollut vielä ehtinyt tottua seksuaalivietin houkuttavaan voimaan ja ennenkokemattoman riettaisiin näkyihin koetus ei ole helppo - vaikka se onkin tietoinen. Jumalallisiin salaisuuksiin pyrkivän on kuitenkin hallittava voimakkaimman viettinsä kutsu ja onnistuessa hän saa myöhemmissäkin tilanteissa auttavan voittomuiston ja opetuksen hekuman tilapäisestä luonteesta. Toinen lähes yhtä voimakas vietti on kuolemanpelko. Sitä testataan käärmeillä, joilla on valta tappaa. Se joka ei peräänny, saa Neocoriksen arvon. Toisen asteen suorittamiseen liittyi myös muuta, käytännöllisempääkin opetusta. Lopullisen läpäisyn jälkeen hän sai haltuunsa käärmeestä punotun sauvan ja muita tunnusmerkkejä.

Kolmas aste oli nimeltään Kuoleman portti ja sen arvonimenä: Melanephoris:

”Taidot ja hyvä käytös oikeuttivat Necorikselle pääsyn tälle asteelle. Hänelle ilmoitettiin hetki, jolloin hänet vastaanotettaisiin. Thesmosphores vei hänet eteiseen, jonka sisäänkäytävän yläpuolella oli sanat: Kuoleman portti. Tämä huone oli täynnä palsamoitujen ruumiiden ja sarkofagien kuvia. Kaikki seinät riippuivat niitä täynnä. Ja koska tämä oli se paikka, jonne kaikki ruumiit tuotiin, löysi uusi Melanephoris täällä Paraskistit ja kaikki Heroit työssään. Keskellä huonetta lepäsi arkussaan Osiris, joka murhaiskun johdosta oli vielä veren tahrima. Uudelta Melanephorikselta kysyttiin, oliko hän ottanut osaa herransa murhaan. Kun hän oli antanut kieltävän vastauksen, tarttui häneen kaksi Tapixeytia. He veivät hänet saliin, jossa olivat kaikki muut Melanephorikset kokonaan mustiin puettuina. Itse kuningas, joka aina otti osaa tähän toimitukseen, puhutteli häntä, kuten näytti, hyvin ystävällisesti ja pyysi häntä, ellei hän uskonut omaavansa kyllin voimakasta sydäntä kestämään kokeita, joita hänelle tultaisiin asettamaan, mieluimmin ottamaan vastaan kultaisen kruunun, jonka hän täten ojentaa hänelle. Mutta uutta Melanephorista oli jo edeltäpäin neuvottu heittämään kruunu maahan ja polkemaan sitä jaloillaan. Silloin kuningas huusi: Solvaus, kostoa! kohotti uhrikirveen ja löi sillä Melanephorista kevyesti päähän. Molemmat Tapixeytit kaatoivat nyt Melanephoriksen selälleen maahan, ja Paraskistit kietoivat hänet muumiokääreisiin. Tämän kestäessä itkivät kaikki hänen ympärillään. Sen jälkeen he veivät hänet jälleen ovelle, jonka yläpuolella luki: Henkien pyhättö. Oven avautuessa salamat leimahtelivat ja ukkonen jyrisi voimakkaasti valekuolleen ympärillä. Charon otti ruumiin, ikään kuin se olisi ollut henki, veneeseensä ja vei sen maanalaisten tuomarien eteen.”

