Ennen aurinkokuntamme muodostamista tässä avaruuden pisteessä oli vain harvaa kaasua. Tähän ainutlaatuiseen sijaintikohtaan saapui valoa, informaatiota ja vaikutusta joka suunnalta. Nuo suunnat olivat pelkistettävissä kahteentoista pääsuuntaan, jotka erottuivat tässä avaruudenkohdassamme samalla tähtien muodostamina kuvioina. Niistä tuleva säteily oli valovoimaisempaa koska ne olivat lähempänä, suurempia tai intensiivisempiä.

Tulevan aurinkokunnan herra Ra nousi aikakautisesta unestaan ja alkoi tulkitsemaan valon syvällistä viestiä ja sen suunnattomia, lähes äärettömiä mahdollisuuksia. Ra valitsi vaikutuksen laadun ja alkusuunnan. ”Hänen” oli myös sisällytettävä edellisen järjestelmän debet ja kredit mukaan vähitellen kristallisoituvaan suunnitelmaan. Eri suunnista saapuva luova ja elävä valoinformaatiovoima laitettiin sille luonteenomaiseen työhön ja voimien keskinäinen evolutionäärinen reagointi alkoi.

Pelkästään kapealta fyysiseltä tasolta tarkasteltuna näytti siltä, että harva kaasu alkoi tiivistyä ja sen hajallaan olevat, maailmankaikkeuden ylimmän arkkitehdin levittämät elämän perusainekset alkoivat hakeutua toisiaan kohti. Aikakauden unesta herätetty luova inteligenssi alkoi muodostaa niistä lukuisia sisäkkäisiä rakenteita jotka kulkivat kohti suurta ja ihmeellistä tarkoituksenmukaisuutta: kauneutta, ihmistä ja elonkehää.

Tänne saapuvia kahdentoista suunnan luovia voimia voidaan pitää myös jumaluuksina. ”He” ovat osa eläinrataa ja heidän vaikutuksensa määrä vuorottelee suunnan, kierron ja kallistuskulman mukaisesti. Keskinäinen voimien välinen ”vaikutustaistelu” muovasi esiin vaihtuvan hierarkian, joka toteutuu tässä maailmankaikkeuden pisteen ainutlaatuisessa olosuhteessa, jota ei ole samanlaisena muulla, sillä luonnollisesti jokainen piste sijaitsee erilaisessa asemassa näkyvässä neliulotteisessa materiaalisessa kosmoksessamme. Neliulotteisessa siksi, että maapallon ja kaikkien fyysisen ulottuvuuden elinpallojen elinolosuhteisiin vaikuttaa myös valoinformaation ikä. Se on erilaista kaikissa avaruuden pisteissä, koska todellinen reaaliaikaisuus puuttuu voimakkaasti rajoitetulla neliulotteisella kosmoksen aistivirityshavaintotasollamme ja etäisyys vaikuttaa havaintoihimme neljäntenä ulottuvuutena: Betelgeuzen (se ehkä antaa meille kohta erityisvaloimpulssin) reaaliaikainen valo lähti liikkeelle 642,5 vuotta sitten. Samalla suunnalla, hieman matalammalla taivaanrannassa sijaitsevan Siriuksen sitä vastoin ”vain” 8.6 vuotta sitten. Huomattavasti suurempiin aikaetäisyyksiin päädymme, kun mietimme niitä typerryttäviä etäisyyksiä joita galaksien välisen valon siirtymisessä tapahtuu: Lähimmästä naapurigalaksimme Andromedasta  lähtevä valo saapuu meille n. 2,5 miljoonan vuoden kuluttua syntymisestään. Oman valosäteilyimpulssinsa meille antaa myös maailman vanhin valo, joka on peräisin kosmisesta taustasäteilystä ja vaikka sen yhteismitta näkyy kaikkialla, myös se saapuu meille eri suunnista. Se syntyi n. 380 000 vuotta alkuräjähdyksen jälkeen, kun maailmankaikkeus oli jäähtynyt sen verran, että fotonit pääsivät etenemään ja maailmankaikkeus astui lopullisesti sisäisestä tilasta ulkoiseen, läpinäkyvään. Myös se sisältää tarkemmin katsottaessa nyansseja.

