Pitkäjänteisen ja laaja-alaisen tieteellisten tutkimusten johdosta tiedämme nykyään, että ihminen on edennyt olosuhteiden paineeseen reagoimisen seurauksena yksisoluisesta pienestä tietoisuuskimpusta, pitkäaikaisten välivaiheiden kautta siihen tilaan, jossa hän on nykyään. Kauan ennen nykyistä ihmisen olomuotoa inhimillinen tietoisuutemme on elänyt kädellisissä lajeissa. Sitä ennen olemme olleet kehittyviä nisäkkäitä, jotka elivät dinosaurusten varjossa. Kun katsomme takautuvasti ajassa riittävän kauas, ehkä n. 200 miljoonan vuoden päähän, kohtaamme hieman päästäistä muistuttavan alkunisäkkään, joka muuntuu ja (karkeasti ilmaistuna) yhdistyy liskomaisten eliölajien kanssa samaksi sukuhaaraksi: Tietyn matelijapopulaation erilleenajautuminen ja uuteen ympäristöön sopeutuminen kehitti niissä tuolloin ensi ituja siihen suuntaan, joka johti myöhemmin nisäkäslajin syntyyn. Aikarajamääritykset ovat häilyviä. Voimme kuitenkin edelleen seurata jälkiä yhä kaukaisempaa aikaan, jolloin ”liskot” elivät vielä merissä ja olivat sopeutuneet sen ympäristöön täydellisesti. Loistavaa evoluution hienossa tarkoituksenmukaisuudessa ja viisaudessa on se, että olento on samaan aikaan sekä täydellinen, että eteenpäin kehittyvä.

Kun vertaamme evoluutiota sielujen kiertoon, havaitsemme että niiden välillä on vastaavuus. On jopa niin, että evoluutio on heijastus vielä suuremmasta kokonaisuudesta, josta osa on kätketty arkipäivän havainnolta.  Päästäksemme käsiksi tähän vaikeaan aiheeseen, meidän täytyy ensin kysyä: Missä on ihmisen ja eläinkunnan raja ja voiko se elää ja mukautua? Vallitseeko jälleensyntymässä sattuma ja kaaos, vai onko sillä oikeudenmukainen ja järjellinen perusta? Entä syntyykö ihminen aina vain ihmiseksi? Esitimme myös kirjan alkupuolella teesin, jonka nimesimme ”tasoksi”: mitä se tarkoittaa?

Ihmissieluja on kierrossa tietty määrä. Tuo määrä on valtava. Nuo sielut kamppailevat jälleensyntymien kierrossa, oppien virheistään ja kasvaen ja jalostuen nousevat yhä korkeammalle tasolle, välillä taantuen, sitten taas nousten. Osa sieluista on jälleensyntyneenä tälle tuntemallemme kentälle, suurempi osa ”odottaa” taivaankannen kellon kiertymisen oikeaa hetkeä ja maailmanajan muuttumista, jotta tulisi heidän sielunryhmänsä syntymisen aika. Koska elämme vaikeita aikoja, jolloin syklimme piiriin on syntynyt paljon sieluja, jotka heidän oma toivevoimansa ajoi aikoinaan tavoittelemaan henkilökohtaista kunniaa ja persoonakohtaista elämää, nimitämme sitä Kaliyugaksi. Se tarkoittaa sitä, että maailman kehitysolosuhteet ovat muovautuneet/järjestetyt tällä hetkellä tuon ihmisryhmän toiveita vastaaviksi. Se on myös näyttämö, joka kiihdyttää kehitystä, mutta vaatii paljon. Kunnianhimon suuntaa syntyy yhä vain lisää, koska ulkoisen ympäristön paine on niin valtava esimerkki viisaammillekin sieluille, jotka sen piiriin syntyvät. Myös sielunkierto on tiivistynyt. Se johtuu lähinnä siitä, että oppiakseen moraalin läksyn, tarvitaan yhä useampia elämiä etapin saavuttamiseen, koska ihminen sotkeutuu usein voimakkaasti epäolennaisiin houkutussuuntiin ja ne voidaan parhaiten ratkaista tässä maailmanajassa, jollaiseksi kehitysnäyttämö on nyt siis joksikin aikaa – muutamiksi tuhansiksi vuosikymmeniksi - muodostunut.

