Vuonna 2003 arkeologi Sergio Gómez Chávez koki myrskyn jumalan johdatusta törmätessään Teotihuachanin sulkakäärmeen temppelipyramidin edustalla yllättävään näkyyn, josta useimmat hänen kollegansa joutuisivat koko uransa vain haaveilemaan. Useita päiviä raivonnut rajuilma ja rankkasade oli muodostanut maahan sortumakuopan, jonka alta paljastui ennen tuntematon käytävä. Sergio laskeutui köyden varassa aukkoon ja näki tunnelin, joka oli vuosisatojen kuluessa kertyneen maa-aineksen täyttämä ja näkymä molempiin suuntiin oli rajoitettu, mutta paljastunut käytävänosa oli kuitenkin nyt esillä ensimmäistä kertaa lähes kahteentuhanteen vuoteen. Oli selvää, että tutkittavaa ja kaivettavaa olisi paljon ja että kyseessä olisi kenties Keski-Amerikan merkittävin löytö pitkiin aikoihin, kenties koskaan. Reiän päälle pystytettiin turistivirroilta suojaava teltta ja jäätiin odottamaan tarkempaa tutkimuslupaa.
Lupaa jouduttiin odottelemaan useita vuosia, mutta kun hitaaseen ja aikaavievään toimeen viimein päästiin, käytävästä alkoi löytyä yllättäviä yksityiskohtia. Pyramidin alle johtava jalkapallokentän mittainen käytävä oli täynnä symboliikallaan puhuttelevia esineitä ja niitä löytyi lopulta yli satatuhatta kappaletta. Esineiden joukossa oli mm. satoja metallisia palloja, erilaisia puu- ja jade-esineitä, spiraalisia simpukankuoria, hyppyyn valmistuvia uhkaavia jaguaaripatsaita, rasiaan asetetut kovakuoriaisen siivet, meripihkapalloja, vihreästä kivestä tehtyjä patsaita, petoeläinten kalloja ja muita ruumiinosia, sekä vihreäkivinen naamio.
Muinaiset rakentajat olivat olleet illuusion mestareita, sillä luola oli päällystetty kultaisena kimaltelevalla pyriitillä, mustana välkähtelevällä kiteisellä magnetiitilla ja teräksenharmaana kimmeltävällä hematiitilla ja kun käytävässä käveli eteenpäin, se oli sädehtinyt kuin kaikenkattava alamaailman tähtitaivas. Käytävän reitti oli selvästi tarkoitettu kuljettavaksi jossakin salaisessa menossa, eikä sen olemassaolosta todennäköisesti ollut tiennyt kuin pieni valikoitu ryhmä.
Ennen pitkää muinaista vihkimysreittiään kulkeva hämmentynyt kulkija, joka ei ollut vielä koskaan nähnyt mitään tällaista, saapui kohtaan jossa oli maaston muotoja matkiva pienoismalli, vuorineen ja järvineen, joiden vesistöt olivat nestemäistä elohopeaa. Sekä pohjois-, että eteläkammioon oli asetettu erikoisella tavalla sädehtivä pallo, jossa oli saviytimen ympärille kerrytettyä, nykyisin jarosiitiksi hapettunutta välkähtelevää rikkikiisua. Kuvaansa saattoi katsella pyriittipeileistä, joiden sanottiin olevan portaali tuonpuoleiseen. Käytävän loppupäässä oli neljä ihmisfiguuria, jotka kenties esittivät tämän unenomaisen paikan viisaiden perustajien hahmoja. Heidän hohtavat jalokivisilmänsä katsoivat tulijaan erityisellä katseella ja vaatetetut sekä helmikäädyllä koristellut kiviruumiit loivat kummallisen elävän vaikutelman: aivan kuin noiden viisaiden silmien läpi katsoisi jokin ylimaallinen nostaja ja auttaja.
Käytävä päättyi kolmeen kammioon, jotka sijaitsivat n. 14 metriä sulkakäärmeen pyramidin alapuolella ja kun maailman houkutuksia ja uhkia kuvaava kävely käytävässä oli suoritettu, pitkään valmennettu kulkija jätettiin kenties kammioon kohtaamaan itsensä pimeydessä, äärimmäisessä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä.
