Suuri Isaac Newton oli lähellä objektiivisen ja subjektiivisen tieteen synteesiä lausuessaan: ”Totuus kasvaa hiljaisuudesta ja meditaatiosta.” Ihminen itse on ratkaisu ääripäiden liialliseen tarkentamiseen eksymisen ja varjostuneen tiedon ongelmaan. Kaikki suoran näkemyksen tieto on jo ihmisen syvyydessä: se on vain kaivettava esiin, oikean menetelmän avulla.

Se mitä seuraavassa tullaan ottamaan esiin, on luonnollisesti utopiaa vasempaan laitaan koulutetuille testattavuusrajan sisäpuolella operoiville pintakouriintuntuma-analytisteille, joiden todellisuuden kysymysten valikointikin on tämän menetelmäajautuman seurauksena muuttunut. He kykenevät aivan tosissaan sivuuttamaan elämän suuret kysymykset, kuten kuoleman ja tarkoituksen epärelevantteina ja katselevat niitä korkeintaan sekundaarisen varjokuvalinssin läpi.

Ihmistajunnassa piilevä syvyys on ratkaisu maailmankaikkeuden täydellisen tiedon ongelmaan, jonka muut reitit ovat tukittuja ulkopuolisuuden tulkintaharhalla. Ihmisen subjektiivisessa syvyydessään piilee tieto kaikesta, koska koko maailmankaikkeus on yhden tietoisuuden ilmentymä: Kyseisen ”entiteetin” ”luomistyö” ei ole lisäämistä, vaan rajoittamista, ulottuvuuksien lukumäärän ja mahdollisuuksien vähentymistä prosessin edetessä. Itse alkuperäisessä ytimessä on kuitenkin tieto kaikesta. Sen löytäminen on suunnattoman vaikea ponnistus, mutta osienkin avautuminen tuo valoa lukemattomien tasojen kosmokseen ja niihin aistiviritysalueisiin, joiden ehdoilla ja sisällä eri entiteettimaailmat elävät ja jossa ”kuviohahmoihminen” itsetietoisuuteensa kevyesti asennoituvana tallustaa.

Himalajan yli ulottuva muinainen Intian niemimaa oli aikanaan eräs maailman subjektiivisen tiedon keskuksista. Sama viisaus elää laikkuina vieläkin sen siunatulla pinnalla, vaikka todelliset tietäjät ovatkin harvassa. Viisaina esiintyviä savunhuuruisia egomainesadhuja ja tämän maailman tiedossa pitäytyviä persoonantasapainottamistantrikkoja sen sijaan on runsaasti. Pyhät tekstit, jotkut puhtaina säilyneet koulut ja muinaiset menetelmät ovat kuitenkin vielä käytettävissä ja niistä yhteensidottu totuuden silta voi johtaa tietämättömyyden kuilun yli.

Ihmiskunnan vaativan koulun täysin läpäissyt legendaarinen tietäjä Maharishi Patanjali, jonka arvioidaan eläneen jonkin verran ennen ajanlaskun alkua, välittää syvällisissä joogasutrissaan henkisen syventymisen asteet, jotka ovat kaikkien niiden seurattavissa, joiden kyvykkyyspotentiaali on oikeassa kombinaatiossa. Me muut jäämme ulkokehälle, mutta kykenemme silti ymmärtämään tuloksia, aivan samoin kuin tieteen ulkokehällä olevat seuraajat, popularisoinnin jälkeen*. Tulee muistaa, että ulkokehälläkin on käytettävissä tiedonkyky, josta mm. K. V. Laurikainen sanoi näin: ”Se on vuorovaikutusta, jonka luonnetta klassinen tiede ei lainkaan tunne; sitä voidaan kuvata sanomalla, että tulemme tietoisiksi jostakin.” Hän tarkoittaa tässä luonnollisesti juuri sitä samaa tietoa, jota tässä on kuvattu ”subjektiiviseksi oivallustiedoksi”, erotuksena ulkoluvunomaisesta pänttäystiedosta, joka on muistityöllä avoin kaikille, myös nyansseja ymmärtämättömälle egokilpailulähestyjälle.

