Jälleensyntymä ja Karman laki ovat ainoat selitykset, jotka kestävät kaikkien tarkastelukulmien koetukset. Ne eivät tee Jumalasta mielivaltaista paholaista, joka antaa toiselle hyvää ja toiselle huonoa. Ne selittävät kärsimyksen alkuperän. Ne selvittävät elämän tarkoituksen ja suuren suunnitelman. Ne myös näyttävät Jumalallisen suunnitelman hienouden, vieläpä sellaisessa loistossa, että asiaan perehtymätön ei voinut sitä koskaan edes kuvitella. Niiden syvyyttä ei kuitenkaan voi ymmärtää toisistaan erillään, tai pintapuolisen harkinnan perusteella.

Jälleensyntymästä on myös lukuisia todistuksia, jos on vain herkkyyttä niitä havaita ja kärsivällisyyttä perusteettomasta muotiepäilyksestä vapaana kerätä. Lisäksi riittävä tieto moraalisten pohdiskelujen hedelmistä on tarpeen. Mikään alue ei kuitenkaan aukea ilman ensikäden perehtymistä autenttisiin kertomuksiin. On valtava virhe lukea ja toistaa vain toisten kierrätettyjä skeptisiä käsityksiä asiasta, koskaan niihin itse perehtymättä. Vaikka tieteellinen menetelmä on oivallustiedon alueella kankea ja typistävä on myös sen tutkimustavasta löydettävissä helmiä. Yliopiston tutkija Jim B. Tucker jatkaa ansiokkaasti edeltäjänsä Ian Stevensonin työtä: Hän on kerännyt valtavan aineiston lasten jälleensyntymismuistoja. Tässä eräs niistä: Libanonilaisen Nazih Al-Danafin tapaus:

”Hyvin varhaisella iällä Nazih kuvaili edellisen elämänsä vanhemmilleen ja seitsemälle sisarukselleen, joita kaikkia pääsimme haastattelemaan. Nazih kuvaili sellaisen miehen elämää, jota hänen perheensä ei tuntenut. Nazih sanoi, että tuolla miehellä oli pistooleja ja kranaatteja. Miehellä oli kaunis vaimo ja pieniä lapsia, sekä kaksikerroksinen talo, jonka ympärillä oli puita ja lähistöllä luola. Miehellä oli myös mykkä ystävä. Joukko miehiä oli ampunut hänet.

Hänen isänsä kertoi Nazihin vaatineen, että hänet vietäisiin hänen entiseen kotiinsa, joka sijaitsi pikkukaupungissa, viidentoista kilometrin päässä. He veivät hänet tuohon kaupunkiin, kun Nazih oli kuusivuotias ja mukana oli kaksi hänen sisartaan ja yksi veli. Vajaan kilometrin päässä kaupungista Nazih pyysi heitä pysähtymään hiekkatiellä, joka kääntyi päätieltä. Nazih kertoi, että tie päättyisi umpikujaan ja siellä oli luola, mutta tässä vaiheessa he ajoivat eteenpäin, tarkistamatta asiaa. Kun he pääsivät kaupungin keskustaan, tultiin kuuden tien risteykseen ja Nazihin isä kysyi pojaltaan, mihin suuntaan lähteä. Nazih osoitti yhtä teistä ja käski jatkaa sitä pitkin, kunnes tultiin tielle, joka haarautui siitä ylöspäin, jolloin hänen talonsa voitaisiin nähdä. Kun he päätyivät ensimmäiseen ylöspäin kääntyvään tienristeykseen, perhe nousi autosta ja alkoi kysellä, löytyisikö jotakuta, joka olisi kuollut Nazihin kuvailemalla tavalla.