 Kaikki avaruuden pisteet sijaitsevat siis ainutlaatuisessa kohdassa suhteessa toisiinsa ja siksi saapuvan ajallisen valovaikutuksen kombinaatio on valtavassa kosmoksessa erilainen. Mikäli sijaintipisteemme olisi vaikkapa vain kahden edellä mainitun lähitähden välissä, myös tähtitaivas näyttäisi tyystin erilaiselta ja saapuvan valoinformaation yhteismitta olisi mainituista muuttujasyistä erilainen – ja myös jollekin meistä poikkeavalle energiatilan havaintotasolle elämää luova vaikutus olisi erilainen.

Kosminen valosäteily muuttuu ja luo arvaamatonta vaihtelua myös siitä hienovaraisesta syystä, että galaksimme pyörii suhteessa muihin, saaden sen pisteen, jossa valosäteilyä muista galakseista vastaanotamme vaihtumaan. Lisäksi muut tähtikeskittymät liikkuvat kosmoksessa suuntiinsa. Vaikka etäisyydet ovat valtavia, myös näillä tekijöillä on pieni vaikutus kosmisen kellon muutoksissa.

Kaikkein keskeisin, mutta vain maapallon olosuhteissa vaikuttava tekijä on kuitenkin se, että aurinko nousee suhteessa taustan tähtitaivaaseen vähitellen eri kohdasta. Muuttumaton tähtitaivaan tausta näyttää liikkuvan vuosisatojen saatossa, jos vertaamme sitä aurinkoon. Näin muodostuu pitkäkestoinen sykli, jossa saamamme luomisvoimavalovaikutus muuttuu, ajat ja niiden haltijat vaihtuvat.

Tässä viisaassa ja kauniissa seinäreliefissä joka sijaitsee Hathorin temppelissä Denderassa, esitetään tulkintamme mukaan eräänlainen Jumalten aikakautinen hierarkia. Maailmamme luoneet vaikuttavat voimat, jotka ovat säteilleet maailmaamme luonteensamukaista vaikutusta, seisovat kukin erilaisilla korokkeilla, osoittaen näin keskinäistä suhdetta. Tilanne muuttuu, riippuen siitä, mikä avaruuden kohta osoittaa auringon noustessa suoraan kohti kevätpäiväntasauksen pistettä. Muutos johtuu maapallon ”prekessiohuojunnasta” ja siitä, että Trooppinen vuosi on n. 20 minuuttia lyhyempi kuin sideerinen vuosi ja tämä aikaansaa hitaan muutoksen taivaankannen taustassa, tai paremminkin: se näyttäytyy ”hieman jätättävään” maapallon tarkastelupisteeseemme sellaisena. Kokonainen kierto tapahtuu arviolta 25 772 vuoden syklin sisällä, eli maapallo palaa samaan asemaan sekä suhteessa kosmokseen että aurinkoon tuon ajan kuluttua (mutta ei aivan, sillä on muitakin muuttujia). Kun jaamme kyseisen luvun kahteentoista sektoriin, saamme tulokseksi 2 148: Yksi jumala on siis vallassa hieman yli 2000 vuotta. Silloin on kulunut yksi ”alempien” jumalten vuosi ja seuraava tähtikuvio on siirtynyt havaintopisteen kohdalle: kosminen kello on siirtynyt ikään kuin tunnin eteenpäin. Luku kaksitoista on nimetty useissa muinaisissa kulttuureissa ikuisen täydellisyyden luvuksi: sitä on käytetty syklin jakoperusteena syvämatemaattisintuitiivisista syistä.  