Mainittu K. V. Laurikainen oli mielenkiintoinen henkilö. Voidaan sanoa, että hän edustaa melko pitkälle juuri sitä henkilötyyppiä, jolla on hallussaan molempien suuntien avaimet ja jota me tässä luvussa nyt vähitellen lähestymme: Paitsi että Laurikainen oli älykäs tiedemies, kvanttifyysikko, hänellä oli myös jonkinasteinen valaistumiskokemus. Tämä on merkittävää. Meillä on siis henkilö, joka tuntee perinpohjaisesti kvanttimekaniikan mutkikkaan maailman, mutta myös ihminen, joka on kurkistanut subjektiivisen olemuspuolen syvyyteen: hän on ihmisenä eräällä tavalla ylittänyt Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ongelman ja jatkanut siitä, mihin objektiivinen välinetiede pysähtyi ja jumittui: hän kritisoi teeseihinsä juuttunutta tiedeyhteisöä mm. impivaaralaisuudeksi. Valitettavasti Laurikaisen valaistumisen asteesta, luonteesta ja suunnasta on ollut vaikeaa saada tietoja, eikä siitä luonnollisesti vanhentuneesta skeptisestä determinismistä siinnyt Wikipediakaan mitään kerro**.

Tarvitsemme juuri Laurikaisen kaltaisia ihmisiä, kertomaan meille elämän kokonaisesta todellisuudesta. Jos löytäisimme sellaisen ihmisen, jossa yhdistyisi jopa kolmen maailman viisaus, juuri hän olisi oikeutettu tähän pyhään tehtävään: Hänellä olisi siis oltava laaja-alainen tieteellisen tiedon haltijuus, olennaisilta alueilta. Lisäksi valaistuminen korkeammille nirvikalpatasoille saakka, jolloin alempi maanpaossa pitkään viihtynyt kokija vihdoinkin yhdistyy korkeampaan tarkkailevaan minäänsä. Kolmantena: vihkimys mysteereihin, joita aikaisemmin valotimme, eli kokemuksen tuottama vapaa operoimismahdollisuus niihin olemassaolon ulottuvuuksiin, jotka ympäröivät fyysistä aistiviritystasoamme. Viimeksimainitussa tilassa on myös mahdollista sulauttaa nämä kolme yhteen, jolloin syntyy tavallaan neljäs: kokonaisuuden taju. Toisin sanoen ihminen on muuttunut maan päällä asuvaksi jumalihmiseksi, juuri siksi, jota muinaisen Egyptin viisausperinteessä kutsuttiin Thotiksi, jonka jumalallinen jalusta ulottuu edellä esitetyssä kuvassa perimmäiseen syvyyteen saakka. Tai hänestä tulee Osiris, jonka Isis, eli maallisen tason älyllä varustettu kiertäjä on saattanut jälleen toimintakykyiseksi, keräämällä suurella vaivalla itsekeskeisen elämäntavan hajottaman totuuden ruumiin palaset uudelleen yhteen. Teosofisin termein hän on Mestari, jolla on käsissään kaikkiallisen tiedon avaimet.

Tämäkään aste ei kuitenkaan tarkoita jumalankaltaista ääretöntä kaikkitietävyyttä, sillä suuri osa tiedosta on tavallaan tehtävä omaksi, vaikka tieto olennaisesta onkin saavutettu. Esitämme seuraavassa pelkistettyjä osia Maharishi Patanjalin todellisuuden kartoittamisen tiestä, jota hän kuvaa kirjassaan Raja Yoga ja etsimme samalla syvällistä selvyyttä Newtonin lauseeseen: ”Totuus kasvaa hiljaisuudesta ja meditaatiosta.”

