Kun nainen voimaantuu ehostamalla, syntyy uusi naiseus, joka peittää alleen alkuperäisen viat ja puutteet. Samalla syntyy uusi vallanjakotilanne, jossa naiset voivat ottaa oikeutetusti valtaa itselleen, sen vähitellen omineilta miehiltä. Samalla kuitenkin menetetään jotakin, sektori kapenee ja elämä köyhtyy markkinamiesten shoppailukaupoissa juoksemiseksi, vahvan vampin näyttelemiseksi, uranaisen sosiaalisen kiipeilijän tekovahvaksi rooliksi ja masennukseen ja elämänsolmuihin johtavaan partnerinvaihtoleikin harrastamiseksi. Muulle, syvemmälle, ei jää tilaa: Aito naiseus on kuollut. Ainakin se on uuden, vaivihkaa merkittäväksi arvoksi uineen ”bitchihanteen” ja sen kulttuuristen sivulonkeroiden viriämisen seurauksena vajonnut niin syvälle, että uudet sukupolvet eivät saa alkuperäisestä kiinni.
Viisas, lempeä, aidosti itsenäinen nainen, joka kieltäytyy naistenvälisestä ehostuskilpailusta, on kadonnut kärki-ihanteiden näyttämöltä ja naisen ihanneosaksi on vähitellen muodostunut vallankäyttöviettelijättären roolileikki, jonka avulla tämä keinotekoisesti itsevarma ”cosmopolitan bitch” voi kahmia itselleen egon valtaa, kunnioitusta ja maallista asemaa. Juuri tämä tilanne on se aito ja oikea tabu ja juuri siitä tulisi kyetä keskustelemaan ilman katkeraa loukkaantumista, vääristelevää puolustautumista, mustamaalausta ja syyttelyä, jonka motiivi on pohjimmiltaan vaivalla saavutetun keinotekoisen vallan menettämisen pelossa.
Samaan aikaa yhteiskunta vyöryttää esiin hämmentäviä, uudenaikaisuuden avaramielisen sateenkaarivarjon alle ympättyä luontaisten roolien häivyttämisen sanomaa. Myötätuntoisen ja ymmärtävän äidin pyhä ja yhteiskunnallisesti olennainen tehtävä työntyy yhä kauemmas uraäidin väliaikaisten tarpeiden tieltä, kun ympäristön vahva ihannereservi viestii monin painostavin piilotavoin modernin naismallin ainutkertaista onnellistuttamiskykyä. Se oikeuttaa, suorastaan vaatii dumppaamaan alle vuoden ikäisen lapsen päiväkodin kaaokseen, jossa vallitsee vahvimman laki ja siksi todelliselle kasvulle luonnoton ympäristö.
Uuden naiseuden on osoitettava olevansa yhtä kykenevä miehille luontaisesti kuuluvilla aloilla, kuin mies. Mielellään vielä parempi. Se että jotkin alat kuuluvat enemmän naiselle, jotkut taas miehelle, on luonnottomasti työnnetty syrjään, lähinnä uuden voimaantumisen naisihanteen vuoksi. Toki joku nainen sopii poikkeuksellisten ominaisuuksiensa vuoksi esimerkiksi rautavalimon työntekijäksi, mutta ne ovat aina yksittäistapauksia, joiden ei tule antaa määrätä kokonaisuuden suuntaa ja arvoja: Pelkistetty totuus on se, että jotkut työt sopivat paremmin naiselle ja he ovat niissä parempia kuin miehet, toiset työt taas sujuvat mieheltä luontaisemmin, koska heillä on erilaisia ominaisuuksia, eikä miehen tarvitse muuttua naiseksi, eikä naisen mieheksi. Valta-asemaan nainen sopii yleensä miestä paremmin, luontaisen äidillisen myötäelämisen kykynsä vuoksi, kunhan unohtaa mieskulttuurista peräisin olevan johtamistavan tuhoisat mallit.
On olemassa tietynlainen salainen miesryhmä, jolla ei mene oikeasti hyvin. Tämän nettipornon kärkijoukkoon kuuluvan himon samentaman ”sikamiehen” alennustila on paitsi hänen omaa syytään, myös osin kyseisen bitchkulttuurin tuotosta. Somessa töröhuulikuvia ja paljasta pintaa jakavat viettelijättäret ottavat kyseisistä elämistä olennaisen palan ja korkeaksi noussut vakiintumistaso estää kaiken järkevän toiminnan – ja tietenkin korkeamman ajattelun. Näin yhteiskunnan ja kaupunkien turmeltuneisuudessa vinokulttuurin ympäröimien sikamiehen elämäntilaksi jää päälle jäänyt seksifantasiointi, masturbaatio, päihtyminen ja lyhytaikaiset suhteet. Kaiken siunaa kevytmielinen huumori, joka tilkitsee onttouden elämäntavan tuskaa.