Kultainen kruunu on henkilökohtainen etumagia ja maailman kunnia. Symbolisesti pukeutuneet mustat tarjoavat sitä ja pettyvät ellei kokelas liity heidän joukkoonsa. Mikäli edessä oleva varsinainen vihkimys pelotti, kokelas otti kruunun, ja käytti tähän mennessä oppimaansa taitoa ja tahtoa itsensä hyväksi, maailmallisia haluja noudattaen: hän menisi sisään avarasta maailmallisuuden portista, sillä kuoleman ja hulluuden mahdollisuus vihkimyksen aikana oli sittenkin liian ilmeistä ja pelottavaa. Kieltäytyessään kruunusta, kokelas valitsi tietoisesti vihkimyskuoleman, eli meni sisään ”henkien pyhäkön portista”. Tämän seurauksena häntä käsitellään kuin kuollutta ja hautakaupungin yhteyteen järjestetyssä vihkimyskammiossa annetaan Charonille, eli kuoleman lautturille, joka käsittelee kokelasta samalla tavalla kuin muitakin rajan yli kuljetettaviaan, eli ”ikään kuin se olisi ollut henki.” Seuraavaksi todetaan: ”ja veivät hänet maanalaisten tuomarien eteen.” Perinteinen tuomareiden ja Osiriksen salin sydämenpunnituskohtaus kuitenkin puuttuu. Miksi? Koska se ei kuulu Crata Repoan, eli fyysisen maailman mysteerinäytelmävihkimyskuvaukseen ja kokelas kohtaa heidät oikeassa tuonpuoleisessa: se on eri tarina.

”Tämän jälkeen tuli hänen jonkin aikaa harjoittaa maalausta oppiakseen koristelemaan muumioarkkuja ja -kääreitä. Hän sai opastusta erikoisessa kirjoitustavassa, jota nimitettiin hierogrammaattiseksi, ja jota hän pian tuli tarvitsemaan, sillä Egyptin historia, kuvaus maailmasta ja tähtitieteen alkuopetukset olivat kirjoitetut tällä tavalla.”

Ehkäpä toisen egyptiläisen viisausteoksen, eli ”Porttien kirjan” kuvausten mukaan koristellut lukuisat muumioarkkulöydökset ovat juuri näiden palanneiden mestarien kuvittamia. Kyseinen teos on kuvallinen esitys tuonpuoleisen huonejärjestyksestä ja se on kuolleiden kirjaa vanhempi teos. Kuvia siitä on yleensä maalattu vanhan valtakunnan arkkujen sisäpuolelle. Heidän tehtävänsä oli vielä vihkimyksen jälkeenkin viipyä maanalaisessa kammiossaan, mm. kuvituksia tehden ja sulatella ja täydentää kokemustaan. Samalla heitä tarkkailtiin:

”Hän sai olla näissä maanalaisissa käytävissä, kunnes huomattiin, oliko hän kelvollinen saavuttamaan uutta tietoa, vai täytyikö hänen ruveta Paraskistiksi tai Heroiksi; sillä täältä häntä ei laskettu ulos milloinkaan, ellei hän osoittanut omaavansa todellista tietoa.”

Mikäli tuonpuoleisen kuvitus ei ollut aitoa ja tunnistettavaa, vaan arkkumaalaukset olivat mielivaltaisia, se oli merkki mielikuvituksen sekoittamasta matkasta ja vakavasta itsetuntemuksen puutteesta. Kohtalona oli jäädä työläiseksi vihkimyskammioon. Kammiosto ei ollut mikään pieni paikka. Esimerkiksi Zoserin pyramidin ”maanalaiseen kuolleiden kaupunkiin” kuului yli viisi kilometriä käytäviä. Se oli järjestetty oikeaan ympäristöön, eli kuolleiden mestareiden inspiraatiota ja henkistä apua huokuvaan kuninkaalliseen hautakompleksiin. Maan päällä suojaa ja hiljaisuutta antoi valtava pyramidi.

Crata Repoan vihkimysasteita oli kaikkiaan seitsemän ja niiden välissä kului todennäköisesti aina runsaasti aikaa; kenties vuosi?  Tässä ei ole valitettavasti tilaa esitellä niitä kovin syvällisesti. Punaisena lankana kulkee kuitenkin koetusten kautta voimistaminen ja pahan voittaminen. Neljännen asteen nimi oli tätä tematiikkaa kuvaava: ”varjojen taistelu”, ja sen arvonimenä oli Christophoris. Nimi muistuttaa erehdyttävästi Kristusta.