Etelä-Amerikkalaisissa vihkimysriiteissä oli tapana silpoa kokelasta, eivätkä ne siksi yllä kuvastonsa puhtaudessa ja syvällisessä näkemyksessä esimerkiksi Egyptin mysteerien tasolle. On todennäköistä että valmistavan vihkimystien kulkenut kokelas oli myös jo valmiiksi huumattu, esimerkiksi pyhillä sienillä, joita tuon ajan ”shamaanien” tiedetään yleisesti käyttäneen. Silpominen puolestaan oli laadultaan heikentävää ja tavallaan eräänlaiseen kuoleman prosessiin johtavaa, muttei kuitenkaan liian vaarallista. Se ainoastaan kidutti ja häivytti tämän ja tuonpuoleisen rajaa ja riitin toimintaperiaate oli sama kuin viikinkien yggdrasil puussa roikkujilla, jotka lähes kuoleman rajalle heikentyneinä tutkivat valhallan esikartanoita ja maailmanpuun rakennetta. Tuon ajan intiaanikulttuureissa oli tapana lävistää mm. korvanlehdet, kieli, pohkeet ja penis. Alueelta löytyi myös keskeisenä pidetty marmorihahmo, joka kuvaa ihmistä, jonka käsissä ja jaloissa on kiinnisitomiseen tarkoitettu kavennus: köyden paikka. Tämä kuvaa ehkä vihkimysriitin varsinaista totutustapaa. Toisin kuin muinaisessa Egyptissä se ei ollut suljettu sargofagi, vaan sitominen paaluun tai kun otamme huomioon kammion viimeistelyn tason ja vallitsevan toimintakulttuurin, ehkä ennemminkin kahlehtiminen tarkoitukseen varta vasten valmistettuun kiviseen ”alttariin”, tai luolanseinään, johon verta vuotava ja heikentynyt kokelas liitettiin elimelliseksi osaksi, ilman että paon mahdollisuutta oli. Vihittävä viipyisi siinä määräajan, ehkä muutamia päiviä ja jos ei kuolisi, tulisi kurkistaneeksi hidastuneen ajan, ärsykkeettömyyden ja heikentymisen ohjauksessa tuonpuoleisen salaisuuksiin.
Sitä mukaa kun äärimmäiseen hiljaisuuteen ja mustaan pimeyteen jätetty huumattu kokelas heikkeni, hän kohtasi tajunnan lain mukaisesti ensin tuonpuoleisen vartijan. Sen pelottavalla hahmolla oli kulttuurisidonnainen nimi: Läpäistäkseen rajan, täytyi ensin kohdata kammottava myrskyn jumala Tlalock, jonka hirvittävät päät koristavat yhdessä sulkakäärmeen kanssa myös rakennuksen julkisivua, sillä tämä rakennus on tehty maailman kahtalaisen luonteen läpäisypaikaksi.
Kynnystä vartioivan Tlalockin koetusten jälkeen esiin astuu lopulta kirkkaudessa hohtava sulkakäärme, joka myöhemmissä kulttuureissa sai nimen Quetzalcoatl. Nyt kokelaalle selvisi, mitä sulkakäärme todella tarkoitti… Se symboloi sekä nahan luontia - eli uudelleensyntymistä korkeammalle tasolle - että sulan perimmäistä tarkoitusta; sen hienoa symboliikkaa: Sulkakäärme on uudelleensyntymisen ja maan fyysisen tason vetovoiman kahleista vapautumisen vertauskuva. Kokelaan todellinen olemus vapautui hetkeksi raskaan ruumiin kahleista ja tasojen yhteisnäkemyksen kadottavaan uneen vaipumatta se kykeni katsomaan maallista kuortaan todellisesta olemuksestaan käsin. Juuri sillä hetkellä kokelas oli ansainnut yhteisössään sulkakäärmeen arvonimen.
On mahdollista, että tämä vihkimistunneli kammioineen oli alueen alkuperäinen rakenne, jonka päälle kattava temppeli rakennettiin myöhemmin äänieristeeksi ja erikoisen paikan merkiksi. Varsinainen kammiotila koristeltiin vähitellen arvonsa mukaiseksi paikaksi ja jokaisen vihittävän mukanaan tuoma symbolinen rituaaliesine jätettiin kartuttamaan sen jo ennestään rikasta esineistöä. Ehkä itse mysteereihin vihittävä kuningas teetätti paikalle tuon elohopeajärvin koristellun alamaailmapienoismallin kiitollisuuden osoituksena korkeamman jumalallisen tiedon saavuttamisesta.