Muinaisen Egyptin kulttuurin loppuaika oli Oinaan, eli Amonin aikaa. Siksi Amon/Amen nousi valta-asemaan tietyssä vaiheessa. Se ei tapahtunut satunnaisesta sokeasti uskovien tyhmien palvojien tyhjästä uskonkappaleesta, tai pappien kehittämästä valtasyystä, kuten nykyajan henkisesti köyhästä materiasävytteisestä näkökulmasta käsin helposti oletetaan – jos ei tunne syvyyttä, muinaisten sivistyskansojenkin ”uskonnolliset” puuhastelut näyttävät usein mielettömiltä. Ennen Amonin oinasta Egyptin kuvasto hallitsi Härkä: Montu, jonka edustaja maanpäällä oli Buchis sonni. Siirtymä uuteen Oinaan aikaan tapahtui 11 dynastian Faarao Mentuhotepin valtakaudella, n. 2125 eKr, jolloin tapahtumaa myös symboloitiin suurella muutoksella: siirtämällä vallan tyyssija Thebaan, uuteen Amonin kaupunkiin. Täsmälleen 2 148 vuotta myöhemmin eli ja vaikutti kalojen ajan airut Jeesus Kristus, josta monin paikoin oli ennustettu. Ei tiedetty kuka hän tulisi olemaan persoonana, mutta sellainen esitaistelija, tai useampi aina syntyy, kun vaihtuvan ajan hetki on täysin kohdallaan.

Jeesus oli kalojen aikakauden esitaistelija. Useissa kulttuureissa tuon aikakauden hallitsevaa tähtikuviojumaluutta kuvataan kalamiehenä, joka kantaa auringonnousulaukkua kädessään. Kyseinen laukku löytyy useista kulttuureista ympäri maapalloa, kertoen kenties kadonneen muinaisen keskuskulttuurin alkuperäisestä taivaansymboliikasta, jonka juuret ovat unohtuneet, mutta tähtikuvioiden nimitykset ovat useissa antiikin alueen kulttuureissa pysyneet hämmästyttävän samoina tuhansia vuosia erilleenjoutumisen jälkeenkin. Laukun kantokahva on käyrä siksi, että se kuvaa nousevaa aurinkoa (katso kuvat alla). Hahmo itse symboloi tähtimerkkiä: valtiasta, josta aurinko aikakauden aikana nousee, eli tähtivalosuunnan jumaluus on laukunkantovuorossa.

 

Merkistä nousevan auringon symboleja löytyy ympäri maailmaa.  Vasemmalla laukunkantovuorossa oleva jumaluus Mesopotamian alueelta. 

 

                

Oikealla alhaalla olevassa” laukussa” esiintyy kuvaavasti silmiä ja tähtiä: Laukun kahva on horisontista nouseva aurinko, silmä ja tähti liittyvät tähtitaivaan kohdistussymboliikkaan. Se ikään kuin kertoo: ”tällä ajalla silmä havaitsee tämän taustakohteen auringon noustessa.”

 

Kalojen aikakauden laukunkantajajumaluuksia.

 

Myös Zeus, Kreikan jumalkaanonin aikakautinen johtaja kuvattiin usein oinaspäisenä.

 

On tietenkin totta, että aikakausia ja kulttuuria eteenpäinvievä ja inspiroiva siirtymä on periaatteessa jatkuvaa, mutta inhimillisen hahmottamisen syistä on ollut loogista asettaa tarkkailupiste johonkin tasauspäivään ja jakaa näkymä kahteentoista sektoriin, enemmän tai vähemmän siihen sopivien taivaan tähtikuvioiden mukaan. Faktisen syklin jakoperuste on myös ihmiskunnan rajantakaisen kehitysjärjestön sopimus. Olennaista on kuitenkin se, että kosminen kello vaatii jatkuvasti sopeutumaan uusiin muutoksiin. Se kehitysvaikutus joka meihin kohdistuu, on jatkuvassa hienovaraisessa eteenpäinvievässä liikkeessä.