Kolme viimeistä vaihetta tuntuvat olevan ankariin alkupään vaatimuksiin nähden hyvinkin leppoisia. Viidennessä vihittävä hyväksytään ”kemistiksi”, mikäli hän on saavuttanut aikaisemmin mainitussa vihkimyksessä ”todellista tietoa” - sen sijaan, että on vain uneksunut persoonan unia. Kemisti näkee syvällisellä silmällään mikrokosmoksen salaisuuksiin, eli alhaalle ja hänen tunnussanansa on khymia.

Kuudes vihkimys antaa lisäeväitä jo heränneeseen makrokosmoksen henkisen havainnoinnin kykyyn, eli ylhäälle: Kokelaasta tuli Astronomus:

”Valan vannottuaan hänelle selitettiin koko jumaluustaruston alkuperä ja annettiin käytännön ohjeita tähtitieteessä. Hänen täytyi viettää yönsä tähtitaivaan tarkkaamisessa ja auttaa astronomeja heidän työssään… Kun hänet oli otettu vastaan tähän asteeseen, vietiin hänet Jumalien portille, joka avattiin hänelle. Täällä hän löysi kaikkien jumalien muotokuvat, ja itse Demiurgi kertoi hänelle heidän koko historiansa salaamatta mitään. Myös näytettiin hänelle järjestön aikaisempien esimiesten sarja ja luettelo sen ympäri maailman löytyvistä jäsenistä. Hänelle opetettiin myös eräs pappien tanssi, jonka kulku kuvasi tähtien liikkeitä radoillaan. Hänen tunnussanansa oli IBIS, joka merkitsi kurkea ja oli valveutuneisuuden esikuva.”

Seitsemäs vihkimys käsittelee pelkkää maallista valtaa ja vielä hienosäätää aikaisemmin opittua. Sitä ei saanut ilman kollegion suostumusta. Mikäli henkilö herätti edes hieman epäilyksiä, hän ei koskaan saanut viimeistä vihkimystä, joka käsitteli itse järjestöä ja sen puhtaana pysymistä:

”Tämä oli viimeinen ja arvokkain aste, jossa kaikki salaisuudet selitettiin tarkemmin. Astronomus ei voinut saavuttaa tätä astetta ilman kuninkaan, Demiurgien ja kaikkien korkeampien jäsenten lupaa ja suostumusta… Hänen saavuttamansa suuri etu oli siinä että hän sai ottaa osaa kuninkaanvaaliin. Hänen tunnussanansa oli Adon. Hän saattoi myös jonkin ajan kuluttua tulla virkamieheksi järjestöön ja päästä Demiurgiksi.”

On myös toinen mahdollisuus varsinaisen tuonpuoleisen saloihin vihkimisen ajankohdalle: Kenties nämä ankarat kokeet ja papilliseen elämään kouluttavat monipuoliset käytännön taidot ja symboliset mysteerinäytelmät joita Crata repoa kuvaa, edelsivät varsinaista vihkimystä, joka sitten suoritettiin mysteerionäytelmäprosessin jälkeen aikaisemmissa luvissa kuvatulla tavalla sarkofagin rikkumattomassa hiljaisuudessa, kylmyydessä ja ärsykkeettömyydessä. Vasta silloin pitkä ja ankara valmennus pantaisiin todelliseen testiin. Paluuta ei olisi ja portti avautuisi vain eteenpäin. Vastaavuussymboliikkaan perustuva ja oivallustietoa herättävä valmentaminen, sekä ankara askeesi olisivat kuitenkin suojaava kilpi. Tämä järjestö jonka kaikuja tässä jo Kreikkalaiseen järjestelmään sekoittuneessa teoksessakin esitellään, oli muinaisen Egyptin todellinen voima ja sen säteily heijastui myös eksoteeriseen kansanosaan, tavallisille egyptiläisille laadituissa mysteerionäytelmissä, jotka muistuttivat jostakin suuresta ja aiheuttivat pyhyyden tuntua ja totuuden varmuutta.