Alla olevassa Yogasutralainauksessamme siteerataan myös tuntemattoman kommentaattorin käsityksiä, jotka allekirjoittaneen teos keskenään sekoittaa. Olkoon se samalla osoitus siitä, että viisaus on universaalia, eikä sillä ole lähteiden merkitsemisen ja turhantarkan luettelun kanssa mitään tekemistä. Kuvauksemme ei tässä muutenkaan pyri olemaan autenttinen ja kattava, mutta ei myöskään perinteinen, sillä painotuksemme eivät noudata totuttua linjaa, emmekä halua tässä esimerkiksi kovin syvällisesti eritellä yleisiä keskittymisen, mietiskelyn ja komptenlaation asteita, vaan käytämme kaikesta yleistermiä keskittyminen, joka on suunnattoman syvä ominaisuus, paljon syvempi, kuin rauhan porttia tuntematon levoton länsi voi tällä ulkoisen ajautuman asteella ymmärtää. Valitettavasti termejä ei tässäkään katsauksessa voi kokonaan välttää. Todellisessa filosofiassa ne ovat kuitenkin viittaavia, eivät käsitejäädytyspinnallistavia.

Joogan korkeammissa asteissa kyse on pitkälti siitä, että ihmisen mielen instrumentti pyritään palauttamaan siihen tilaan, joka on universuminen oikea ja alkuperäinen tila: kyseinen kaikkeen ulottuva työkalu hiotaan täyteen terävyyteen, jotta se kykenee näkemään naiivin positivismin ja loogisen empirismin aistitaikauskon taakse, sen holistisen valaistumisen ytimeen, joka asettaa kaiken oikeille sijoilleen.

Ensimmäinen esiterotus Patanjalin kahdeksanosaisessa tiessä totuuden tajuamiseen (kuten niin monissa muissa todellisissa totuudenlähestymisteissä) tehdään oikean ja väärän, hyvän ja pahan erottamisen avulla ja siten ihminen astuu vähitellen erotuskyvyn, eli vivekan tielle. Joissakin ihmisissä tämä filosofiselle oivaltamiselle tarpeellinen ominaisuus elää vahvana jo syntyessä, mutta sitä voi luonnollisesti myös kehittää, jolloin elämäntotuuden yleisnäkymä samalla kirkastuu. Samalla on opittava asettumaan itsekriittisesti omien etujen ulkopuolelle, ilman että persoonallinen sympatia tai antipatia määräävät käsitysten suuntaa. Jo tässä vaiheessa moni etsijä putoaa pois todellisen erotuskyvyn vankkureista – vaikka ehkä luuleekin niissä vielä istuvansa – sillä egon ”omaa mieltä olemisen” kutsuva muuntumaviesti on vahva, ja totuudentajun ensiterävöitymiskehitys näivettyy alkuunsa. Totuuteen sidottu viisaus ei avaudu niille, jotka etsivät sitä omaa pätemistään ja erottautumistaan varten, tai kilpailevat tiedossa, aina paremmaksi pistäen: totuus ei ole egon käyttöväline, vaan egon kilpavaikutus maallistaa sen juuri niiksi pintarakenteiksi jotka tunnemme hyvin, mutta emme enää näe niiden todellista syväolemusta oikeassa kontekstissa, siinä kontekstissa jonka vain egoton, puhdas totuudenrakkaus luo.

Edistyäkseen tiellään subjektiivisen viisauden etsijän on myös vähennettävä riippuvuuksiaan ja ohjattava niiltä säästynyt energia olennaiseen toimintaan. Hänen on myös harjoitettava syventyvää keskittymistään meditaatiossa, joka on vapaa harhautumien sivupoluista, sillä kuten Patanjali sanoo: Joogas chitta vritti niroodhah: ”Jooga on mielirönsyjen lakkaamisen tila.” Myöhemmin hän lisää: ”Tällä asteella joogin mieli on täynnä totuutta ja valoa. Joogin äly on valaistunut ja todellinen tieto on paljastunut hänelle.”

Kun nämä äärettömän korkeatasoiset ehdot ovat kokemuksen vahvistamat, ovi korkeampaan keskittymistutkimukseen on mahdollista avata. Ovi sijaitsee rauhan portin takana, riippuvuusvapaalla alueella, totuuden ja oikeudenmukaisuuden kentällä. Sen hyvin syvällistä hedelmää kutsutaan nimellä Savitarka: ”Mieli saavuttaa ykseyden keskittymisen kohteen kanssa, mutta jäljelle jää silti tieto kohteen nimestä, laadusta ja ominaisuuksista.”