Uuden aikakauden virikkeitä saattaa esiintyä myös liian aikaisin, ennen kuin aika on kypsä. Näin kävi esimerkiksi Faarao Ekhnatonille, jonka virike kuului varsinaisesti vasta tulevaan kalojen aikaan, mutta toimi arvokkaana esimerkkinä ja hedelmöittäjänä kaikille myöhemmin esiintyneille monoteistisille uskonnoille. Ilman Ekhnatonin määrätietoista voimaa aikakauden selkiyttävä vaatimus olisi jäänyt kenties toteutumatta ja kalojen aikakauden käynnistäjä Jeesus Kristus olisi ollut paljon heikommalla pohjalla. Myös meidän ajassamme on vastaavia tulevien aikakausien ”liian aikaisin” esiin pyrkiviä merkkejä. Näistä eräs on aseksuaalisen androgyniteetin virikkeen monitahoiset synnytystuskat.

Kuten sanottu aikakausien alussa syntyy aina suuri virikkeentuoja, joka on paras saatavillaoleva. Se aika on kohta käsillä. Olisi lapsellista esittää tarkkoja aikamääreitä, mutta varsinainen polttopiste saattaa ajoittua em. muinaisen syvällistä viisautta saavuttaneen viisauskulttuurin laskelmiin pohjaten n. 150 vuoden päähän. Uuden ajan mallinasettajan tunnistaa, kuten aina: moraalistaan, epäitsekkyydestään ja totuudestaan, ja hyvyyden sanomastaan; ei suurista puheistaan, sillä ”laki ja profeetat eivät muutu, eikä yksikään piirto katoa”, vaikka aikakausien uusi näkökulma ja siksi perillepääsemisen menetelmä vaatii tarkennusta. Näinä vääntelijöiden aikoina on hyvä myös muistuttaa, että pahuuden ja kärsimyksentuottamisen elementtejä se ei kuitenkaan koskaan sisällä!

 Elämme nyt siis vasta edeltävää murroskautta, jolloin uusi on kristallisoitumassa esiin, mutta siirrymme vähitellen kokonaan ”vesimiehen” suunnan aikaan, jolloin johtava ja aamun ensimmäinen tuore säteilyvaikutuskombinaatio ja isnpiraatiovaikutus saapuu vesimiehen tähdistön suunnalta: Aurinko nousee siitä merkistä yli 2000 vuotta, kunnes myös sen on aika jäädä vähitellen vähemmistöön.

Nämä n. kahden tuhannen vuoden ajanjaksot ovat myös jälleensyntymisen etappeja. Etapin opetus on haettava kulloisestakin aikakaudesta. Työ on tehtävä. Sitten on vapaa; seuraavaan etappiin saakka. On myös sieluja, jotka ovat vapaita seuraavien välietappien syntymävelvoitteesta, sillä he ovat saaneet olennaiset kokemukset ilman aikakauden erityisolosuhteita. He voivat silti valita syntyvätkö auttamaan aikakauden pyörässä kamppailevia ja samalla saamaan erikoiskehitystä. Siinä on kuitenkin myös aina riskinsä, sillä jo läpäisty tuntuu raskaalta kohdata uudelleen ja erilaatuisia harha-askeleita saattaa syntyä. Se jolla on mahdollisuus onnistua paljossa, on myös mahdollisuus epäonnistua paljossa. Tämä on maailman ankara laki, riski ja hinta. Ylemmyydentunne on usein käynnistäjä…