Entä keitä olivat ne muut, ympäri maailmaa löytyvät järjestöveljet, jotka käsikirjoituksessa mainitaan? Oliko heillä samanlaisia vihkimysjärjestelmiä?

lauantai, 4. heinäkuu 2020

Ihmiskunnan nostajat ja myyttinen historia

Mikä on se viisaiden hierarkia, joka pyrkii ohjaamaan maailmamme suuntaa kohti kärsimysvapainta viisauden reittiä. Keitä ovat ne myötätunnon mestarit, jotka ovat valinneet tehtäväkseen vaikean maan kehitystehtävän. Onko maan valkoiselle auttajahierarkialle löydettävissä alkupiste? Historiassa on joitakin jälkiä jotka esitetään tässä myyttiseen ”syväintuitiokeitokseen” sekoitettuina, tarinan muodossa:

Yhtä astetta fyysistä tasoa ylempänä operoiva elämänkehityksen kulminaatiopisteen tarkkailuneuvosto oli jo muutaman tuhannen vuoden ajan seurannut maapallon kärkilajin tilaa. Se olisi kohta valmis nopeutetun kehitykseen hyppyyn. Sopivia nostajia etsittiin eri kosmisista olioryhmistä, joiden sielunrakenne ja fyysisen olemuksen kokoonpano olisivat olleet riittävän lähellä maan asukkaita. Heidän tuli olla oman henkilökohtaisen kehitystiensä päätökseen saaneita sieluja, jotka olivat valinneet seuraavaksi linjakseen muiden kosmoksen kulttuurien auttamisen ja nostamisen.

Tehtävää johtamaan valikoitui Orionin tähtikuvion suunnalta fyysisesti kotoisin oleva entiteettijoukko. Oli myös muita toimijoita, lähempää: aurinkokunnan historiallisilta kehitystantereilta. Orionin pitkälle kehittynyt kulttuuri oli jo kauan kyennyt keskeytyksettä tekemään matkoja ajattoman ulottuvuuden kautta muihin järjestelmiin. He käyttivät eri tiloissa vierailujensa aikana mentaalisesta aineksesta muodostettuja aluksia kiintopisteinään, joiden avulla liikkuivat myös fyysisen tilan liepeillä. Sopivat ominaisuudet omaava tarkkailija saattoi toisinaan nähdä heidät herkistyneessä mielentilassa.

Kun nämä Prometheusoliot saapuivat maapallolle, oli aikojen aamu. Maapallon pinnalla vaikutti useita ihmisrotujen esiasteita, joiden tietoisuuden taso oli kuitenkin vielä alhainen. Geneettisen muokkauksen avulla päätettiin luoda uusi parempi ihmisrotu, johon kehittyneimmät ihmissielut saattaisivat syntyä nopeutettua etenemistä varten. Geenejä valikoitiin eri rotujen parhaista ihmisyksilöistä, kunnes saatiin aikaiseksi sopiva alusta.

Aikaa kului ja kehitystä tapahtui. Uusi rotu kehittyi eksponentiaalisesti, kun sen kasvava äly, tunneluonto, kokemukset ja kulttuurin esiasteet kiihdyttivät toisiaan keskinäisessä reagoinnissa. Syntyi tarve asettaa ihmisille johtajia. Kosmoksen lakien mukaan fyysiseen maailmaan synnyttäessä on juotava Lethen maljasta: Johtajaksi haluavan sielun, vaikka onkin ihmiseen verrattaessa puolijumalallista alkuperää, on synnyttävä fyysisestä äidistä ja unohdettava menneisyytensä siihen saakka, kunnes kykenee sen maan olosuhteiden paineessa uudelleenmuistamaan. Kehittyneimmästä ihmisrodusta irrotettiin vähitellen kokeiluja tehden vielä uusi valioryhmä, johon johtajat saattaisivat ruumistua ja joka mahdollisimman hyvin ilmentäisi heidän voimakasta sielullista kehittyneisyyttään. Aikaansaadun Avatarin pään koko oli suurempi, mutta koska sen tuli mahtua synnytyskanavasta ulos, aivokopan suuruutta kasvatettiin erinäisten kokeilujen seurauksena taaksepäin, ei sivuille. Koska fyysisen rajan tuntumaan asettuneet nostavat, tarkkailevat jumalsielut eivät saaneet suoranaisesti vaikuttaa maan olosuhteisiin, eivätkä he olleet myöskään täydellisiä, he joutuivat paitsi inkarnoitumaan, myös tekemään pitkäaikaisia kokeiluja, ennen kuin sopiva fyysinen olemus, kallonmuoto ja ruumiinherkkyys löytyi heidän fyysiseksi asuinsijakseen.

