Julkaisen tässä osia kirjastani: Mysteerivihkimysten esoteria.
"Juuri kukaan ei kykene viettämään nykyaikaisessa hiljaisuutta luovassa kammiossa, jossa äänitaso on alle nolla desibeliä, tuntia pidempää aikaa. Pimeässä seisten tuo aika on vielä selvästi lyhyempi. Näin siitäkin huolimatta, vaikka lukitsevaa eristämistä ei suoriteta, eikä tajuntaa ulkoiseen suuntaan vetävä ajoittainen puhuminenkaan ole kielletty: Kun normaali aistiviritys ei saata toimia perinteisellä tavalla, sekä sielun selvittämättömien painolastien painajaisuni, että Duatin outo tunnelma pyrkivät korvaamaan sen paikan ja hallusinaatiot alkavat. Siksi kynnyksenvartijan, eli manalan portteja vartioivan Gerberoksen kohtaamiseen tarvitaan erityistä valmennusta, joka kestää vuosia ja jota ei tietenkään ole ontologisen reduktionismin myrkyttämässä nykyajassa saatavilla, eikä mikään materialistiskausaalinen psykoanalyysi voi sen vaativaa tehtävää omakseen ottaa, vaikka itsetuntemuksen alkutaipaleelle kenties johdattaakin.
Tätä taustaa vasten voimme todeta, että kekseliäät esi-isämme ovat havainneet pelkistetyissä kulttuureissaan saman vaikuttavan mekanismin: Kun hiljaisuus, pimeys ja yksinäisyyteen eristäminen viritetään äärimmäisiksi; syvällä luolassa, maakummun alla, tai kallioperään louhitussa kammiossa, jonka yllä kohoaa lopullisena äänieristeenä valtava pyramidi, normaali aistiminen lakkaa. Sen läpi tunkee kuitenkin jotakin uutta, mutta ensin on selvitettävä koe: kynnystä vartioiva hirviö, joka on piileskellyt kokelaan maallisen elämän pimeänpelon ytimessä. Se on hänen oman tajuntansa selvittämätön itsekkyyden painolasti ja tuonpuoleisen pelottavan maailman portti: Raamatussa kyseinen kynnystä vartioiva entiteetti tai psykologinen mekanismi on esitetty pelottavana kerubina, jolla on kädessään välkkyvä, leimuava miekka, joka vartioi itäistä reittiä paratiisin elämänpuulle. Kreikan mytologiassa manalan porttivahti on Gerberos, joka on luonnoltaan joko nimeämätön kauhu, pelottava vartiokoira tai monipäinen käärme. Jeesus viittaa niin ikään samaan rajoja vartioivaan pelkoon Tuomaan evankeliumissa: ”Kun te näette peilikuvanne, te ilahdutte. Mutta kun te näette kuvanne, jotka ovat olemassa ennen teitä – eivätkä ne katoa, eikä niiden ydin selkene – kuinka paljon jaksatte kestää?” Jopa yggdrasilin vihkimyspuussa roikkuvat muinaisskandinaavit tunsivat tuonpuoleisen salaisuutta vartioivan olion nimellä: Garm (viitanneeko suomen kielen sanaan karmiva).
Muinaisessa Egyptissä vaikutti niin sanottujen wab-pappien ja wabet-papittarien päivittäisten ”jumaltenlataamistoimien” takana, varsinaisten pappien salainen järjestö, joka tunsi tuonpuoleisen dynamiikan kokemuksen kouriintuntuvalla tavalla. Palaamme myöhemmissä luvuissa niihin loistaviin tiloihin, joita tämän ihmiskunnan suurimman salaisuuden ympärille oli järjestetty Maatin lain valvojien, eli hallitsijoiden toimesta. Niissä järjestettiin organisoidusti mysteereiden viimeistä vaihetta, joissa vihittävä astui Duatin arvaamattomille kentille faaraon suojeleva voima mukanaan. Juuri tämä ”suojelevan voiman tekijä” on keskeinen vaikuttaja vihkimysmatkan onnistumisessa ja se kykenee selittämään erään muinaisen Egyptin kummallisen puolen, jota on paljon pohdittu ja väärin arvotettu nykyaikaisessa egyptologiassa. Koska kyseinen aihe vaatii laajemman alustuksen, joudumme palaamaan siihenkin tuonnempana.
