Matteuksen kirjassa Jeesus varoittaa ulkokultaisesta teeskentelystä, joka on tukahduttavan ja taistelevan itsekasvatuksen kehittämä vääjäämätön seuraus: ”Voi teitä lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette, kun kalkilla valkaistut haudat! Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita, mutta sisältä ne ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikenlaista saastaa”: jos ihminen taistellen kitkee pahaa ja eitoivottua mielensisältöä itsessään, hän oppii vain painamaan sen piiloon ja tottuu esittämään hyveellisen roolia, vaikka sisälle muodostuu yhä enemmän painetta ja ristiriitaa.

Mikä on oikea tie? Miten voimme edetä, ilman että emme muutu valkoiseksi kalkitun haudan kaltaiseksi uskonnolliseksi torjuntapesäkkeeksi. Tai toisaalta kuinka voimme välttää väärien tekojen kärsimyksen, sieluntuhon, äärimmäisen raaistumisen ja henkisen kuoleman tien, jota kuvailimme edellisessä luvussa?

Ihmisen on pysyttävä keskellä: Hänen ei pidä reagoida huonoihin mielenvirikkeisiin mitenkään. Niitä ei pidä poistaa, niihin ei saa koskea. Toisaalta niiden ei myöskään saa antaa johtaa toimintaan. Toiminnassa on keskityttävä neutraaliin, oikeaan, ja hyvään, sekä arkipäivän askareisiin ja jätettävä huono reagoimattomuuden avulla huomiotta, mutta on muistettava muutama olennainen ohjaava sääntö. Jeesus totesi samassa raamatunkohdassa: ”Voi teitä lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä on laissa tärkeintä: Oikeudenmukaisuuden, hyvyyden ja uskollisuuden. Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!” Mikäli ihmisellä on liikaa epäolennaisia ulkoisia sääntöjä, hänellä on taipumus huomaamattaan helpottaa tietään luopumalla vaikeasta suuresta olennaisesta vähin äänin ja panostamalla lukuisiin epäolennaisiin pieniin helppoihin sääntöihin. Juuri liian lukuisten sääntöjen aiheuttama torjunta toimii myös hänen alitajuntansa havaitsemattomuuden esteenä. Olennaisista ”säännöistä” ei pidä kuitenkaan luopua, sillä niiden laiminlyöminen johtaa vähitellen itsekkyyden tien kärsimyksiin ja pahimmillaan jopa elämiä kestävään putoamisliikkeen käynnistymiseen, joka puolestaan saattaa - harvoissa tapauksissa, jolloin karman ohjurit eivät toimi, tai niillä ei ole toivottua vaikutusta - johtaa edelläkuvattuun sielun pilaantumiseen. Em. oikeamielisyyden ”sääntö” on kuitenkin eräänlainen asennekysymys, sillä varsinaista sääntöä ei ole sille, joka muistaa, että onnellisuus ei asu älyssä ja voimassa, vaan sydämen hyvyydessä, oikeassa toiminnassa ja torjuntapesäkkeettömässä tajunnassa.

Mutta eivätkö uskovat ja viisauden harjoittajat kautta aikojen ole juuri pyrkineetkin puhdistamaan sisäisyyttään, puhdistaakseen myös ulkopuolen. Eikö kautta aikojen ole tehty helvetinpelon ja totuudenjanon motivoimina paljon sisäistä työtä, jotta paha ajettaisiin ulos ja näin myös ulkoinen toiminta vastaisi lopulta sisäistä laatua. On ollut väärin syyttää menneen ajan peräänantamattomia sieluntemppelin rakentajia uutterasta työstä, jonka seurauksena on kuitenkin ollut eitoivottu, tukahdutettu, jyrkkä ja muuritettu sieluntila. Keino vain on ollut väärä. Menneen ajan ihmisille on ollut vielä kulttuurisen paineen luomassa pimennossa se olennainen seikka, mikä on Jeesuksen opettama todellinen toisen posken kääntämisen oppi, joka opetettiin meille jo kauan sitten, kalojen aikakauden alussa. Kyseisen virikkeen kristallisoituminen ja esiinnousu on kestänyt kuitenkin liian kauan ja olemme myöhässä. Koska Jeesus oli vapautunut taivasten valtakunnan kansalainen, hän ei voinut sitä suoranaisesti joukoille ilmoittaa, vaan hänen oli puettava se symbolisen viriketietopaketin muotoon. Aika ei ollut vielä kypsä, eikä opettaja saa tehdä oppilaidensa läksyjä, sillä muuten oppi jää vain pinnalle ja opettajakin luo itselleen uutta sielullista näkökykyä haittaavaa karmaa. Tarvittava syvyys on ensin oltava vakiintuneessa tilassa. Kun ihmiskunta sen itse löytää, aikakin on kypsä. Meidän on kiittäminen suuria henkisiä neroja: Leo Tolstoita ja Pekka Ervastia siitä, että tämä olennainen sieluntemppelin rakennuskivi, suoranainen kulmakivi on kaivettu esiin ja tehty tietoiseksi ja siten mahdolliseksi käyttää.

