Edellisessä luvussa käsittelimme lyhyesti vasemman käden tien kulkijoiden käsitystä, jossa uskotaan, että pahoja ja luonnonvastaisia tekoja tekemällä voidaan aikaansaada positiivisia tuloksia ja henkistä kasvua. Mihin tämä käsitys perustuu? Sen tutkiminen on tärkeää myös siksi, että itsekeskeisen ja materialistisen aikakautemme kyllästymiseen ja sisäiseen tuskaan johtava tie tulee ennen pitkää vaiheeseen jossa kyseinen näkemys alkaa muuttua varteenotettavaksi ”helpottajaksi” ja massojen kiinnostuksen kohteeksi.
Ihminen saattaa ottaa paineistettuun sielunkoostumukseensa ulkoisia osia, jotka aikaansaavat lyhytaikaista helpotuksen tunnetta. Tämän tyyppisiä ”sovittajia” on paljon erilaisia ja niille on ominaista se, että toimintaa täytyy toistaa, jotta haluttua vaikutusta kyetään ylläpitämään. Vaikutuksella on myös taipumus latistua, jolloin myös määrää täytyy vähitellen lisätä. Samalla syntyy epäherkkyyttä, joka osaltaan johtaa sisäisen tuskan havaintokyvyttömyyteen. Ts. korkeasta vakiintumistasosta johtuvaa tuskaa edelleen on, mutta sitä ei epäherkkyyden ja turtumuksen vuosi kunnolla havaita.
Vaikeassa nykyajassa lähes kaikilla on pienessä mittakaavassa näitä sisäisen paineen ulosjatkamisosia. Ne ovat esimerkiksi puheen tasolla eräänlaiset henkiset kyynärpäät, joilla omat rajat samalla säilytetään. Tällöin on kyse esimerkiksi tiettyjen sanojen käytöstä, jolla saadaan valtaa ja arvostusta, joka puolestaan helpottaa oloa: keskeyttäminen, liian aikaisin oman puheen aloittamien, toisten virheiden korjailutaipumus ja valtasanojen, kuten: niinmutta, tai tietenkin epäherkkä ja tarkemmin katsottaessa perusteeton käyttö ovat inhimilliseksi tavaksi liitettyjä riippuvuustapoja. Kyseinen tapa heikentää totuudentajua, mutta olo ilman paineensiirtäjiä on henkisesti rikkonaisessa nykymaailmassa vaikeaa.
Sävyisän ja kiltin ihmisen paineet siirtyvät puolestaan usein muunlaisia ”reikiä” hakemaan: Esimerkiksi lihavat ihmiset ovat yleensä lempeitä ja sydämellisiä. He eivät ole tinkineet inhimillisestä puhetavastaan, tai eivät tunne halua olla jotakin muiden silmissä ja tästä suurta surua tuntien ovat ajautuneet toisen ulkoisen, eli herkuttelutaipumusosan sovittamiseen sielunrakenteensa toisiinsa nojaaviin, energiaa sisältäviin palikoihin. Myös kyseisellä ulkoisella sovitusosalla täytyy lääkitä syntyneitä suruja toistuvasti, eikä sen vakiintunutta tapaa voi oikein poistakaan muuttamatta kokonaisuuden keskinäistä dynamiikkaa: ennalta-arvaamattomaan vaihteluliikkeeseenkään ei haluta joutua.
Luonteen syvyydestä saattaa myös nousta nuoruusiän myrskyisinä vuosina - silloin kun muut mahdollisuuden ovat käyttökelvottomia tai liian heikkoja ja toisaalta sielunrakenne ja ulkomaailman kulttuurinen hyväksyntä sen mahdollistavat - luonnollisen seksuaalivietin vinouma, joka toimii tehokkaana ja pysyväisentuntuisena normalisoijina yhden elämän aikana... Sisemmällä tasolla suoritettu koetus ja sen läpäisemättömyys luovat sille tilan. Materian herra kysyy: ”Tässä on paineillesi sovittava lääke. Juotko sen saadaksesi aitouden, maallisen ilon ja paineettoman tilan. Maksat ainoastaan pinnallisuuden hinnan”…
Seuraavassa kärjistetty ääriesimerkki sisäisen paineen ulkoisista sovitusosista. Se toimii samalla varoituksena tulevaisuuden individualisoituneelle ihmiselle, joka tulee olemaan monien vaivihkaa syntyneiden vähittäisten kulttuuristen myönnytysten vuoksi todellisen moraalin ja omatunnon ulottumattomissa:
Miro ei löydä elämäntietään, vaikka tiedostamattaan sitä voimakkaasti etsii. Edellisessä elämässä suoritetut väärät ja itsekkäät teot alkavat nuoruusiässä nousta tilaa vaatien esiin ja epätavallisen voimakasta luonteellista painetta luoden. Myös hänen negatiivisen karmansa esiinvalikoimat vanhempansa ovat kohdelleet häntä kaltoin: Miron sisällä on suuri paine ja hän tuntee voimakasta tarvetta suunnata energiaansa johonkin. Hän etsii helpotusta asioista, joka vastaisi laadullisesti sitä ”alhaisen värähtelyn” tilaa, jota hän tuntee ja jonka hän on tietämättään itse aikaisemmin takonut, mutta jonka kuoleman siunaus on armollisesti katkaisut ja tarjonnut uuden alun ja energian uudelleen suuntaamisen mahdollisuuden.
