Muinaisen Egyptin viisas valta kesti virallisenkin historian mukaan lähes kolme tuhatta vuotta. Tämä on ajallinen kesto, josta meidän horjuva maailmanjärjestyksemme voi todennäköisesti vain unelmoida. Miten tämä on mahdollista? Mikä syy selittää näin pitkän, lähes yhtenäisen kukoistuskauden?
Kuten alussa mainitsimme: ”Mikään sivuraiteelle joutunut Isfetmaailmansuunta ei voi jatkua loputtomiin, kylvämättä itselleen kulttuurisen lopun siemeniä.” Isfet oli muinaisen Egyptin jumalkaanonissa kaaos, epäoikeudenmukaisuus, väkivalta, petos, kohtuuttomuus, valhe ja itsekkyys, jonka vastinpari ja sisar oli Maat.
Maat kuvataan usein naispuolisena henkilönä, jonka hiuspannan alla on strutsin sulka, juuri se sama Maatin totuuden sulka, joka sydämenpunnitustaulussa asetetaan vaa’an toiseen kuppiin, punnitsemaan neofyytin tai kuolleen duatiin tulijan sydämen oikeutusta. Maat edusti maailmanjärjestystä sellaisena, kuin sen tulisi olla, hyvyyden tyyssijana.
Egyptin faarao ei vallanhimon saastuttamia poikkeuksia lukuun ottamatta suinkaan ollut se julma ja mielivaltainen yksinvaltias, jollaisia kuninkaat Egyptin kulttuurin jälkeen ovat hyvin usein olleet ja jollaiseksi arvottomuuden ajan tutkijat faaraonkin usein mieltävät. Muinaisen Egyptin hallitsijan olennaisin tehtävä oli huolehtia Maatista, eli totuuden, oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden toteutumisesta, muutoin yhteiskunta ajautuisi tasapainon menetyksen kiihtyvään tilaan, Isfetin kaaoksen vallan alle.
Isfet oli eräänlainen vapaan, leväperäisen ja hetkellisesti miellyttävämmän valinnan ‒ joka tapahtuu yksilössä ‒ yhteiskunnalliseksi tilaksi heijastama ajautuma. Mikäli vastakohtaansa sidottuja, hetken kestäviä ja alati toistamistarpeisia nautintoja käytetään yksilön elämässä onnen tuottamiseen liikaa, ne latistuessaan synnyttävät Isfetolotilan, joka heijastuu leviävästi muihinkin ja saa aikaan yhä enemmän itsekeskeisyysprosessin tuottamia pahuuden ja epäviisauden sävyjä.
Apep eroaa Isfetistä siten, että se oli enemmänkin eräänlainen vielä järjestymätön alkukaaos, johon Ra muodosti alkuehdot luomalla Maatin. Muinaisilla egyptiläisillä on samalta tuntuvalle asialle monia nimiä, jotka kuvaavat kuitenkin sen eri olemuspuolia, jotka ovat selvästi erilaisia ja eri tavalla syntyneitä.
Jos yhteisön ylin valtias suuntaa aktiivisesti huomionsa ja jumalasemansa tuottaman tarmon vain Maatin päämäärään, tasapaino säilyy ja maailman lait ja kohtalon toteutumat ovat kansakunnan puolella. Jos oikean säädetyn papillisen hierarkian ja symbolisen viisausajattelun opitun tavan myötä myös kansa tietää, että kohtuullisuus, totuus, oikeudenmukaisuus ja hyvyys ovat todellisen, pysyvän onnen lähteitä, jotakin suurta ja pitkäikäistä voi tapahtua.
Ylimmän vallankäyttäjän, tai vallankäyttöjärjestelmän ainoa tehtävä tulee kaikkina aikoina olla Maatista huolehtiminen. Kaikki muu, jopa nykyjumalista suurin, uudistumispäinen talousportto kuuluu alemmille portaille. On vielä huomattava, että muinainen Egypti eli koko kolmituhatvuotisen historiansa ajan kasvuttomassa ja rahattomassa yhteiskuntajärjestyksessä, ja kuitenkin: ”Egyptin kansa oli maailman onnellisin kansa.” Emme tässä tietenkään halua uskotella, että kyseinen malli nykyiseen aikaan mitenkään sopisi, mutta ainakin sen loistava esimerkki kykenee leikkaamaan siipiä siltä massiiviselta talouskasvupaatospuheelta, jota nykyinen päättäjäkoneisto on virittynyt päätehtävänään suoltamaan. Se on kuitenkin koneisto, joka takoo ylimäärällään Isfetin kohtuuttomuutta, kyllästymisen tyytymätöntä tylsyyttä ja itsekeskeistä ajattelua ‒ kiihtyvällä tahdilla ‒ mutta unohtaa usein oikeudenmukaisuuden ja totuuden olennaisen suunnan, jotka ovat talousajattelun etujen tiellä.
Tämä ”elämä kirjasarja” on omalla puutteellisella tavallaan pyrkinyt osoittamaan niitä nykyisen Isfetyhteiskunnan kipupisteitä, jotka estävät Maatia palauttamasta onnen tasapainoa. Kulkekoon sen sanoma itseäni viisaampien nöyrien lukijoiden myötä maailman hapatteeksi ja nostakoon esiin uuden globaalin Maatin ajan, sillä nuoret mielet kaipaavat harhaisessa ajassamme todellisia ihanteita, jotka korreloivat sisäisen sydämen kanssa.
Nuorille ominainen suuntautumisvaiheen elämäntuska tarvitsee todellista henkistä kulttuuria Isfetin rappion lukuisten tiemahdollisuuksien, moraalisesti kevyiden idoleiden, ja muiden pilaantuneiden suunnannäyttäjien ohelle ja sijaan. Muodostakaa sen henkinen tila ja vakaa suunta ‒ rakenteineen ja jopa ulkoisine tyyleineen ‒ ilman että valta, erottautumisenhalu ja korkea vakiintumistaso jälleen syövät hyvyyden ja puhtauden perustan.
Ehkä vielä joskus maan päälle on mahdollista perustaa todellinen Maatin temppeli, joka kykenee seisomaan suorassa ulkoisen etumanipulaation ja poliittisen vaikuttamisen keskellä ja sen juuret ovat syvällä aikojen viisauden ravitsevassa mullassa…