Edellä olevassa ”jumalten hierarkiakuvassa” kukin jumalten korokkeen kuviointi on hieman erilainen siksi, että se kuvaa etapinhaltijan erilaista tehtävää ja luonnetta. Merkillepantavaa on, että mikään koroke ei ylety alimpaan syvyyteen saakka, vaan niiden pohja lepää samalla tasolla. Ainoa jalusta, joka yltää alimpaan pohjaan on Kaikkinäkevällä Horuksen Silmällä, Wedjatilla, joka on kuvattu nerokkaasti peilissä olevana entiteettinä. Hän on kaikessa läsnä ja näkee kaiken reaaliajassa. ”Häntä” ei ole koskaan luotu, eikä hän siksi koskaan kuole. Hän on alkuperäinen Jumala; Ainoa, Jumalten kaanoniin piiloutunut tarkkailija, henkinen kaksosemme, eli minuutemme perimmäinen olemus. Hän on luodun universumin korkein olento; kaiken synnyttäjä, joka kuitenkin saapui tarkkailijantehtäväänsä; ei häiriintymättömästä alkutilasta, vaan maailmankaikkeuden ajasta ja tilasta käsin: ”toisesta suunnasta” kuin luominen. Hän on paradoksaalinen täydellisyys, Henki ja tietoisuuden alkuperä, joka ei rajoitu irroittaessaan itsestään kokonaisen maailmankaikkeuden.

Entä mikä on Kaikkinäkevän silmän oikealla puolella ja miksi kyseisen olennon jalusta on tarkemmin katsottaessa yhtä syvällä, kuin alkuperäisellä ja syntymättömällä Wedjatilla, vaikka hän seisookin ihmisten maailman tasolla? Hän on Thot, syvällisen viisauden jumala ja samalla ihmisen saavutettavissaoleva jumalolemus: Jumala ei voi astua havaintotasomaailmaamme muuna kuin muotoon rajoittuneena  jumalihmisenä, kun aikakausien kehitys sellaisia esiin nostaa. Viisauden kruunu on vakiintunut jumalkokemus, ja yhdeksitulo sen kanssa. Muinaiset Egyptiläiset Hierofantit eivät olleet pelkkiä kuivia kirjanoppineita, vaan täydellistyneitä jumalihmisiä. Kerran maailmassa sijaitsi puhtauden synnyttämä viisauden valo ja subjektiivinen tiede, joka ylsi suuriin salaisuuksiin olennaisessa elämän syvyyssuunnassa.

Muinaisen Egyptin symboliikka on usein monimutkaista ja koukeroista. Seuraava kuvaa sitä hyvin: Wedjat, eli Horuksen kaikkinäkevä silmä esiintyy eräässä muodossaan Wadjetina, eli Kobrana, joka pohjimmiltaan kuvaa universaalia symbolia: kehälle kiertynyttä häntäänsä purevaa käärmettä; alkuperäistä, joka rajaa olemisen tilan olemattomuudelta. Kyseinen Kobrawadjet oli myös vihityn faaraon otsassa, kolmannen silmän kohdalla ihmisen käytettävissäolevassa muodossaan ja siksi taas hieman erilaisena symbolina. Kyse on siis saman Wedjatin erilaisista ilmenemispuolista. Faaraon otsan iskuun vetäytynyt käärme Uraeus symboloi salaisuuksiin vihityn hallitsijan jumalallista kaikkitietävyyttä. Se oli vihkimyksessä ansaittu arvomerkki. Parhaimmillaan hän siis todella oli jumalihmisenä Jumalan sijainen maan päällä ja hallitsi viisaasti ja epäitsekkäästi.

Asia johon on ajallamme kiinnitetty liian vähän huomiota, on se, että faarao oli Pappiskunigas: Hän oli ensisijaisesti mysteereihin vihitty korkean tietoisuuden omaava pappi ja siksi kykenevä hallitsemaan. Ensin on Vihkimyksen synnyttämä pappeus, vasta sitten maallinen valta. Tämä pyhän tehtävä ja siinä onnistuminen luonnollisestikin vaihteli Egyptin monituhatvuotisen historian saatossa. Näiden inhimillisten ja epäitsekkäästi hallitsevien Pappien esikuva oli peritty historian hämärästä: Torinon papyruksen ja Palermon kiven mukaan Jumalat ja puolijumalat pitivät valtaa maassa ennen Faaraoiden aikaa. Keitä nämä alkuperäiset epäitsekkäät hallitsijajumalat olivat? Olen kuvannut kyseistä kadonnutta myyttistä aikaa hieman enemmän kirjassani: ”Muinaisen Egyptin Mysteerit.”