He saivat nopeasti selville, että Fuad niminen mies, jolla oli ollut talo tuon tien varrella ennen kuolemaansa kymmenen vuotta ennen Nazihin syntymää, tuntui sopivan pojan väitteisiin. Fuadin leski kysyi Nazihilta: ”Kuka rakensi tämän portin perustuksen talon sisäänkäynnin edessä?”, ja Nazih vastasi aivan oikein: ” Mies Farajin suvusta.” Sitten ryhmä meni sisälle taloon, jossa Nazih kuvaili aivan oikein, kuinka Fuad oli pitänyt aseita kaapissa. Leski kysyi häneltä, oliko hänelle sattunut onnettomuus heidän entisessä kodissaan, ja Nazih kuvaili oikein onnettomuuden yksityiskohdat. Hän kysyi myöskin, mikä oli saanut aikaan heidän pikku tyttärensä vakavan sairastumisen ja Nazih vastasi aivan oikein, että tyttö oli vahingossa ottanut isänsä pillereitä. Hän kuvaili myös todenmukaisesti muutamia muita tapauksia edellisen persoonansa elämästä. Leski ja hänen viisi lastaan olivat kaikki hyvin vakuuttuneita, että tämä oli Fuadin jälleensyntymä.

Jonkin aikaa tuon tapaamisen jälkeen Nazih vieraili Fuadin veljen, sheikki Adeebin luona. Kun Nazih näki hänet, hän juoksi miehen luokse sanoen: ”Tässä tulee minun veljeni Adeeb”. Sheikki Adeeb pyysi Nazihilta todisteita siitä, että tämä oli hänen veljensä ja Nazih sanoi: ” Minä annoin sinulle Czecshi 16:sta. Czecshi 16 on tsekkoslovakialainen pistooli, joka ei ole tavallinen Libanonissa ja Fuad oli tosiaan antanut veljelleen sellaisen. Sheikki Adeeb kysyi sitten Nazihilta, missä tämän koti oli alun perin ollut ja Nazih johdatti hänet tietä pitkin, kunnes sanoi paikkaansa pitävästi: ”Tämä on isäni talo ja tuo (seuraava talo) on minun ensimmäinen taloni”. He menivät jälkimmäisen taloon, jossa Fuadin ensimmäinen vaimo yhä asui ja kun Sheikki Adeeb kysyi kuka tämän oli, Nazih kertoi tämän nimen.

Sheikki Adeeb näytti sitten valokuvan kolmesta miehestä ja kysyi tältä, keitä he olivat. Nazih osoitti jokaista ja antoi totuudemukaisesti nimet: Adeeb, Fuad ja heidän kuolleen veljensä nimen. Sheikki Adeeb näytti Nazihille toisen kuvan ja Nazih sanoi aivan oikein, että kuvassa oleva mies oli noiden miesten isä. Myöhemmin sheikki Adeeb vieraili Nazihin luona ja otti mukaansa käsiaseen. Hän kysyi Nazihilta oliko se sama ase, jonka Fuad oli antanut hänelle ja Nazih vastasi aivan oikein, ettei se ollut.

 Tohtori Haraldsson tutki Nazihn tapauksen ja kykeni vahvistamaan suurimman osan Nazihin esittämistä väitteistä, myös väitteen, että edellisellä persoonalla oli ollut mykkä ystävä. Tien päässä oli myös luola, kuten Nazih oli sanonut.” (Olen elänyt ennekin – Jim B. Tucker s. 162-164)

Tämänkaltaisia tapauksia on kertynyt analyyttisen tutkimuksen haaviin jo runsaasti: pelkästään tarkasti muistiin kirjoitettuja tapauksia on tuhansia. Olisi lyhytnäköistä ja skeptistä tunnustususkoa vaativaa väittää, että ne ovat kaikki esimerkiksi petoksia. Skeptiselle asenteelle on usein myös tapana sivuuttaa ja unohtaa ne kiusalliset väitteet, joita se ei kykene selittämään, edes epäuskottavien ja tökeröiden ulosselitysten avulla. Se keskittyy mieluummin selvästi virheellisiin väittämiin ja petoksiin, niitä tekovakavana mutta taustalla irvailevana esitellen, jotta omaan mielihalusuuntaan venytetty totuus saataisiin näyttämään ainoalta oikealta. Kuplassa elävien, ulkopuolelle vilkuilemattomien uskonveljien seurakunta sitten kierrättää niitä, koskaan itse asiaa miettimättä. Tästä leiriytynyt käsitys siirtyy massojen yleismielipiteeksi.