Mikä on todellinen pahan vastarinnattomuuden oppi? Sen laatu on sisäinen ja toteuttamiskeino on aikaisemmin mainittu passiivinen reagoimattomuus pahaan virikkeeseen. Haluamme tässä kohdassa jälleen kerran nostaa esiin Jeesuksen asiaa selventäviä lausumia, jotka ovat runoutta korville ja palsamia mielelle. Ne ovat tarkoitetut ratkaisemaan sisäisen ja ulkoisen ristiriidan keskustan tienhaltijan Sebaot Hyvän keinolla, joka on siis: sisäinen vastarinnattomuus, koskemattomuus, antaa oleminen:

”Tulkaa sellaisiksi, jotka kulkevat ohi.” (Tuom. Ev. 42) Älkää jääkö taistelemaan pahan virikkeen kanssa. Älkää uhratko voimaa sen poistamiseen, sillä samalla annatte sille kasvun lannoitetta ja joudutte aina taistelemaan ja kenties lankeamaankin. Älkää myöskään uskotelko itsellenne, että virikettä ei ole; kulkekaa vain ohi. Reagoiva poistaja ja taistelija on tuomittu kilvoittelun tilaan, joka alkaa vaatimaan hänen aikaansa ja sieluntilaansa huomaamatta yhä enemmän. Ihmisellä on oltava elämänkokemusta ja tahtoa, jotta hän kykenee katsomaan virikettä silmästä silmään, silti toteuttamatta, eteenpäin jatkaen. Vakiintumistasolain, hetkenkestävän katoavuuden ja negatiivisten seurausten mietiskely on vaikeilla hetkillä hyväksi. Ne eivät ole varsinaista tukahduttamista. Tässä on myös muistettava Jeesuksen olennainen yllä oleva neuvo mintusta ja kuminasta, joka neuvoo olemaan hankkimatta liikaa moraalisia sielunpylväitä, sillä kuten sanottu runsailla pienillä epäolennaisuuksilla on lopulta taipumus häivyttää suuren ja olennaisen havainto. Toisaalla Jeesus viestittää terveestä vapaamielisyydestään, toteamalla, että: ”Ihmisen poika syö ja juo”, mikä oli ilmeisesti ennen kuulumatonta liialliseen sääntöasketismiin taipuvaisissa aikalaishengenmiehissä. On todennäköistä, että juomisella ei kuitenkaan tarkoitettu alkoholia, sillä se on voimakasta myrkkyä puhtaalle havaintokyvylle ja siitä kieltäytymisen on hyvä kuulua kieltäymysten joukkoon.

”Mies ei sallinut heidän vetää ylös rikkaruohoja. Hän sanoi heille: Älkää menkö vetämään ylös rikkaruohoja ja samalla vetämään ylös vehnää.” (Tuom. Ev. 57) Jos kitkette mielestänne pahaa, menee myös hyvää mukana. Älkää siis koskeko siihen. Antakaa sen vain toistaiseksi olla.

”Autuaita olette te, kun vihataan ja vainotaan, mutta ei löydy mitään paikkaa, johon teidät ahdistettaisiin.” Oikeanlainen salliva myötenantaminen ja ”olkoon niin periaate” on joustavuutta ja jatkuvaa puskuriminuuksien taaksenäkemistä, ja se jolla on kokemusta edellä esitetyn käytännöstä, tietää mitä tämä tarkoittaa. Kun ihminen kohtaa polullaan alitajunnan isännän, tiedostamattoman muodostumisen moottorin, eli pelon, hänellä on koskemattoman tiedostamisen suoja. Se saa vähitellen puskurit liudentumaan. Pelottomuuden tunteen lopputulokseen ei kuitenkaan saa pyrkiä: Koska ihminen on päämäärähakuinen ja mukavuudenhaluinen, hän helposti kiintyy lopputuotokseen, eli pelottomuuteen, joka on ajoittain havaittavissa. Kun hän hyppää suoraan siihen, pelko pelon uudelleenaktivoitumisesta syntyy samalla hetkellä ja hän alkaa sitä torjua. Pelolla tulee aina olla oikeus syntyä ja sen taakse tulee katsoa tekemättä mitään. Silloin on turvassa, eikä ole paikkaa, johon pelon kokija ahdistettaisiin: Joustavuus säilyy, kun osaa katsoa ja antaa myöten muuttamatta toimintaan suuntaan tai toiseen pelon vuoksi. Pelko on alitajunnan isäntä, mutta se loppuu vain joustavasti pelkäämällä.