Jumalien oli siis tehtävä työtä, jotta saivat valkoisen kärsimystä poistavan ja auttavan hierarkian esiasteen perustettua, ja synnyttyään maan päälle he kamppailivat löytääkseen tiensä henkimaailman sille tasolle, jossa heidän veljensä yhdistymistä odottivat. Tämän vaiheen jälkeen maan johdon kehittäminen sai uutta vauhtia.

Myöhemmin kun järjestö organisoitui tietoisena alkuperästään myös maan päällä, heitä voitiin kasvattaa tehtäväänsä omien keskuudessa ja saatiin aikaiseksi rotu, jonka ulkomuoto oli sisäisen voiman vuoksi erittäin vaikuttava ja luottamusta herättävä. Nämä muinaiset Rishit olivat paitsi pitkäkalloisia, myös fyysisesti pitkiä ja vahvarakenteisia. Heidän ihonsa väri oli sinertävä ja poskipäät korkeat, vahvaa tahtoa ilmentäen.

Maan päällä elettiin nyt kultaista aikakautta. Kenenkään ihmisyksilön mieleen ei tullut uhmata hyviä, älyllisesti ylivoimaisia ja suurikokoisia johtajiaan, jotka opettivat taitoja, toimivat oikeudenmukaisina tuomareina ja näyttivät onnellisen elämän esimerkkiä. Myös kuolemanjälkeinen tila saatiin vähitellen organisoitua paremmin toimivaksi: vaikka jumalat olivat geneettisen muokkauksen vuoksi erittäin pitkäikäisiä, myös he aikoinaan kuolivat ja astuivat rajantakaiseen todellisuuteen, jota vähitellen muunsivat sopivampaan muotoon: heillä oli ”muitakin lampaita”. Prometheusjumalat raivasivat tilaa alkuperäiseltä kaaokselta, mutta Apepia oli pidettävä loitolla jatkuvalla työllä.

Kun kulttuuri edistyi, jumalat alkoivat liikkua Vimanoilla myös fyysisen maan päällä. Heidän keskuspaikakseen oli valikoitunut maan paras elinympäristö Atlantin keskiselänteen saarella, mutta vaikutuspiirinä oli koko maapallo. Toinen keskuspaikka sijaitsi muinaisen Mesopotamian alueella, jossa heistä on säilynyt myös kiveenhakattuja kunigasluetteloita. Vähitellen edessä alkoi siintää aika, jolloin jumalien tulisi vetäytyä, sillä opettamisen ajanjakso oli tulossa päätökseensä ja ihmisen tulisi oppia itsenäisyyttä: Itsenäistä päätöksentekoa, vastuunottoa ja ajattelua, ilman että he pelkästään matkivat ja ottivat ohjeita vastaan. Alkoi asteittainen kipeä ihmisen valtaan siirtymisen aika, johon siirryttiin asteittain ja uudesta alusta käsin.

Itsenäisen ajattelun vähittäin heräävä taipumus oli johtanut valiojoukon ulkopuolelle jääneen ihmisen kehitystä osin väärään suuntaan. He olivat usein itsekkäitä, raakoja ja käyttivät sumeilematta eläimiä ravinnokseen, vaikka jumalat heitä kasvissyöntiin ohjasivatkin: ”ihminen oli kauttaaltansa paha.” Päätettiin järjestää uusi alku. Silloin kun ”Herra vielä fyysisesti käyskenteli ihmisen kanssa Eedenin paratiisisaarella” tehtiin raskas päätös: Grönlannin luoteisosaan olisi iskevä tuplakomeetta, joka myllertäisi maapallon mannerjäiden käynnissäolevan sulamisen jääjärviin, ja käynnistäisi maamassojen tasapainoa hakevan uudelleenjärjestymisen prekession avulla (Olen käsitellyt aihetta enemmän kirjassani: ”Atlantis – ja jääkauden lopun katastrofi”).