Vaurastuneen yhteisön rakennuttama, leiskuvan sinisenä hehkuva sulkakäärmeen temppelipyramidi - jonka seinistä pistää ulos 260 sulkakäärmeen ja Tlalockin kirkkain värein maalattua kivipäätä - on ollut vaikuttava näky. Näiden seinässä vuorottelevien jumalreliefien silmien pelottava elävyys oli saatua aikaan paikkakunnan kaupallisen elämän polttoaineella, hohtavalla obsidiaanilla, eikä tämä huikaiseva arkkitehtoninen taidonnäyte suinkaan ollut ainoa laatuaan. Sulkakäärmeen temppeliä ympäröi laaja seremoniakaupunki palatseineen ja ”auringon” ja ”kuun” pyramideineen. Koko alueen symboliikka oli järjestetty viisauden vastaavuuden mukaiseksi, ei sokean uskonnollisesti, kuten yleensä ollaan taipuvaisia ajattelemaan.
Muinaiset Asteekit, jotka eivät olleet tämän laajan pyramidikaupungin rakentajia, nimesivät alueen Teotihuacaniksi, eli ”jumalten syntypaikaksi”, tai ”paikaksi, jossa ihmisistä tulee jumalia”. Saattaa olla, että he kysyivät harvoilta paikallisilta asukkailta mikä tämän yllättäen viidakosta paljastuneen kaupungin nimi oli ja saivat tämän perimätietoon perustuvan kiehtovan vastauksen. Valtavirran ajattelutavan ohjaamalle tämä ei ole merkittävä, vaan ainoastaan pieni uskonnollinen detalji, mutta Mysteereitä herkkyydellä tuntevalle se kertoo enemmän: tämä on kenties ollut juuri se paikka, jossa järjestettiin vihkimyksiä mysteereihin ja ne palvelivat olemisen syvintä tarkoitusta. Ne eivät olleet tyhjää uskonnollista puuhastelua, jona herkkyytensä väärän tarkentamisen syystä menettänyt länsimainen tutkija niitä yleensä pitää. Muinaisessa Egyptissä vastaava totuus ilmaistiin seuraavin sanoin: ”Hyvästit sinulle joka olet kokenut sen, mitä et ole tähän mennessä koskaan kokenut: Sinä olet tullut ihmisestä jumalaksi.” Näin valtavia rakennelmia ei rakennettu muinaisessa Egyptissä eikä varhaisessa Teotihuacanissa pappien uskonnollisista vallankäyttösyistä, vaan ne kurkottivat kohti olemassaolon perustaa, jota emme nykyisessä ylpeässä materiaalisessa elämäntavassamme tunne, tai voi edes ymmärtää.
Teotihuacanin alueen arvellaan olevan n. 2000 vuotta vanha. Se on siis muinaisen vihkimyskulttuurin kannalta suhteellisen nuori rakennus ja on oletettavaa että alkuperäinen viisaus oli sen ajalla jo saanut harmaita sävyjä, kuten lähes kaikki sen jälkeenkin kukoistaneet Keski- ja Etelä-Amerikan kulttuurit ihmisuhrikäytäntöineen valitettavasti todistavat. On mahdollista että mysteerien luola oli sinetöity ja suljettu samasta syystä kuin suuri vihkimyspyramidi Egyptissä: siksi että puhdas vihkiymyskultti tulee lopettaa ennen sen mustaksi magiaksi vääristymisen aikaa: Kun riittävän puhtaiden sielujen tulo lakkasi ja niiden aikakauden saatavuusvirta oli tavallaan ammennettu tyhjiin, on vaara ajautua mustan magian aikaan. Eteläamerikkalaisissa kulttuureissa tuo siirtymä ei onnistunut niin hyvin kuin muinaisessa Egyptissä, vaan okkulttinen viisaus kiinnosti ja oli osittain käytettävissä senkin jälkeen, kun moraaliset edellytykset siihen olivat kadonneet ja kyseinen ”ryppyotsainen asenne” koettiin vanhanaikaiseksi ja sen tabuja haluttiin rikkoa yhä irvokkaammin. Siksi saamme historian kirjoista lukea brutaaleista teurastuksista ja itseään koskaan peseytymättömistä uhri”papeista”, jotka kaivoivat obsdiaaniveitsillään ulos sydämiä ja katkoivat päitä heittääkseen ne alas pyramidiensa jyrkkiä portaita. Myös taiteen tuottama kuvasto oli jo tuolloin muuttunut synkäksi ja tylyksi irvistelyksi.