”Jeesus sanoi: Opettakaa minua siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät. Se on kulmakivi.” (Tuom. Ev. 66) Kasvattakaa sisäinen Kristus, eli minuuden ydin esiin sen keinon avulla, jota muinaiset itsekasvattajat eivät ymmärtäneet käyttää. Se on tärkein perusta. Muinaiset itsekasvattajat olivat taistelijoita tukahduttajia ja torjujia. Toimikaa siis päinvastoin; avaavasti, etenemättä kuitenkaan väärien hedelmien, eli itsekkyyden tuottamiseen.

Kun mieli tulee tietoisemmaksi ja kulttuurinen muuri alkaa liudentua, esiin nousee seuraava vaihe: ymmärtäminen tai siihen pyrkiminen on keskeinen toimenpide. Kaikkeen kohtaamaansa olisi asennoiduttava siten, että pyrkii kaivamaan esiin ymmärtämyksen näkökulman. Se on parhaimmillaan sekä tunteellista, että älyllistä. Tämä sama keino toimii sekä ulkoisessa, että sisäisessä maailmassa. Mitä suurinta pahantekijää voi ymmärtää, kun tietää hänen historiastaan riittävästi. Usein ihminen ei tätä kuitenkaan halua tehdä, sillä hän pelkää pahan liian ymmärtämisen voivan jotenkin tartuttaa. Näin ei kuitenkaan ole. Päinvastoin: Kun ymmärtää ja näkee samalla lopputuloksen, on noussut asian yläpuolelle. Usein ymmärtämykseen tarvitaan laajemman sektorin tietoja, kuten jällensyntymää. Otetaan äärimmäinen esimerkki kaikkein suurimmasta pahuudesta, jota käsittelimme edellisessä luvussa:

Miten on mahdollista että yllä mainittuun äärimmäiseen saatanan palvonnan muotoon voi ajautua. Perimmäisenä syynä on kertynyt viha ja sydämen ohi kehittynyt äly. Saattoi olla niin, että jossakin edellisen inkarnaation vaiheessa oli kohta, jolloin kyseistä entiteettiä kohdeltiin erityisen epäoikeudenmukaisesti. Tätä edelsi myös syy. Hän oli kenties aikaisemmin pyrkinyt moraalisesti korkealle, mutta epäonnistunut koetuksissa. Ne olivat liian vahvoja voitettaviksi. Vähitellen syntyi laskeva karma ja sielunkoostumuksen kehittyi reikiä, mutta älyllisesti vahva entiteeti päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä: Hän oli kärsinyt vääryyttä: Ihmistä ei saa asettaa kohtuuttomien vaatimusten eteen. Pidän huolen vain omasta hyvästäni, kostan minua kiusaaville. Olen ystävällinen niille, jotka tekevät tahtoni mukaan, sillä se hyödyttää minua: manipuloin tilanteita. Sisälläni on paljoin vihaa. Minua lyötiin lapsena ilman syytä. Normaali seksuaalisuus ei jaksa kiinnostaa minua sillä ylitin sen jo osittain, se on tylsää. Voin yhdistää sisäisen vihapaiseen purun, vallantunteen maksimoimisen ja seksin. Tarvitsen lisää uutta ja enemmän, mutta antaa mennä. Millään ei ole mitään väliä. Saan tilapäistä helpotusta ja valtaa. Tarvitsen lisääntyvää toistoa ja kohti äärimmäisyyttä edistyviä perversioita, mutta omatuntoni on hautautunut niin syvälle että en välitä. On vain minä. Muut ovat astinlautojani. Kuinka tilanne kärjistyi tällaiseksi? Jatkan kuitenkin, ei tässä muutakaan.

Kun älyllinen ymmärtäjä näkee tämän, hän voi tuntea jopa riipaisevaa myötätuntoa langennutta kohtaan. Elämme täällä veitsen terällä ja myös äärierehdykset ovat mahdollisia. Ymmärtäjä kuitenkin tiedostaa, että kyseisessä suossa tietämättään tarpovaa ei voi nyt auttaa. Jumalallinen laki pysäyttää hänet aikanaan, mutta luonnollisesti on myös velvollisuus estää jatkuminen maallisen lain puitteissa, sekä viattomien uhrien, että hänen itsensä vuoksi. Sisäinen asenne joka realistisesta havainnosta seuraa, tulee kuitenkin olla muuttamattomuus: Olkoon niin. En muuta sinua, vaikka en hyväksy tekojasi.

