Nämä edellä mainitut ominaisuudet valkoisessa, saastumattomassa muodossaan, ja paljon muuta, kuuluvat jumalihmiselle, sille korkealle entiteetille, joka tietää tarkoituksen ja tuntee suunnan. Hän on vapaa egon harhoista ja hänenlaiset toimijat kestävät maailman vallan houkutukset. Ehkä sellaisia johtajia on joskus maailmanhistorian hämärissä ollutkin:
Torinon papyrus, jonka Bernardino Drovetti löysi matkoillaan Egyptistä vuonna 1820 on kuningasluettelo, joka kuvaa laajasti egyptiläisiä hallitsijoita jopa kymmenientuhansien vuosien ajalta. Merkillisintä luettelossa on se, että se ulottuu aikaan ennen Menestä, joka on monissa vastaavissa listauksissa dynastioiden alkupiste, ilmeisesti siksi, että kyseinen sotapäällikkö yhdisti ylä- ja ala-Egyptin ja oli ensimmäinen kokonaan ihmishahmoinen hallitsija.
Torinon papyruksen alku on tuhoutunut, mutta se kuvaa silti jumalten ajan hallitsijoita, jotka ohjasivat ihmiskuntaa, kenties jossakin siellä, missä oli muinaisten egyptiläisten alkukoti? Vaikka sarakkeesta yksi puuttuu olennainen osa, se kuvaa silti hyvin mielenkiintoisia jumalhallitsijoita, kuten Ra, Osiris, Horus ja Thot. Seuraavissa sarakkeissa jumalat muuttuvat puolijumaliksi, sitten henkihallitsijoiden ryhmiksi, kunnes viimein ensimmäinen ihmishallitsija, ”jumalilta valtansa perinyt” Menes, astuu kuvaan ja hallitsee kuusikymmentä vuotta, kunnes hänet surmaa virtahepo. Tästä eteenpäin Torinon ainutlaatuinen jumalluettelo jatkuu lähes samalla tavalla kuin kaikki muutkin hallitsijaluettelot. Myös Palermon kivi, joka on osa suuremmasta kivisteelestä, viittaa ihmisdynastioita edeltävään jumalhallitsijoiden aikaan.
Samankaltaisia muinaisten jumalhallitsijoiden jälkiä löytyy monesta muustakin kulttuurista. Intiassa tapaamme heitä myyttisinä risheinä ja muina maan päällä vaeltavina jumalolentoina: Kiinassa muinaisina viisaina jumalhallitsijoina, joiden viisauden kerrotaan olleen niin suurta, ettei sellaista ole sen jälkeen likimainkaan nähty. Ehkä juuri heidän viisautta säteilevät ruumiinsa ovat haudatut noihin Kiinan mystisiin pyramideihin, joiden ajanmäärityksistä ei ole olemassa todellisia arvioita.
Muinaisessa Sumerissa tapaamme niin ikään pitkäikäisten jumalten aloittaman kuningasluettelon, monesta erillisestä paikasta löydettynä artefaktina: Muinainen sumerin kuningasluettelo, on nelikulmaista tolppaa muistuttava savitaulu ja niitä on löydetty tähän päivään mennessä vähintään kuusitoista kappaletta ympäri etelä-Irakia. Myös se kuvaa jumalhallitsijoita, jotka elivät huomattavan pitkään, mutta vaihtuivat vähitellen hieman lyhytikäisempiin puolijumaliin, joiden hallitusaika puolestaan liudentui ajan edetessä ihmisiän mittoihin.
Ensimmäinen jumalten hallitsija kyseisessä taulussa on Alulim ja hänestä laskien viimeiseen täysjumalaan, eli Zin-sudduun, saamme hallitusjakson kokopituudeksi suunnattomat 241 200 vuotta. Ensimmäisen osio, joka siis käsittelee jumalten hallitusaikaa, toteaa tekstin alussa seuraavasti: ”Kun kuningaskunta laskeutui taivaasta, kuningaskunta oli Eridussa.” Osion lopussa puolestaan lukee merkittävä lause: ”sitten tulva pyyhkäisi yli maan”, jonka seurauksena jumalhallitsijat loppuvat, korvautuvat puolijumalilla ja hallinto siirtyy muualle: Seuraava osio alkaa sanoilla: ”Kun tulva oli pyyhkäissyt yli ja kuninkuus laskeutui taivaasta, kuninkuus oli Kishissä.” Siitä alkavan, hieman lyhytikäisempien puolijumaltenkin hallitusajan voi katsoa kestäneen huikeat 21 774 vuotta, ennen kuin inhimillisemmät kuninkaiden iät alkavat nousta esiin. Juuri tuolla kohdalla lukee osion lopussa: ”Sitten Kish lyötiin ja kuninkuus vietiin Hamaziin”. Siitä eteenpäin hallitsivat ihmiset, joillakin ehkä vielä oli toisinaan jonkinlaista pitkäikäisyyden jumalallista geeniä veressään, kuin Abrahamilla konsanaan.
Meidän ajallamme puhutaan tieteen kentillä paljon siitä, kuinka ihmisiän pidentämisen läpimurto alkaa olla käsillä. Kenties keskuudessamme jo oli muinaisina unohtuneina aikoina nostajia, joille moraalinen ja älyllinen edistys, sekä geneettinen ihmisiän pidentäminen olivat jo tuolloin arkipäivää. Kaikkien oli heidän johdollaan hyvä elää, elämän tarkoitus ja suunta tunnettiin, sitä kohti oli oikeakeinoinen ohjaus, eivätkä inhimilliset valtapyrkimykset tuottaneet sotien kauhuja ja niiden sukupolvisia traumasiirtymiä…
Materialistisin tavoin maailmanarvoitusta lähestyvä tiede, joka pitää jumalhallitsijoita epätieteellisen oletusarvoisesti hölynpölynä, ei tietenkään halua antaa tässä kuvatuista jumalten hallitusaikakausista minkäänlaista totunnaisuutta ylittävää arviota, vaan pitää kirjoituksen kyseisiä osia luonnollisesti taikauskoisten mielten keksintöinä, korkeintaan haperona mytologiana. Tietynlainen itsestään selvä, hyväntahtoisesti naureskeleva hylkäys kaiken yliluonnolliselta haiskahtavan edessä on koko tieteen historian ajan ollut tieteellinen automaatioasenne, mutta onko sille todella sellaista pohjaa, kuin omalla sektorillaan hyvin vakuuttava tiede itse antaa ymmärtää?