On todennäköistä että vanhoilta ajoilta peräisin oleva viisauskultti eli kuitenkin vielä pieninä laikkuina tämän laajan maanosan pinnalla, vaikka suurin osa siitä oli kääntynyt epäonnistuneen alasajon myötä egoetumagiapuuhastelun ja uhriuskonnon mustaan aikaan. Kuten sanottua vihkimyskultit pidettiin äärimmäisen salaisina siksi, että ei haluttu näin käyvän, tai ainakin että niin kävisi mahdollisimman myöhään. Juuri siksi mm. Crata Repoassa voidaan havaita tarkkaan järjestetty hierarkia, jossa vasta seitsemännen asteen luotettu pappi pääsi säätämään itse organisaatiota. Kaikille tätä kunniaa ei suotu koskaan.
Teotihuachanin alueelta on myös löydetty muita erittäin mielenkiintoisia patsaita, jotka kertovat kaukaisilta ajoilta peräisin olevasta vihkimysviisaudesta. Ne esittävät tyynen rauhallisesti istuvia miehiä, sekä naisia, joiden rinnassa on pieni ovi, jonka takaa paljastuu pieni henkilö! Esineitä nimitetään Host figuureiksi ja ne viittaavat mitä ilmeisimmin nahuatlin kielen käsitteeseen sisäinen minämme, kumppanihenki tai, tupla. Tämä on suora viittaus rinnassa asuvaan itseen, universaaliseen Atmaniin, joka on alkuperäinen puhdas jumaluuskipinä, jonka ympärille on maanpaon aikana ryhmittynyt lukuisten jälleensyntymien viisaus. Se on ”rinnassa asuva peukalopään kokoinen henkilö”, kuten Patanjali Joogasutrissaan mainitsee. Kreikkalaisessa kulttuuripiirissä se tunnetaan nimellä Daimon, joka ”annettiin” jokaiselle persoonalle mukaan kun erottavasta Lethen maljasta oli juotu ja tämä erottamaton parivaljakko muodosti maanpäällisessä elämässään minätarkkailijan ja ulkoisen maailman harhallaan lumonneen tarkkailun kohteen, eli maallisen persoonan. Yleismaailmallisesti ilmaistuna oven takana istuja on minä, jota ihminen osoittaa viitatessaan itseensä. Silloin näytetään peukalolla tai kämmenellä rintaa, ei suinkaan koputeta sormella päätä, joka on pelkkä havaintosuodatin, tasoamme luovan mayan työkalu ja näin syntyneen egon koti. Myös muinaiset Egyptiläiset pitivät ihmisen sydäntä tärkeimpänä paikka, jota ei missään tapauksessa saanut palsamoinnin aikana poistaa. Se oli sielun asuin- ja vierailupaikka. Aivot sen sijaan poistettiin turhana. Ne olivat maallisen tehtävänsä jos suorittaneet.
Mielenkiintoista Host hahmoissa on myös se, että ne edustivat niin miehiä kuin naisiakin. Tämä viittaa mahdollisesti tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Ehkä Teotihuacanin viimeiset vihityt näkivät harjoitetulla mielellään hiljaisissa kammioissaan tulevan vallan ja viisauden taistelun, joka johti epäsuorasti myös naisen aseman heikkenemiseen ja laativat myytin Kondorista ja Kotkasta. Heidän menneisyyden olosuhteista yhdistellyssä tulevaisuuden näyssään nähtiin, että ihmiset - ei vain miehet ja naiset - jakautuvat tulevaisuudessa kahteen leiriin: Kotkan ja Kondorin alaisuuteen. Kotka edustaa maskuliinista puolta, valtaa ja se tulisi lähes kokonaan voittamaan sydämen feminiinisen puolen, lempeän hyvyyden, jota Etelä-Amerikan suurin lintu Kondorikotka myytissä edustaa. Se lentää kaikkien muiden lintujen yläpuolella ja on siksi tärkein ja samalla ylimmän tason edustaja. Tulevaisuudessa kuitenkin neljännen Pachakutiaikakauden aikana uusi sulautuminen tapahtuu. Ajassamme on aistittavissa voimakasta tasa-arvokehityksen ja miehisenkin lempeyden tietoisuuden heräämistä. Vielä vaikkapa vain satakin vuotta sitten oli aivan toisin ja arvot olivat vahvan ja erehtymättömän mieskulttuurin arvoja.