Sama sisäinen keino toimii muissakin elämän kohtaamisissa. On muistettava, että ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä, tai rappion asian ajamista. On ymmärrettävä kaikenlaisia ihmisiä, mutta samalla nähtävä mikä ei ole oikeasti luonnollista ja hyvää. Tätä asiaa ei ole nykyajalla käsitetty kovinkaan hyvin, vaan usein ymmärtävinään olemisen lisäksi luonnottomia taipumuksia omaavien yhteiskunnallista kuuluvuutta pyritään lisäämään ja heidän paiseitaan pyritään ymmärtämisen sijaan normalisoimaan. Näin kompleksisen aikamme muodostamat paineet voivat virrata niihin vapaasti ja normalisoitumista ja edellenvinoutumista voi tapahtua.

 Niiden tavalliset kansanihmisten seurassa oleilu, joilla oli kenties elämässään näkyviä vaikeuksia, oli kuitenkin olemukseensa täysin ja varmasti vakiintuneen Jeesuksen agenda ja hänen tehtävänsä oli siellä. Hän viihtyi paremmin aitojen rehellisten kansanihmisten keskuudessa, kuin täydellistä esittävien ylpeiden ja ulkokultaisten luona. Tätä ei voi kuitenkaan erityisen kompleksisella nykyajalla pitkäaikaisesti suositella, sillä seura pyrkii tekemään kaltaisekseen. Viisaus voi elää ja kehittyä, kun hakeutuu itseään viisaampien joukkoon, mutta välttää ajan kuluessa ylpistymisen ja teeskentelyn myrkkyä jotka kyseisessä seurassa vaanivat ja ovat viisauden tuhon ja jähmettämisen alkuaineita; sekä: viettää aikaa myös paheiden piirissä viihtyvien ja niistä suvaitsevaisuutensa muita kohtaan ammentavien reilujen ja suorien kansankerrosten parissa. On opittava ymmärtämään, rakastamaan ja sellaisenaan hyväksymään kaikenlaisia ihmisiä. Hyveelliseen elämään  pyrkijöitä ohjaa yleensä teeskentely. Kansanihmisiä puolestaan karkeus ja näiden vastakkaisten negatiivisten ominaisuuksien vuoksi he eivät yleensä aidosti ymmärrä toisiaan. Viisauteen pyrkijän on ymmärrettävä muuttamatta molempia ryhmiä ja katsottava kunnioittavasti kohti heidän hyväänsä.

On muistettava, että muita ei pidä pyrkiä ymmärtämään omaa mieltä tukahduttaen. Tämä on vaikeaa. On opittava katsomaan omia aitoja reaktiotaan – olivatpa ne kuinka lapsellisia tai epäkypsiä hyvänsä – samalla tavalla, eli ymmärtämyksen näkökulmaa etsien ja sen jälkeen toteamalla: olkoon niin, en siivoa, en poista, en provosoidu, en muuta. Ymmärtämyksen näkökulma ja sitä seuraava lempeä ”antaa oleminen”, ei kuitenkaan näy toiminnassa. Tämän toimintatavan portti on ahdas ja tie kaita, mutta se avaa alitajuntaa, aikaansaa aitoutta, ja vaikka haudan seinät eivät ehkä ole aivan kirkkaat, sisällä ei kuitenkaan ole luita ja kaikenlaista saastaa.

On ihmisiä, jotka eivät vielä ole kypsiä pahan vastustamattomuuden tielle, tukahduttamisen lopettamiseen ja puskureiden purkamiseen. He eivät ole vielä kypsyneet sille tasolle, että näkisivät väärien virikkeiden tyhjyysluonnon, eikä heillä siksi ole tarpeeksi sisäistä voimaa pysyä välinpitämättömän rauhallisena keskuksessaan, kun väärä virike ilmaantuu. He vielä tarvitsevat tukahduttamista ja ulkoisia vanhan liiton normeja. Liiallisen sallivuuden ja liiallisen tukahduttamisen rajapyykki on olennainen, mutta häilyvä. Ihmisen on oltava korkean moraalinen oikeissa asioissa, sillä laista ei ole hävinnyt pieninkään piirto, vaikka ydinkeino on aikakauden rattaan kääntyessä vaihtunut. Hyvä on edelleen hyvää, paha pahaa ja itsekkyys itsekkyyttä.

Mikä on aikakauden ratas? Miksi keinojen keskinäinen kombinaatio vaihtuu, vaikka päämäärä pysyy samana? Se johtuu perimmäisen vaikutuksen suuntavaihtelusta ja aikakauden hallitsevan jumaluuden ominaisluonnosta…