Savitarkan yläpuolella on kuitenkin tasoja: ”Sana Nirvitarka tarkoittaa sellaista, joka on vapaa Vitarkasta, ts. ominaispiirteiden aineellisesta ylivallasta. Katsoessamme tai ajatellessamme jotakin kohdetta, kohoavat tämän tarkastelun kohteen koko, laatu, muoto, jne. välittömästi tietoisuuden kentälle. Samadhin Nirvitarka tilassa tämä prosessi lakkaa täysin. Sellaisen mielentilan saavuttamiseksi, jossa se joka mietiskelee, ja mietiskelyn kohde tulevat yhdeksi, vaaditaan suurta mielen puhtautta. Ympäröivä maailma on kuin suuri harhan valtameri.”

Mielen keskittämisellä on lopulta kyky muuttua täysin yhdeksi kohteen kanssa, jolloin se saavuttaa siitä perusteellisen, lopullisen tiedon: Aivan kuten kvanttimekaniikassa, myöskään tässä puhdasta havaintoa ja havainnontekijää ei voi eikä tarvitse lopulta erottaa toisistaan. Yhdistymisessä saavutettu tieto ei ole varjokuvamaista, vaan täydellisen autenttista, kokonaista, oikeanäkökulmaista: ”Se tieto, joka voidaan saavuttaa kirjoitusten tutkimisen avulla ja päättelemällä, on luonteeltaan erilaista, kuin Samadhin tilassa saavutettu tieto.”

Vielä pieni lisäys, jotta kävisi selväksi, että kyseessä on subjektiivinen tiede säännönmukaisuuksineen ja termeineen, eikä satunnaista haparointia kosmisen tajunnan unenomaisilla kentillä. Oikean laidan syvällisyydentajun lisäksi myös vasemman laidan analyyttinen monimutkaisuus sisältyy tähän syvätodellisuutta kartoittavaan tieteeseen, joka käyttää mielen instrumenttia maailmankartoittamisvälineenä. Sen tieto on kokonaista kaikissa mielenkyvyn lokeroissa, mutta se ei ole objektiivisella varjotavalla massoille opetettavaa, vaan kaikkien on kuljettava liittyvän oivaltamisen polkunsa itse, todelliseen tietoon:

”Havaintomaailma muodostuu kolmesta gunasta, valon (Sattwa) toiminnan (raja) ja toimettomuuden (tama) osatekijöistä. Se ilmenee maailmankaikkeudessa, joka koostuu viidestä karkeasta elementistä, sekä havaintovälineistä (mielestä ja aisteista), ja on olemassa siksi, että Havaitsija voi kokea sen ja vapautua siitä.

Kun kolme gunaa ovat tasapainossa, Prakriti on erikoistumattomassa muodossa. Kun niiden tasapaino järkkyy, syntyy maailmankaikkeus. Gunat kilpailevat jatkuvasti keskenään, ja yksi niistä hallitsee vuorollaan kahta muuta. Ilmiömaailma heijastaa täten kolmen gunan keskinäisiä suhteita. Tämä on luonteenomaista Prakritille (ilmiömaailmalle), mutta ei itselle (Purushalle). Prakritin kolmen voiman (gunan) toiminta ilmenee viidessä karkeassa elementissä, viidessä hienosyisessä elementissä, viidessä toimintavälineessä, viidessä havaitsemisvälineessä, mielessä, älyssä ja minässä. Gunat ovat olemassa Purushan Bhogaa ja Apavargaa varten. Bhoga sisältää kokemukset, jotka johtuvat viiden Kleshan ja halujen aiheuttamista epäpuhtauksista. Kolmen gunan on tarkoitettu tekemään Purusha tietoiseksi niiden luonteesta, mutta tietämättömyyden, kiintymisen, jne. vuoksi ihminen ei tajua tätä ja hän joutuu kohtaamaan kaikki vastakohtaparit (ilon – surun, jne.)” (Maharishi Patanjali – Raja Yoga. s. 72).