Tämän käynnissä olevan ilmiön käyttövoima ja motivaattori on se yli-itsevarmuus, jonka keinotekoinen elämäntapa ja moderni aika mahdollistavat: Luonnollisten herkkien kasvojen maalaaminen itsevarman ja hemaisevan meikin alle, oikeita paikkoja korostava vaivalla metsästetty vaatetus, mahdolliset kirurgiset toimenpiteet ja vallankäytöllinen paljas pinta luovat hetken säilyvän, mutta jatkuvasti uudistamistarpeisen aikamme naispuolisen yli-ihmistyypin, jonka globaalilla entiteetillä on merkittävä vaikutus muiden nuorten kasvamassa olevien naisten elämään, ihanteisiin ja kehitykseen. Ulkomuotoon keskittyvää elämisen tapaa seuraa itsestäänselvän varjon lailla kevytmielinen seksuaalikäyttäytyminen, jonka ihanteen seurauksena jo nuorella neidolla saattaa olla monista kanssakäymishetkistä kerättyä ottavaa seksuaalista himovirtaa sielunmunassaan. Kaikki tämä muuntaa naisihanteen kapeaksi, eikä päästä korkeampaa esiin, sillä se turmelee jo varhaisessa vaiheessa tarvittavan herkkyyden, yleensä myös motivaation ja vaihtaa sen joksikin muuksi tulemisen tarpeeksi.
Aikamme naisellisten suorituspaineiden epidemia ei ole tästä itsensä hyväksytyksi muuntamisen kääntöpuolesta pahin esimerkki, vaan lankaa voi seurata syvemmälle, tarkoituksen katoamiseen, masennukseen, pakkomielteisiin ja syömishäiriöihin. Uusi vääristynyt vahva bitch-naisihanne, joka ei tee virheitä, on tämän epäaitouden merkittävä perusta ja naista ohjataan lähinnä vain yhdentyyppiseen oman minän peittävään supernaiseuteen, jonka pysyvää onnellisuutta turmelevaa mallia kiivaasti puolustetaan… Onneksi uudet viisaat nuorten naisten sukupolvet ovat tässäkin luomassa tervettä muutosta moninaisin tavoin. Kenttä on kuitenkin niin vaikeasti hahmotettava ja utuinen, että todelliseen ihannenaiseuteen on vielä matkaa ja monet (esimerkiksi ”lähesmeikittömyys” ja kehopositiivisuus) irtautumisyritykset ovat kuitenkin vielä usein vain osa alkuperäistä väärän vahvuuden bitch-kulttuuria, joka on rakentanut perusteellisesti asemiaan yli sadan vuoden ajan naiselliselle luontaisen esteettisen mielenlaadun perustalle – mielenlaadun, jonka jonkin saavuttamien kipeä ja oikeutettu tarve on muokannut orjuuttavaksi haluksi.
Muotivalokuvauksen laajalle lonkeroituva vaikutus on tämän oudon ihannenaismallin hallitsemattomassa kehityksessä eräs suuri muovaava tekijä: Kuviin valitaan alunperinkin vahvoja, kehotyypiltään suhteellisen harvinaisia ”ihannenaisia”, jotka usein esiintyvät oudon vihaisin ja piittaamattomin ilmein, aivan kuin kaikki olisi heille ”aivan sama” ja he ovat itsenäisiä, itsevarmoja toimijoita, jotka tekevät mitä haluavat.
Kyseinen Bitch entiteetti on vieläpä korkeamman tason vaatija: Myös meikkaamaton ja vallankäyttömuotojaan paljastamaton nainen joutuu sen huonosti tiedostetun kulttuurisen vallan alle ja on siksi pakotettu osallistumaan kyseisen toimintamallin ylläpitämiseen, mikäli ei halua laskea valtastatustaan liiaksi. Jos hänellä on todellista asiaa, se jää yleensä kuulematta, mikäli nämä yhteiskunnalliset arvomerkit eivät ole kunnossa: viesti ja viestintuoja ikään kuin sekoittuvat keskenään ja sanoma valjuuntuu. Kaiken kaikkiaan siis vanhemmat ja viisastuneemmatkin naiset elävät kyseisen yli-itsevarman, pinnallisen ja epäkypsän supernaisihanteen vallan alla, sillä usein meikittömän ja epähuomionhakuisen asiapuhenaisen yhteiskunnallinen noteerattavuusarvo on pienempi, ei onneksi tosin aina.