Kun egyptiläinen Osiriksen mysteeriokultti oli tuottanut elämän lain salaisuuden tuntevia todellisia pappeja vuosisatojen ja tuhansien ajan, se löysi lopulta tiensä myös Välimeren pohjoisille sivistysalueille. Klassisen Kreikan alun tienoilla kaikkien tuntema Pythagoras oli kenties voimakkain niistä Egyptin mysteereihin vihityistä, jotka takaisin palattuaan perustivat oman koulunsa. Mysteerioiden todellista tietoa suojelevaan piiriin vihkiytyi siten lopulta myös Platon, Plutarkhos, Procius, Jamblikhos ja Herodotos. Ehkä jopa Jeesus ehti vielä tulla vihityksi Alexandrian tai Philean parhaat päivänsä nähneissä mysteeritemppeleissä, ennen kuin ilmestyi kypsänä kolmekymmenvuotiaana kansansa pariin. Myös hän salasi mysteerioviisautensa olennaiset osat niiltä, joilla ei ollut kypsyyttä kuulla ja ymmärtää oikein. Kyseisten henkilöiden varsinaisesta vihkimyslahjakkuudesta ei tietenkään ole tietoa, mutta ainakin heistä tuli historian suurmiehiä, joiden nimi muistetaan hyvästä syystä myös vuosituhansia jälkeenpäin. Näin he kuvaavat niitä mysteerioiden osia, jotka voivat katsoa voivansa tuoda ilmi, ilman vaitiololupauksensa rikkomista:
Plutarkhos: ”Kun me olemme täällä alhaalla ja ruumiilliset taipumuksemme ovat meidän vastuksinamme, meillä ei voi olla mitään yhteyttä Jumalan kanssa, paitsi kun me voimme filosofisessa ajatuksessa saada häneen heikon kosketuksen, samoin kuin unessa. Mutta kun meidän sielumme ovat vapautetut mysteerien kautta ja ovat siirtyneet puhtaan näkymättömän ja muuttumattoman alueille, tämä Jumala on niiden oppaana ja kuninkaana, jotka turvautuvat häneen ja tähyävät kyltymättömällä kaipuulla siihen kauneuteen, jota ei voi lausua ihmisen kielin."
Jamblikhos: ”Mysteereissä selvitettiin näitä oppeja kaikkien olioiden eriämisestä ja palaamisesta Yhteen ja yhden kaikkiallista yliherruutta (tämä on allegorisessa mysteerioviisaudessa esitetty Osiriksen hajoamisena paloihin) ja lisäksi herätettiin erilaisia olentoja, jotka ilmestyivät milloin opettamaan ja milloin puhdistamaan pelkällä läsnäolollaan. Jumalat ovat hyväntahtoisia ja suosiollisia ja antavat valonsa teurgeille ylenmäärin, kutsuen heidän sielujansa luokseen ja totuttaen niitä vielä ruumiissa elävinä eroamaan ruumiistaan ja lähestymään omaa ikuista järkiprinsiippiään. Sillä sielulla on kahdenlainen elämä, toinen ruumiistaan erillään oleva ja on erittäin tärkeää oppia erottamaan se ruumiista, jotta se siten voisi oppia yhdistymään jumaliin järjellisillä ja jumalallisilla osillaan ja oppia tiedon todelliset periaatteet ja järjelliset totuudet.”
Tuomaan evankeliumissa Jeesus toteaa: ”Minä kerron mysteerioista niille, jotka ovat kelvollisia kuulemaan mysteerioista.” Pistis Sofiassa Jeesus puolestaan valistaa seuraajiaan seuraavasti: ”Sallikaa hänen, joka on osoittanut toiminnallaan olevansa mysteerioiden arvoinen, mysteeriot saada ja astua valoon.” (Pistis Sofia: s. 321)
Mysteereihin vihitty Platon valaisee todellisten pappien salaisuutta näin: ”Seurauksena tästä jumalallisesta vihkimyksestä meistä tuli yksityisten ja siunattujen näkyjen katselijoita, näkyjen, jotka asustavat puhtaassa valossa. Ja meidät itsemme oli tehty tahrattomiksi ja vapautettu tästä ympärillämme olevasta asusta, jota kutsumme ruumiiksi ja johon me nyt olemme sidotut kuin osteri kuoreensa.”
Ensimmäisen tason vihkimyksen oli tarkoitus tiedostaa juuri tämä: ihminen ei ole sama kuin fyysinen ruumiinsa. Se on vain kuin osterin kuori, pelkkä Ha-, tai Khat ruumis. Kun aistit eivät voi toimia äärimmäisen hiljaisuuden oudossa kammiossa ja kynnyksenvartijan kauhu on selätetty, syntyy ensimmäinen kokemus, joka on juuri irtautuminen ruumiista. Mysteereihin vihitty Platon tiesi jotakin kokemuksesta – ei vain kuivasta ilmoitustiedosta käsin – kirjatessaan ylös kuuluisan teesinsä: ”ruumis on vain sielun vankila”. ”Egyptiläinen kuolleidenkirja” kuvaa tätä myös paljastavasti todetessaan: ”suokaa hänen katsovan palatessaan ruumistaan.” Juuri erillään lepäävän kataleptisen kehon näkeminen kannella suljetussa vihkimyssarkofagissa..."