Tämän tarpeellisen pohjustuksen jälkeen pääsemme varsinaiseen asiaan: Kaikesta tästä on syntynyt tilanne, jossa osa kehittyneemmistä sielusta ei tarvitsisi jälleensyntymää tähän tiivistyneeseen aikaan, ts. he ovat etappinsa saavuttaneet: mutta usein he kuitenkin tämän tilaisuuden valitsevat, koska tämä ainutlaatuinen kokemus tiivistyneestä, mutta äärimmäisen rankasta kehityssyklistä kannattaa käyttää. He ovat tuo ensiövalintajoukko, varsinainen aikakautemme ihmiskunta silloin, kun elämän kentällä sijaitsevien käyttövälineiden määrä on pieni. Ts. Jos lisääntyminen on maltillista, silloin pääasiassa he ovat syntyneenä fyysiselle kentälle.

Lisäksi tässä maailmanajassa - jossa kuten mainitsimme, jälleensyntymien väli on tiivistynyt ja maapallon väestöpaine siksi lisääntynyt - on myös toinen olennainen joukko: Eläinkunnan korkeimmalle kehittyneille edustajille on tarjoutunut mahdollisuus syntyä ihmiseksi, koska eksponentiaalinen syntyvyys on aikaansaanut ”ylimääräisiä” ruumiita. Portit ovat avoinna, koska mm. kiihkeän aikamme suuren seksuaalisuusmyönteisyyden vuoksi lapsisyntyvyys on suurta ja osa sieluista toisaalta myös odottaa syntymistään, koska kyseisten sielujen ansioiden vuoksi niiden ei tarvitse syntyä kaliyugan aikana. Tätä aukkoa täyttämään siis syntyy parhaita eläinkunnan edustajia, joiden tietoisuuden ero ihmiskunnan edustajiin ei ole niin suuri kuin olemme tottuneet ajattelemaan: ainoastaan aivojen kapasiteetti, kerätyt kyvyt ja ominaisuudet ovat erilaisia, vähäisempiä…

Syntyminen eläinkunnasta ihmismuotoon ei ole satunnaista. Se noudattaa kehittyneimpien kädellisten syntymäjärjestystä, aivan kuten evoluutiokin: kaikkein kehittyneimmät ihmisapinat voivat aikanamme syntyä ihmisen hahmossa. Heidän tulee saada ensi kosketus ihmiskuntaan syntymiseen sillä myöhemmin portit sulkeutuvat taas. Kun syntyvyys kääntyy laskuun, alimmalla portailla sijaitsevien on käännyttävä takaisin. Tämä on alkusyy sille, josta on sanottu: ”näin täytyy tapahtua”. Kun sielunkiertoon liittyy alhaisemmalla tasolla olevia tietoisuuksia, keskimääräinen ihmiskunnan ominaisuuspotentiaali kokonaisuuteen verratessa taantuu hieman. Tästä johtuu myös kulttuurimme pinnallistumiskehitys ja ominaisuus jota voidaan sanoa ihmiskunnan sielunnuoruudeksi: kun katsoo ihmiskunnan toimia ja pitäisi määrittää sen sielunikä, se sijoittuisi vielä nuoruuteen. Tapahtumarikas aikamme kuitenkin kehittää tilannetta jatkuvasti: ”Tämän täytyy tapahtua”, jotta mahdollisimman suuri joukko sieluja saadaan nostettua yhä ylemmälle tasolle ja että muut saavat massojen tuoksinassa nopeutettua kehitystä. Paisuvalla pintakulttuurilla on aluksi kuitenkin taipumus osittain tarttua myös vanhemman sieluniän omaaviin, koska ulkoinen paine kunnianhimon ympäristössä on voimakas vaikutin ja muu on vastaavasti vähentynyt ja kadonnut näkyvistä.