Vasempaan laitaan virittyneen terminologia-analyyttisyyden holismitajuton edustaja rientää tämän luettuaan heti sanomaan – näkökulmastaan käsin – että todistettavuuskonkretia puuttuu, eikä tällaisilla esityksillä ole siksi mitään todellista arvoa. Oivallustiedon sisäiseen todistukseen tottunut puolestaan näkee tässä paljon enemmän, edellyttäen että on perehtynyt itämaisen filosofian aatteisiin ja termistöön, jotka eivät ole samalla pinnalle tuomitulla tavalla jäädytettyjä, kuin länsimaisessa puuropadankiertelyfilosofiassa. Lisäksi kyseinen kuvaus perustuu erittäin syvään tajunalliseen kokemukseen ja asiaa monipuolisesti tutkinut tuntee sen totuusarvon totuudentajun aistillaan, vaikka ei kykenisikään sitä kokonaisuudessaan seuraamaan. Kyse ei siis ole uskosta, josta puhe täytyisi muutenkin lopettaa, sillä se on laiskojen kristittyjen väärinkäsitys: totuudentajun siittämä oivallus on tosin salatiedettä ja uskoa sitä ymmärtämättömälle, mutta miksi toimia tajuntarajoitteisten ehdoilla.

Patanjali kuvaa joogan tien hyvin korkeatasoisia saavutuksia, äärimmäiseksi kehitetyn Samyaman kyvystä käsin. Tie sen kaikkiallisen tiedon päämäärään kulkee Yaman, Niyman, Pratyaharan, Dharnan ja Dhyanan syventämisvaiheiden kautta valaistumiseen, Samadhiin. Tämän jumalallisen kokemuksen jälkeen aukeaa kunnolla mainittu Samyaman tutkimuskyky, joka johtaa täydelliseen tietoon kohteestaan.

Puhumme selvyyden vuoksi Samyamasta nyt vain syvyyteen johtavan keskittymiskyvyn täydelliseksi hiomisena, joka siis tekee keskittyvän mielen, ja kohteen samaksi maailmankaikkeuden alkuperäisessä tilassa, vailla lukuisten ketjuuntumisten harhoja: Silloin tieto ja tietäjä tulevat yhdeksi. Aivan samoin kävi Newtonille, joka saavutti kyseisen tien esiasteita itsenäisesti. Hän kykeni näkemään subjektiivisuuden syvyyksiin ja ajan eetoksen mukaan puki oivalluksensa myöhemmin objektiivisten mahdollisuuksien matemaattiseen kaapuun, samoin kuin intuitiivisen oivallusajattelun mestari Albert Einsteinkin***. Myös Sokrates käytti puolitietoisesti Samyaman tietokykyä, seisoessaan toisinaan koko yön niillä sijoillaan, kunnes saavutti tiedon aateskelunsa kohteesta.

Täydellisen keskittymiskyvyn omaava suurmestari, kuten Patanjali, on kuitenkin jotain paljon enemmän: Hän saattoi saavuttaa keskittymisensä kohteesta tiedon, joka tyydytti ihmisen tiedonjanon kokonaisvaltaisesti täyttäen: Enempää ei haluttu, koska sitä ei enempää ole: Samyaman hedelmä on ainoa todella autenttinen kokemusperäinen ydintieto. Patanjali kertoo tästä subjektiivisestä tiedontiestä, joka kykenee pureutumaan kaikkiin olemassaolon syvimpiinkin salaisuuksiin, Yog Darshanissa seuraavasti:

”Edellä esitetyn yhteenkietoutuneen Dharnan, Dhyanan ja Samadhin jälkeen saavutetaan Samadhi Prajna, eli valaistu älykkyys. Sen avulla kohteen todellinen luonne paljastuu, henkiset voimat kehittyvät ja lopulta saavutetaan erotteleva tieto.”