Jo hyvin nuorena hän antaa paineelleen ensimmäisen ulkoisen sovitusosan ja alkaa polttaa tupakkaa. Kohta hän pyrkii helpottamaan oloaan myös alkoholilla. Miro tappelee mielellään, eikä pidä selkään saamista juuri minään. Hän hankki lävistyksiä ja tatuointeja. Huumeet ovat arkipäivää. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Miro on levoton. Hän etsii suurempia sovittajia, koska haluaa tuntea itsensä normaaliksi, rauhalliseksi ja paineettomaksi. Miro antautuu kaikille haluilleen estoitta. Ristiriitojen paineessa ja estottomuuden laajentuessa myös hänen luonnolliset halunsa järjestyvät uudelleen ja kieroutuvat – ensimmäisten joukossa ne, jotka harhautunut aikamme on mahdollistanut ja normalisoinut ja näin niille luvallisen ilmenemistilan luonut: hän pyrkii tiedostamattaan liittämään myös ne todellisen itsen ulkopuolella sijaitsevaan sovittavaan järjestelmään. Luonnon vastaiset toimet tuntuvat helpottavan tilapäisesti hänen edellisestä elämästään perimäänsä keskimääräistä suurempaa väärien tekojen taakkaa ja vinoutuneen ympäristöpaineen musertavaa voimaa. Hän jatkaa edelleen putoamistaan kohti suurempaa syvyyttä. Alaspäin suuntautuva vauhti ei ole vielä loppunut ja Miro on kuitenkin vielä saanut ihmisruumiin… Miksi Miro on sen saanut, vaikka hänen sisäiset ominaisuutensa eivät sitä vastaa, tai siihen oikeuta. Se on tapahtunut syistä, joihin palaamme myöhemmin.
Ulkoisille sovitusosille on tyypillistä, että ihminen tuntee olevansa aito ja normaali vain, kun hän saa kokea niitä säännöllisesti. Ilman niitä hän on levoton ja kiukkuinen. Siksi on osuvaa nimittää tämänkaltaiseen sovitustaisteluun ajautunutta ihmistä sudeksi lammasten vaatteissa. Hän on kuin symbolisten tarujen ihmissusi, joka kulkee ihmisten joukossa normaalina päivisin ja muuttuu repiväksi ja raastavaksi pedoksi öisin täydenkuun aikaan, kun omanvalonpuutteisen heijastuman varjovoimat vaativat omaansa:
Miro on löytänyt mustan noituuden. Häntä pidetään mukavana ja helposti lähestyttävänä ihmisenä, joka hyväksyy kaikki tilanteet ja ihmiset sellaisina kuin ne ovat. Hän ei suutu tai hämmenny mistään, tai kanna kaunaa. Hän tuntuu ymmärtävän kaikkein paatuneimpiakin irstailijoita ja pahantekijöitä. Miro kerää ja varastoi kokemansa vääryydet itseensä, mutta salassa muilta hän purkaa ne karmealla tavalla. Hän on muuntanut kokemansa vääryydet ja häneen kohdistetun maailmanpahan viattomien kiduttamisen- ja irstailun haluksi. Miro nauttii katsellessaan Splattervideoita. Hän harjoittaa sadismia sen eri muodoissa. Lasten laajakirjoinen seksuaalinen hyväksikäyttö ei tuota Mirolle ongelmia. Hän hakee myös henkilökohtaista valtaa magian, kirousten ja rituaalien avulla.
Herkkä ihminen vaistoaa Mirossa jotakin pelottavaa. Epäherkemmät ihmiset pitävät häntä kuitenkin mielenkiintoisena tyyppinä, jossa on karismaa, ja kuten sanottu, hän on lämminsydämisen tuntuinen ja helposti lähestyttävä. Miro tuntuu hyväksyvän kaikki, eikä olo hänen seurassaan tunnu juuri koskaan vaivaannuttavalta: ”He tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevaisia susia.”
Miro puhuu mielellään okkultismista ja maagisista asioista. Hän ei kuitenkaan mitenkään halua erottaa toisistaan mustaa ja valkoista. Hän sekoittaa hyvän ja pahan keskenään, arvostelee hyvän tien kulkijoiden ”tuomitsevuutta”, puhuu hyvää todelliselta henkiseltä tieltä pudonneista irstailijoista. Miro antaa ymmärtää, että henkisyys on sitä samaa, eikä mitään mustaa ja valkoista ole. Hän haluaa häivyttää moraalin käsitteen ja siteeraa usein valkoisen suunnankin auktoriteetteja, mutta tekee sen vaivihkaa omasta tulkinnastaan ja näkökulmastaan käsin. Mirolle tämä on missio, mutta sitä hän ei sano ääneen. Hänen mielestään reipas alkoholinkäyttö, seksuaaliset orgiat, kiroukset ja viha kuluvat itsestään selvästi henkiselle tielle, sillä ne aiheuttavat helpotusta ja nostavat itsetietoisuuden tasoa. Miro on Belialin poika, tajuamatta, että rikkoo luonnonjärjestystä ja on tuomittu myöhemmin kaameaan vastavaikutukseen.