Jo paljon ennen tätä tapahtumaa oltiin päätetty siirtää jumalallisten geenien siemen ihmisen sukuun ja jumalat ottivat maan tyttäriä vaimoikseen. Tämä erikoinen liitto synnytti ensin suurikokoisen ihmisrodun ja sai vielä geenien myöhemmin hajaannuttuakin mm. Raamatun profeetat elämään hyvin vanhoiksi. Nämä puolijumalat perivät asteittain hallintavastuun, mutta koska he eivät olleet niin kehittyneitä kuin jumalat, koitti hopeinen ajanjakso. Näiden Shemsuhor hallitsijoiden aikakausi ei ollut niin pitkä kuin heitä edeltäneiden jumalien, mutta sekin kesti ihmisen ajassa mitattuna yli 30 000 vuotta. Tästä myyttisestä ajasta muistuttavat vielä Torinon papyrus ja Palermon kivi.

Vähitellen valta annettiin ensimmäisille ihmisille ja järjestelmä pyrittiin pitämään samanlaisena, kuin jumalten aikana. Hallitsevalla ihmisellä tuli olla hyveellisen papin pitkäaikainen laaja koulutus ja hänellä oli ehdoton valta. Tämä siirtymä tapahtui lopullisesti n. 5000 vuotta sitten. Se ei kuitenkaan juuri ottanut tulta alleen muualla kuin Faaraoiden Egyptissä, jossa kyettiin noudattamaan tarkasti muinaiselta viisauskulttuurilta perittyjä käytänteitä ja hierarkian auttava voima ja parhaat sielut keskitettiin siksi sinne, myöhempääkin ajatellen... Anunnakien seuduilla muinaisessa Mesopotamiassa epäonnistuttiin ja alueen vallankäyttötapa muuttui nopeasti totalitaariseksi egodiktatuuriksi. Anunnakit itse eivät enää voineet fyysisellä tasolla auttaa vallanhimoista ihmistä: he olivat vetäytyneet.

Keitä olivat Anunnakit? Sumerin kielen sana Anunna, tarkoittaa: ”ne jotka ovat ylhäistä verta.” Heidän katsottiin olevan maanpäällisiä jumalia, mutta silti alemmalla portaalla ns. taivaallisiin jumaliin verrattaessa. He olivat syntyneet taivaan ylimmän jumalan Anun ja maanjumalattaren Ki:n liitosta. Esoteerisesti tarkasteltuna he olivat siis jumaluuden kaikki aspektit saavuttaneita valaistuneita maan asukkaita, jumalihmisiä: sinisen planeettamme ensimmäisiä ja alkuperäisiä vihittyjä, hierarkian käynnistäjiä.