Sekavaa aihepiiriä hieman yhteenkooten voidaan siis todeta, että muinaisten viisauskulttuurien jumalat olivat usein sen vaikutuksen ruumiillinen muoto, jota lukuisten tähtinä ulkoisesti ilmenevien luojajumalien sekalainen joukko säteili tähän avaruutemme pisteeseen valon sisältämässä jumalallisessa inspiraatiossa. Alkuperäisen ylätason jakaantuessa luomisen edistyessä osiin, syntyi ”perheitä” ja alempia jumaluuksia. Usein eläinhahmoon kuvattu jumala ei edusta muotoaan sattumalta: Se loi vaikutuksensa mukaisia ja näköisiä olioluokkia, jotka pyrkivät kohti kärkilajia. Nisäkäsvaikutuksen erikoishaara: kädellisvaikutus - jota myöhemmin ihmiseksi tultaisiin kutsumaan - peri tämän kärkilajin paikan ja sai kehitettyä optimaaliset maailmanlähestymiselimet sen valtaamassa ekologisessa lokerossa. Joustavat aivot, kädet ja pystykävelyyn soveltuvat jalat olivat myös muiden metamorfoosikilvan lajien tavoitteena. Ensi alkuun on outo ajatus ajatella, että esimerkiksi koiraeläimiä tuottavan vaikutuksen suunta olisi ”voittanut” maailmamme kärkilajin paikan. On kuitenkin huomattava, että vain muutamia miljoonia vuosia sitten ihminenkin oli rotan kaltainen pieni vilistävä nisäkäs. Mikäli koiralinjan tuottamat oliot (Oliot ovat perimmiltään sielujen ruumistumiskoteloita, joiden avulla maanpäällä operoidaan) olisivat olosuhteiden puristuksessa nousseet kohti valta-asemaa, ne eivät tietenkään näyttäisi niin koiramaisilta kuin nykyään - ei ihminenkään näytä alkunisäkkäältä - mutta joitakin piirteitä olisi kuitenkin tunnistettavissa. Anubisvoimalle vakiintui kuitenkin ”vain” suojelijan ja avustajan rooli ekologisten lokeroiden, eli perimmiltään jumalten valosäteilyinformaatiovaikutuksen välisessä ”taistelussa”. Lisäksi se kuuluu ekologista tasapainoa ylläpitävään olennaiseen luokkaan, tai ainakin kuului. Nykyisen sen rooli on erilainen.

Kaikki lajit ovat siis perimmiltään jaoteltavissa valosuuntien jumalallisten vaikutusten alaisuuteen. Myös kuun ja auringon muiden kiertolaisten jumalallisten voimien informaatio vaikuttaa voimakkaasti. Siksi muinaisissa kulttuureissa annettiin myös planeetoille jumalallinen hahmo. Siksi maailmassamme siinneiden eliölajien ketjut ovat osittain johdettavissa myös niihin, niiden ”muuntajan” kautta kulkeneeseen säteilyvaikutukseen. Oliokehityksen perusvoimia, eli lähtölinjoja on tietty määrä ja niiden välinen taistelu ja keskinäinen varustautuminen on luonut sen lajien runsauden, joka eliökehässämme vallitsee. Vaikutus ei tietenkään ole satunnaista ja itsestääntapahtuvaa, vaan kaiken takana on eri tasoilta vaikuttava luova intelligenssi. Ts. pelkkä valon ruumis: Fotoni, ei ole mitään. Se on ainoastaan osa kokonaisuudesta ja aistiviritystasomme havainnon kohde.