Myös miehillä on omat keinonsa nousta ”tavallisuuden alennustilasta”. Miehillä ei kuitenkaan ole yhtä kaikenkattavaa itsensä manipuloimisen keinoa, kuin naisilla ja nainen on muutenkin aina etulyöntiasemassa seksuaalisen vallankäytön mahdollisuuden suhteen – ja sitä vallan anastanut sovinistinen mieskulttuuri pohjimmiltaan juuri pelkäsi.
Eräs voimakas ihannemiesmalli on ylilyöty kuntosalikulttuuri, anabolian käyttö ja lihasten kasvatus. Näin myös mies saa keinon kohottaa itsetuntoaan kohti yli-ihmisyyden ja ylimielisyyden tasoa: Äijäilylevelin jollakin keinotekoisella egokeinolla ylittänyt mies voi olla itsevarma, eikä hänen tarvitse välittää itseään alempien mielipiteistä. Myös rahan tavoittelu, arvostettu valta-asema hienoine autoineen ja muille viestiä antavine merkkivaatteineen on usein miehisen vinoihmisyyden mitta, jonka eläjät ovat kadottaneet oikean suhteen ihmisyyteen ja elävät itse luomassaan kultaisessa häkissä.
Kaiken (sekä miesten että naisten keinojen) keskiössä on huomaamaton muutos, johon ympäristön koventuneet egoarvot kannustavat. Elämme vaikeasti tunnistettavassa dystopiassa, jossa ihmisen täytyy muuttua ja kuolettaa heikkoutensa, ansaitakseen arvonsa. Vallitsevassa ympäristössä superihmisen taustalla väikkyvään mutaiseen kilpailuihanteeseen solahdetaan jo nuorena. Sen hintana kaikki syvällinen katoaa ja käsiin jää vain egokiinnosteinen koulutussuunta, johon kaikki herkkyyden energiakin sublimoituu ja syntyy jatkuvassa sisäänhengitystilassa olevia ulkoaoppineita, joilla ei ole syvyyden avainta, mutta jotka hekin osaltaan voivat jatkaa superegojen näennäisonnellistuttavaa, modernia maailmansuuntaa, sillä kouluista on usein tullut kilpailunhaluisten temmellyskenttiä, joiden koetaan tarjoavan kiihottavaa erikoisponnahduslautaa erityisille, ts. niille, joiden koulusektoroitunutta älyllistä kehitystä kunnianhimon, kilpailunhalun ja joksikin erityiseksi tulemisen pohjavire ruokkii. Kun tämä malli muuttuu globaaliksi, se takoo lopulta aivan liikaa sekundaaria populaariaineistoa, joka lisää pahoinvointia entisestään, sillä kun huomattavan suuri joukko on lopulta (todella) kiinnostunut vain itsestään ja omasta onnestaan, käytettävissä olevaan ”olemisen tilaan” syntyvän uuden ihmislapsen on näin muodostuneessa kulttuuriympäristössä paha olla. Kaikkialla vallitsee kenotekoisen vahvuuden ja erehtymättömyyden rooli, sekä loputon itsestä puhuminen ja oman mainetarinen edistäminen. Oman erinomaisuuden rivien välissä esittely täyttää kuitenkin tilan oikeasti henkisiltä keskusteluilta. Jopa se mitä nimitetään syvällisyydeksi, on usein hyvin pinnallista. Kaikkea tätä syntyy sivutuotteena kulttuurissa, joka on valinnut egovalheen ja pinnallisuuden tien. Se on lopulta mahdollistanut myös kyseisen naiseuden mallin, joka on eräänlainen puolustautumiskeino vallitsevassa kovassa ympäristössä, jossa omaa minää piilotellaan vahvuuden naamioilla, jonka kilpavarustelukierre synnyttää lisää ankaraa vinoympäristöä, jossa kirkasotsaiset, rehelliset naiset ja varsinkin nuoret tytöt voivat erityisen pahoin.