”Pitämällä aurinkoa Samyaman kohteena, saavutetaan tieto koko maailmankaikkeudesta.”

”Harjoittamalla Samyamaa pohjantähteen, saavutetaan tieto tähtien liikkeestä.”

”Harjoittamalla Samyamaa sydämeen, opitaan tuntemaan mieli.”

”Harjoittamalla Samyamaa napaan, saavutetaan tieto kehon toiminnoista.”

”Harjoittamalla Samyamaa aistielinten läpikäymään viiden muutoksen lajiin, saavutetaan aistien hallinta.”

”Harjoittamalla Samyamaa elementtien hienosyisiin ja karkeisiin muotoihin, niiden perimmäisiin ominaisuuksiin, Gunien erottamattomaan luonteeseen ja niiden ihmiselle aiheuttamiin kokemuksiin, Yogi saavuttaa elementtien hallinnan.”

Maharishi Patanjali luettelee monia muitakin täydelliseksi hiotun mielenkyvyn ominaisuuksia, jotka ovat monille nykyihmisille tässä vaiheessa liikaa, eikä niitä tässä siksi esiin nosteta. Siteerattakoon kuitenkin vielä yhtä, sillä sen portti johtaa seuraavaan aiheeseen, tarpeellisen aasinsillan kautta:

”Harjoittamalla Samyamaa aistielinten läpikäymään viiteen muodonmuutoksen lajiin, saavutetaan aistien hallinta. Näin keho pystyy liikkumaan ajatuksen nopeudella. Keho kykenee ulottamaan aistielinten toiminnat sen rajojen ulkopuolelle ja Manajawita hallitsee Pradhanaa eli Prakritia.”

 

_______

*Juuri ulkokehän tiedefaneilla on arvokas tehtävä tieteen kokonaisuuden yhteenkasaajana, sillä esimerkiksi maailmanlaajuinen internetyhteisö on merkittävä tekijä kokonaisuuden hahmottajana: se on eräänlainen kolmas tekijä, joka hoitaa tiedekentän löydösten arkisanallisen yhteenhitsaamisen, sen äärimmäisten sektoroitumien erikoistumiskentällä. Edes laaja-alaisesti valistunut, ”kaikesta kiinnostunut” ihminen (jonka kiinnostus on usein sitten kuitenkin melko osittunutta ja materialistisluonteista), ei koskaan kykene samaan, kuin yksilöistä koostuva valtava massa, jonka tietoa ollaan viime aikoina onnistuneesti sulatettu yhteen mm. ChatGPT:n avulla. Tosin negaatioluonteiset sivutonteille astumattomuusäänet ja tietopätijät ovat internetyhteisön piirissä vielä aivan liian suuressa roolissa.

**Eikä Wikipedian oikeaoppista vasemman reunan tietoa mustasukkaisesti puolustava suomalainen aktiivinen tekijämiesklikki ole vaivautunut sanomaan Suuresta Patanjalistakaan halaistua sanaa, vaikka muuta turhuutta on kartoitettu vaivaksi asti. Kyseinen klikki mm. blokkaa asialliset ehdotukset, joita olen tehnyt vaikkapa tiedemies Jim B. Tuckerin Wikipedia-artikkeliin, joka oli räikeän skeptisen mustamaalauksen alainen. Luonnollisesti myöskään Laurikaisen valaistumiskokemuksesta ei sen artikkelissa mainita halaistua sanaa ja tässäkin on syytä epäillä, että mikäli näin joku tekisi, se jotenkin muokattaisiin ja hämättäisiin sopivasti rienaavaan ja vähättelevään muotoon. Näin kyseinen salavalvova tekijämiesklikki huolehtii osaltaan vääräksi osoittautuneen ontologisen reduktionismin maailmankuvan zombie-elämästä.

***Syväintuitiivisen Einsteinin kerrotaan pitäneen H. B. Blavatskyn Salaista Oppia kirjoituspöydällään, mahdollisesti salaisena alkuinspiraation lähteenä, syvällisten pohdiskelujen moottorina.