Keitä nämä ihmiskuntaan nousseet sielut sitten ajassamme ovat? Minkälaisia ominaisuuksia ihmisapinoiden korkeimmasta ryhmästä nostetuilla on? Miten he reagoivat kun aivokapasiteettirajoitus vähenee ihmiseksi synnyttäessä? Mitkä ovat ne ominaisuudet, joita heidän tulee hioa? Heitä on vaikeaa erottaa, eikä tämäntyyppistä erottelua pitäisi tietenkään tehdä, mutta katsomme tässä kuitenkin tilannetta pohjaan saakka:

Eräänlainen laumasieluisuus ja tietynlainen yksilöminätunnon puute on alkutaipalellaan olevan sielun eräs tunnusmerkki: he näkevät itsensä enemmän suvun osana, kuin yksilöinä. Kiihkeä vihanhallintakyvyttömyys, omatunnon vaivaamattomuus, kylmä itsekeskeisyys, hyvä värähtämätön valehtelukyky ja henkilökohtaiseen etusuuntaan venytetty totuudentaju: he eivät useinkaan erota totuutta, ja omaa tai ryhmänsä etua toisistaan ja puolustautuvat voimakkaasti, mikäli heidän yhteisönsä etuja loukataan. Heikko tai olematon itsekritiikki vaivaa hiljattain nousseita myös ja he syyttävät virheistään usein muita. Tästä johtuen väestömäärän yhä lisääntyessä tapahtuu lopulta niin, että ihmiskunnan henkisen iän laskiessa liian alas, syntyy peruuttamattoman itsetuhontuhon siemeniä ja vastakkainasettelu kasvaa niin suureksi, että syntyy väestömäärää voimakkaasti rajoittavia sotia. Toki jatkuvaa nousukehitystä myös tapahtuu koko ajan, ja se vaikuttaa kompensoivasti. Mutta mikäli ihmiskunnan nykyinen parhaimmisto ei saavuta heille määrättyä etappia, tasoittaen näin alhaaltatulevaa painetta on tarjolla vaara alapäästä tulevan paineen kasaantumiselle. Koska väestöpohja muuttuu pisara pisaralta kehittymättömämmäksi, populistiset johtajat alkavat saamaan valtaa… Johtajien sielunkehitys taas määräytyy erilaista reittiä pitkin:

Eläinkunta sisältää muitakin sieluja, kuin niitä, jotka eivät ole vielä ihmismuodossa juurikaan esiintyneet. Se ei ole kokonaan puhdasta eläinkuntaa, vaan vaihtelua ja siirtymisiä on tapahtunut ennenkin. Aikaisempina maailmankausina on elänyt ihmisiä, jotka ovat tehneet valtaisia moraalisia virheitä. Heidän tekonsa ovat olleet sellaista luokkaa, että oikeutus ihmiseksi syntymiseen on menetetty. He ovat erilaisten välitilojen kautta palanneet takaisin eläinkunnan alemmille tasoille, uutta vauhtia ottamaan. Heidän älynsä on aikaisempina aikoina ollut erittäin terävä, vaikka tunnepuoli ei ole kehityksessä mukana pysynytkään ja lopulta tunteelle tarkoitettu tila on syöty kokonaan kylmän itsekkään järjen käyttöön. Se, joka joskus on ollut valmiiksi kehitettynä, palautuu helpommin samaan tilaan, kuin sellainen äly, joka ei vielä ole huippuunsa hiottuna ollut. Tämä nopeamman palautumisen laki on havaittavissa monissa muissakin asioissa. Myös tätä ainesta nousee nyt esiin, kun aikamme syntyvyys sille tilaa tarjoaa. He eivät ole vielä valmiita, mutta syntyvät tänne hieman ennen aikojaan ja tulevat siksi laskeneeksi myös ihmiskunnan keskimääräistä moraalista tasoa. Toisaalta he voivat olla myös jo kärsimyksen ja ylimääräisen kierroksen motivoimia ja kestäviä totuuden rakastajia.