Mutta mihin vetäytyivät alkuperäiset jumalat Anunnakit, Horukset, Osiris ja Titaanit – heitä on luonnollisesti nimitetty eri nimillä eri kulttuureissa. Muinaisten myyttien mukaan he vetäytyivät kuitenkin kaikki samaan paikkaan… Tuonpuoleisessa on ihmisten kehitystä ja muita tehtäviä edistäviä ja valvovia jumaluuksia. Kyseessä on hierarkia jota voi lisätä ja jonka ”paikkoja voi täyttää”. Kyseessä on Apep alkukaaokselta vallattu, vaivalla organisoitu tila. Myös pitkälle kehittynyt ihminen voi äärimmäisen onnistuneesti eläessään saavuttaa jonkin jumaluuden aseman. Kun näin tapahtuu, hän samalla siirtää sitä paikkaa ennen pitäneen askelta korkeammalle (tai joskus matalammalle), tai luo uuden. Anunnakit antoivat suurimman uhrin ja vetäytyivät maapallon järjestelmän alimmalle tasolle, toimiakseen oikeudenmukaisina tuomareina, jotka näkevät kaikkialle, eikä mikään ole heiltä salassa. Muinaisten myyttien mukaan ja ihmisten oikeudenmukaisuusedun vuoksi Anunnakit/Titaanit vetäytyivät tilapäisen kasvurangaistuksen alueelle manalaan, koska edessä siintävä valtava työ: massojen siirtäminen sille tasolle, jossa kehittynein viisauseliitti ennen yksin oli, on pitkä ja raskas prosessi ja synnyttää ihmisissä runsaasti virhearvioita… Siksi myös Osiris: Ylin Valvoja, Egyptin ensimmäinen maan hierarkian jumaluus on manalan herra. Mikäli hyvyyden tien Anunnakituomarit eivät siellä olisi, jos ”sotaa ei olisi voitettu taivaassa”, tuon alueen gavvahaan janoiset mustan killan työntekijät – jotka kantavat houkutuksen ja rankaisun tehtävää, ja uskovat vain kyseisen oppimistavan tuovan todellisia kehitystuloksia kovakalloiselle ihmiskunnalle – toimisivat mielivaltaisesti vailla oikeudenmukaisuuden johtolankaa. Kuten mainittua, manalan olosuhteisiin vetäytynyt Anunnakihierarkian päällikkö tunnetaan myös muissa viisauskulttuurikulttuuripiireissä. Juutalaisille hän on Melkisedek, planeettamme eniten jumalallisia ominaisuuksia omaava ”ihmisolio”. Hän on vanhin mestari, maan ylimmäinen Herra ja ”korkeimman jumalan korkea pappi”.

 Muinaisilla kreikkalaisilla on puolestaan taru manalaan rangaistuspiiriin joutuneista Titaaneista. Myös he olivat taivaan, eli Uranoksen, ja maaemon, Gaian poikia. Päätitaani Prometeus oli luonut ihmisen (geneettisesti) ja varastanut heille jumalten tulen, eli vihkimyksen korkeampaan tietoon. Ylempien taivaallisten jumalien herra Zeus ei kuitenkaan pitänyt tästä ja halusi sysätä vastuun sitä ylläpitävälle järjestölle, mikäli se ei moraalista koetusta selvittäisi ja näin osittaisi olevansa oikeutettu ryhmä jumalten joukossa: Olympoksen pääjumala Zeus järjesti Titaaneille kiusaukseksi viehättävän Pandoran ja Titaanit sortuvat hänen viettelykseensä, eli ts. ”ottivat maan ihaniksi kehittyneitä tyttäriä vaimoikseen”. Tästä seurasi että Pandoran lipas tyhjentyi ihmiskuntaan, eli sai ihmisen kehittymään liian nopeasti, kun titaanien jumalalliset ominaisuudet siirtyvät ihmiskunnan geenipooliin: Sielullinen kehitys ei vastannut huimien ruumiillisten mahdollisuuksien tasoa. Geneettinen muokkaus ja ihmisten tytärten naiminen johti Pandoran lippaan avautumiseen ja kamppailemme sen kanssa yhä, sillä maailmamme perusongelma on, että sydämen kehitys ei vastaa älyn tasoa. Tämän seurauksena Titaanit joutuivat itse vetäytymään manalaan ja antautuivat näin osaltaan nopeutetun kehityksen vastuunkantajiksi ja vastenmieliseen yhteistyöhön kyseisestä syystä paisuneen mustan killan kanssa: Houkutuksella, kärsimyksellä ja rankaisulla ja opettaminen sai suurempaa valtaa, kuin olisi muuten ollut tarpeen. Koska ihmiskunta kehittyi erittäin nopeasti, ajauduttiin poikkeukselliseen järjestelyyn.