Kokonaisuudesta irtautuneen ultramaskuliinisen kotkan vihkimyskulttuurin rappion elkeet olivat siis todennäköisesti havaittavissa harmaantuneissa ja kohti mustuutta kulkevissa Etelä-Amerikan jumaltentekomysteereissä jo viimeistään Teotihuacanin loppuaikoina: Kuten totesimme yleinen ”tuonpuoleiseennäköteurginen” keino tuon aikakauden spirituaalisissa piireissä oli veren valuttaminen eri ruumiinosista. Paitsi että se johti heikentymisen kautta kuoleman portin esiinnousemiseen, sen ymmärrettiin kenties myös tuottavan vakiintumistasoa laskevaa kipua ja näin ollen lisäävän herkkyyttä. Tässä rappeutuneessa ja epäherkässä ajassa ei kuitenkaan enää osattu ottaa huomioon sitä, että kipu herkistää vain tietyille olioluokille… Näin liian kauan jatkuneet vihkimystoimet olivat lopulta todellisen rappion käynnistäjä ja syy.
Tietyissä tuon aikakauden kulttuureissa oli tapana että fyysisestä ruumiista ulosvalunut veri ja muut eritteen poltettiin sopivaan sekoitukseen lisättynä uhrisavuna. Tämän symbolisen teon oletettiin varmaankin jotenkin viimeistelevän ja sinetöivän saavutetun kokemuksen. Lisäksi uhrisavu omasi maagillisia ominaisuuksia ja sen paksussa pyörteilevässä massassa saattoi alhaiselle tasolle laskeneen herkkyyden avulla tiedostaa erilaisia ilmauksia ja elementtejä hallitsevia jumaluuksia. Tämän toimen aikana käytettiin varmaankin jälleen ulkopuolista psykedelia-apua, joka avasi rajan ennen aikojaan, ilman tarvittavaa morallista kypsyyttä ja likaisten tajuntojen esiinkutsumat oliot saivat huomiosta myös maanpäällistä valtaa. Kun tältä vinoutuneelta teurgiselta tasolta oltiin edetty monien polkujen ja eskaloitumien kautta - vaivihkaa ja vähitellen - viattomiin ihmisuhreihin, kyseessä ei enää millään tavalla ollut alkuperäisistä vihkimyksistä, vaan niiden sijalle ja ympärille kasvaneesta henkilökohtaisen edun kulttuurista ja tietyn ryhmän vallasta.
Tämänkaltainen toiminta on tuomittu lainmukaisesti saamaan likaisen lopun ja vallanhimoisten maagikkojen väkivaltainen tuho tulee historiallisessa katsannossa aina melko nopeasti. Näin kävi myös Teotihuacanissa: Mielivaltaiseen johtamiseen kyllästynyt kansa poltti eliittien prameat asumukset jotka oli rakennettu arkkitehtonisesti loistavan keskustan yhteyteen, sillä mustuneet seinät ovat havaittavissa vielä tänäkin päivänä. Samalla marmorihahmo, jonka käsiin ja jalkoihin oli jätetty sidontaköysien paikat hakattiin ikonoklastisessa vimmassa 160 osaan. Pitkään kyteneessä mutta äkillisesti leimahtaneessa kansannousussa ”pappisluokka” (se ei tietenkään nimeä pappi tuolloin enää ansainnut) todennäköisesti surmattiin väkivaltaisesti viimeiseen mieheen. Sinetöidyt käytävät unohtuivat kansakunnan muistista ja löytyivät vasta meidän ajallamme, kauan sitten vaikutusvoimalla ladatun Tlalocin ”sattuman” järjestämänä. Ne muistuttavat kuitenkin edelleen ajasta, jolloin miehistä tehtiin jumalia. Ajasta jolloin elämän tarkoituksesta ja neljän tason yhdistämisestä tunnettiin ainakin osia.