Aurinkologosmuuntaja siis ohjaa, säätää ja valikoi kahdestatoista pääsuunnasta ja planeetoista tulevaa valoinformation luovaa vaikutusvoimaa. ”Hänet” herätti välikauden unestaan perimmäinen entiteetti, joka on toimintamuodossaan kaikkinäkevä silmä. ”Hän” on ensimmäinen syntynyt, alkumysteeri, joka uhrasi itsensä synnyttääkseen moninaisuutta. ”Hän” on äärettömyyden paradoksi, joka ei vähene rajoittuessaan ilmennykseen. Aurinkokuntamme tähän avaruuden pisteeseen luonut Logos tai Ra ei siis ole alkuperäinen jumaluus, vaikka luoja onkin. Hänet loi ja herätti absoluutista mystisesti ulosvuotanut ensimmäinen emanaatio, alkuperäinen yksi, se jota Intian loistava filosofia nimittää Vishnuksi. Tai kenties hänkin on vielä suuremman ilmennystason toimija ja liikkumaton kaikenhäivyttävä nolla-absoluutti (alkuperäinen tietoisuus, joka on ihmisjärjen, aivojen ja aistimiskyvyn luoja, ja on säätänyt niiden ”asetukset” niin, että perimmäisen jumalan lähestymisyrityksestä syntyy peruuttamaton paradoksi) on vieläkin korkeammalla, syvemmällä…

Oma aurinkologoksemme ainutlaatuinen ”persoonallisuus” säteilee myös ulospäin, kohti muita järjestelmiä, joita sijaitsee lukemattomilla aistihavaintoviritystasoilla. Myös se luo oman pienen vaikutuksensa siihen valosuuntaan, josta joku muu järjestelmä vaikutusta saa. Olemme yhteydessä toisiimme. Kosmos on verkosto, jonka tasapainoisuus tai tasapainottomuus säteilee myös muihin järjestelmiin, joita säätävät ja hallinnoivat toiset ”Ra’t”, toiset ”Logokset”. Luovia Logoksia on myriadeja ja ne ovat aikasyklin sisään luotuja ja kehityksen lain alaisia. Vaikka fyysisen havaintotasomme luoja on meihin verrattuna lähes äärettömän viisas ja pitkäikäinen, se ei siis kuitenkaan ole korkein olento vailla loppua.

Pyhä henki, eli egyptiläisittäin peilissä esitetty tarkkailija: Wedjat, edustaa alkuperäistä prinsiippiä ilmenneessä kosmoksessa. Se on verhoutunut paradoksiin, ollen kaiken ylä- ja ulkopuolella, ikuisessa rauhassa ja alkutilassa, mutta kuitenkin läsnä avaruuden jokaisessa pisteessä. Kuten aikaisemmin mainittiin, triadin toinen osapuoli Poika, eli Thot on tämän perimmäisyyden pysyvästi ja täysin oivaltanut jumalihminen, ts. Jumalan muotorajoitteinen ilmenemismuoto maailmassamme. Isä on puolestaan luotu Logos, tai paremminkin Logosten suunnaton joukkovaloinformaatiovoima. Tämä kolminaisuus löytyy monista uskonnoista siksi, että sillä on pohja kosmisessa luomistyössä. Tämän keskeisen kolminaisuusopin ja yhden Jumalan tiedon sälyttäminen koettiin tärkeäksi kalojen aikakauden virikkeeksi, jolloin viisauden etujoukon tulisi sulautua nousevaan massaan. Kun väestöpaine alkoi kasvaa ja padot eläinkunnan virralle ovat auki, ei kovin monimutkainen esoteria enää toimisi. Edessä siintävää Kaliyugaa olisi kuitenkin mahdollista loiventaa. Voisimme oppia viisauden, tai kipeän kantapään kautta: mustalla tai valkealla tavalla…