Kuten aikaisemmin todettiin, Egyptiläisillä on kappaleiksi leikattu Osiris, joka hävisi taistelun hallitsijaherruudesta sotaa, kavaluutta ja kaaosta edustavalle maallistuneelle veljelleen Sethille, ja syöstiin siksi kuolleiden valtakuntaan. Osiris vastaa Prometeusta, Melkisedekiä ja Anunnakien johtajaa Enliliä, joista viimeksimainittu ei langennut, vaikka muut hänen veljensä lankesivat. Johtajana hän kuitenkin joutui kantamaan vastuun. Tekoprofeetallinen Eenokin kirja on kenties löytänyt muutoin vaisuun antiinsa todellisista muinaisista lähteistä peräisin olevaa materiaalia ja kuvaa maailmassa ammoisina lopunaikoina käytyä keskustelua, joka käytiin Hermonin vuorella maata tuolloin hallinneiden jumalten kokouksessa. Jalojen miesten tapaan jumalat osoittavat harkintaa, mutta toisaalta maallistumista, joka on kenties seurausta pitkäaikaisesta oleskelusta maan matalavärähtelypitoisen väestön keskuudessa:

”Ja tapahtui, kun ihmisten lapset olivat moninkertaistuneet, että niinä päivinä heille syntyi kauniita ja viehättäviä tyttäriä. Ja enkelit, taivaan pojat, näkivät ja himoitsivat heitä, ja sanoivat toisilleen: Tulkaa, valitkaamme vaimoja ihmisen lasten keskuudesta ja tehkäämme jälkeläisiä.  Ja Semjaza, joka oli heidän johtajansa, epäröi ja sanoi: Minä pelkään että vastuu lankeaa vain minulle, ja minun täytyy yksin maksaa suuren synnin rangaistus. Ja he kaikki vastasivat hänelle ja sanoivat: Vannokaamme vala, ja sitokaamme kaikki itsemme yhteen keskinäisillä loitsuilla, ettemme hylkää tätä suunnitelmaa, vaan teemme tämän asian yhdessä. Sitten he kaikki vannoivat yhdessä ja sitoivat itsensä keskinäisillä loitsuilla. Ja heitä oli kaikkiaan 200, jotka laskeutuivat Jaredin päivinä Hermonin vuoren huipulle, ja he kutsuivat sitä Hermonin vuoreksi, koska he olivat vannoneet ja sitoneet itsensä keskinäisillä loitsuilla sen yllä.” (Eenokin kirja. Luku 6)

 Tämä harkitun vetäytymistoimen seurauksena maanpiirissä tuolloin vaikuttaneet jumalat laskeutuivat suunnitellusti manalaan, vaikka myytti raflaavana lankeemuksena viisaiden siemenensiirtotoimia kuvaakin. Sen seurauksena johtaja, jota mm. Osirikseksi kutsutaan pääsi organisoimaan Duatin ankarien olosuhteiden keskelle sijan, jonka nimi on Aaru. Se sijaitsee idässä, ei lännessä kuten normaali Egyptiläinen taivas, eli lännen maan laulun kentät. Itä yhdistettiin Egyptiläisessä tuonpuoleisen käsitteistössä pahaan paikkaan johon ei kannattanut eksyä. Se oli epämääräisten rankaisijasielujen kansoittama syvä manala. Aaru on Osiriksen luoma keidasmainen sija malalassa ja se on vapaa taivasmaailmojen yleensä persoonakohtaisesta luonteesta, ollen kaikille sama, autenttinen tuonpuoleisen todellisuus. Siellä Ensimmäinen Vihkijä odottaa vihittävää, joka hänen luokseen vaaroja uhmaten ja lankeamatta löytää, ja näin koko maailman pahan ja houkutukset voittaa. Tulija saa siksi sekä mustan, että Valkean killan varauksettoman luottamuksen ja kunnioituksen, sillä hän on pitävästi osoittanut, että houkutuksilla ja pahalla ei ole enää valtaa häneen. Osiriksen löytäjä on ihmiskunnan tuleentunut siemen, joka putosi parhaaseen maahan ja jaksoi kasvaa puuksi asti jumalallisten mestareiden luoman hienon järjestelmän puitteissa. Hän on korkeimman vihkimyksen saavuttanut mestari ja hierarkian uusi jäsen. Hän ansainnut myös oikeuden perustaa opastava ja nostava hierarkia jollekin planeetalle, jonka kulminaatiopisteen paikallinen ylempien jumaluuksien tarkkailuneuvosto on kypsäksi havainnut…