Tytöille tulisi olla muunkinlaisia varteenotettavia ja laajalle levinneitä naisenmalleja, kuin ne, joita markkinatalouden hyötykoneisto on säätynyt tuottamaan. Juuri viattomaksi ja välttämättömäksi pahaksi koettu mainostaminen on luonut sen vääristyneen ihanneympäristön, josta moderni nainen arvojaan ammentaa (mainostamista tulisi luonnollisesti voimakkaasti rajoittaa, mutta koska sitä on käsitelty aikaisemmissa teoksissani, siihen ei nyt paneuduta lähemmin. Sanottakoon vain, että se on keskeinen vääristäjä, joka tekee länsimaisista ihmisistä pinnallisia materialisteja ja ”kreisejä hulluttelijoita”). Sillä on valtava vaikutus ja kyky luoda keinotekoisia lisätarpeita ja juuri siksi nainen tuntee usein vaatekaupan vastustamatonta himovetoa, joka samalla estää syvällisyyden halua nousemasta esiin. ”Shoppailusta” on tullut normaalisana jopa nuorten tyttöjen keskustelussa ja se on monen naisen mielestä juuri se paras tapa viettää vapaa-aikaa, vaikka vakiintumistasolain mukaisesti kotiin tuodut vaatekappaleet muistuttavat lopulta yhä enemmän pelkkiä rättejä.
Naisen todellinen supervoima on lempeä ymmärtämys, tunneäly ja puhtaan elämäntavan tuottama syvyyteen näkevä viisaus. Mikään ei myöskään estä naista ottamasta tasavertaisesti haltuunsa vielä laajemmin tieteellisellä tavalla älyllisiä kenttiä, sillä naisen syvälliset kyvyt johtavat kenties jopa parempaan älynkäyttöön, kuin miesten liiallisen analyyttisyyden seinään törmännyt suunta. Nyt naisen aika kuluu turhan usein oman todellisen minän meikkauspeittelyyn, pintapuoliseen vaatekulttuuriin ja kaikkien vähemmän kivojen asioiden hoidon antamiseen miehisiin käsiin, koska ne eivät pintaan juuttumisen syystä kiinnosta. Tämä syö naisten todellista valtaa. Se että keskimääräisen naisen kiinnostus viipyilee niin paljon pintapuolisissa asioissa, antaa miehille valtaa hallita, mutta usein nainen tekee sen tavallaan itse, eikä siitä oikeasti voi ”patriarkaattia” syyttää, kuten vallanhaluinen feminismi – joka ei tarkemmin katsottaessa ole juuri kiinnostunut tasa-arvosta vaan nimenomaan vallasta – aina mielellään väittää. Kyseinen ismi hakee tiedostamattomassa miesvihassaan lähes kaikkeen syylliseksi aina lopulta juuri miehen. Samalla vastakkainasettelusta voimansa saava kiihkofeminismi sahaa omaa oksaansa, sillä aggressiivinen ja piilotetusti asemavallanhaluinen naisten asian ajaminen ei miellytä hyvin suurta osaa naisistakaan. Kyseinen järjestö vetää usein puoleensa riidanhaluisia miesvihaisia naisia, joilla on ensisijaisesti sisäistä painetta ja ristiriitaa ja tälle paineelle etsitään toissijaisesti syytä ja suuntaajaa oman minän ulkopuolelta, johon karut mieskokemukset ja vallanhalu lyövät aloitusleimaansa. Heidän usein riitaa ja vastakkainasettelua kylvävä asenteensa on turmellut todellisen naisasian ja toisaalta sanattomasti ottanut sisäiseksi ihanteekseen juuri sen pahimman vääristäjän ja alkusyyn, eli cosmopolitan bitchnaisen erehtymättömän supernaiseuden mallin, joka tekee kehollaan mitä haluaa, pukeutuu vallankäyttöseksuaalisesti kuin kurtisaani, sitä vapaasti muodostuneeksi halukseen ja oikeudekseen nimittäen ja tappaa sisällään itävän vauvan niin halutessaan, jotta voi täysmääräisesti jatkaa hiprakkaista sekoiluaan hurmaajattaren ontossa roolissa, joka haihtuu savuna ilmaan ja muuttuu itkuksi, kun peilistä kurkistaa aamun voimaton todellisuus: kun taitava maalaus valutetaan viemäriin ja kun alta paljastuu kemikaalien turmelema paikoin punoittava iho ja todellinen herkkä (oikeasti ihana) ilme on yllättävästi ilmaantuneen itseinhon kohde.
Uuden pehmeän, aidon, mutta päättäväisen naiseuden suunta voisi viritä jo varhaisella iällä, jos yhteiskunnalliset vinomallit ja väärät rakenteet eivät söisi sen perustaa ja hämmentäisi naista sektoroituneeksi populaarikulttuurin käsikassaraksi, jonka voima on ohjattu globaalissa ihannekuvastossa usein bitch ihanteen eriasteisiksi totuttajiksi ja jolta todellinen syvyyden ovi siksi on suljettu.