Suuri osa eläinkunnasta nousseista ei kuitenkaan ole enää varsinaisia ensikertalaisia, koska he ovat saaneet tilaisuutensa jo jonkin aikaa sitten ja ehtineet syntyä aikamme tiiviissä jälleensyntymisrytmissä jo muutamia kertoja. Ihmiskunnan väestö lähti kasvuun n. viisisataa vuotta sitten. Kasvu oli aluksi suhteellisen maltillista, mutta 1700-luvulla kasvu kiihtyi ja kääntyi erityisen voimakkaaseen nousuun 1900-luvun puolivälin tienoilla.

Entä miten muut eläinsielut kiertävät, kun kehittyneimmistä ihmisapinoista nousee edustajia ihmiskuntaan? On tietynlaisia lajisidoksia, jotka tuottavat täydennystä ihmisapinoiden ryhmään. Nämä eri lajien väliset erot tuottavat myös vaihtelua luonnetyyppeihin: on eri asia, nouseeko uuden kädellisen ruumiin ansainnut sielu esimerkiksi ihmisen lähellä hienosti kehittyneestä koirasta, tai vaikkapa hevosesta. Vai onko kenties erityisen jaloksi kehittynyt kissa saanut syntymäoikeuden kädellisten ryhmään. Voimme piirtää eri lajeista yhdistäviä lankoja varsinaiseen ihmisapinoiden ryhmään. Niitä piirretään usein pienemmistä kädellisistä, mutta myös mainituista ihmisen lähellä kehittyneistä koirista, kissoista, hevosista ja norsuista. Vähäisemmässä määrin mahdollisuus syntyä ihmisapinoiden ryhmään on monilla muillakin lajeilla, kunhan kehitys on kulkenut niin pitkälle, että kohottavia kokemuksia on enää vaikeaa siinä aivorajoiteruumiissa saada. Mikäli ihmisruumiita ei olisi tarjolla, sielut jäisivät kehittämään omaa lajiaan eteenpäin, mutta nyt sen kehitys viivästyy, koska tie ihmiseen on auki. Tästä johtuu myös se seikka, että tietyt lajit ovat polkeneet toisinaan paikoillaan kymmeniätuhansia vuosia ja sitten yhtäkkiä ottaneet hyppäyksen eteenpäin. Tiettyjä lajeja kuolee myös sukupuuttoon kun ihmiseksi syntyminen kiihtyy. Syntyy myös erikoinen bumerangivaikutus: jos ihmiskunta kohtelee eläinkuntaa hyvin, oikeudenmukaisesti ja rakastavasti, syntyy rauhallisia apinarotuja ja vaikutus ihmiskuntaan on positiivinen. Jos eläimiä kohdellaan huonosti, surmataan, jos ne elävät pelossa ja kantavat sisällään traumaa ja katkeruutta, on ihmiskuntaan siirtyvien luonteessa jo valmiiksi paljon vihaa…

Kuten näemme, ihmisruumiiseen syntyminen on pitkän prosessin tulos. On ollut myös muita maailmanaikoja, jolloin tietyt sielut ovat ja saaneet maistaa ihmisen kompleksista yksinäisyyttä, mutta ajan syklin muutos on heidät taas takaisin vetänyt, tämä on näkynyt mm. useampina rinnakkaisina alkuihmisrotuina. Kuitenkin, kun yläpäästä vapautuu hitaasti tilaa valaistuneiden astuessa vielä korkeammille kehitystantereille - jälleen noviiseina - tulee ennen pitkää myös heidän pysyvä vuoronsa. Buddhan sanoin: ”on suuri etuoikeus syntyä ihmiseksi.”