Ilman juurien tuntemusta fyysinen tasomme on paradoksi. Olemme kuitenkin tottuneet ja sokeutuneet paradoksiluonteisuuteen, emmekä helposti havaitse sen kummallisuutta. Kaikki alkaa kuitenkin ”keskeltä”: Pelkkä fyysinen ulottuvuus on kuin juureton puu, tai sormeton kynsi. Nykyiselle äärimmäisen epäherkkyyden aikakaudelle tyypillinen ”aivopuhe” on esimerkiksi osa tätä kudelmaa. Usein kuvataan, kuinka aivomme säätävät paitsi tietoisuutta, myös tunteita ja ruumiintoimintoja äärimmäisen kattavasti. Päätelmän syntyyn on päädytty sisäänvirtauselimen heijasteita mittamaalla. Se ei kuitenkaan kerro mistä aivoja ohjaava eittämätön viisaus on peräisin. Vanhanaikainen sielu tai mieli olisi otettava uudelleen käyttöön, sillä ne kuvaavat todellisuutta paremmin. Selitys ei tietenkään myöskään ole DNA, tai evoluutio, sillä mistä niihin ”koodautui” se valtava viisaus, joka synnyttää äärimmäistä monimuotoisuutta ja sen jatkumoa. Kun olemassaolon prosessin havainnosta puuttuu kivijalka, se on myös osittunut ja altis väärille johtopäätöksille, jota herkkyyttä visusti karttava tutkimusmetodi edelleenvinouttaa. Havainto ihmisestä ei tyhjene fyysiseen ruumiiseen. Luonto ei selity pelkästään aistihavaintotunnettua tutkimalla. Mistä luontoa luovat ja ylläpitävät voimat ammentavat suuntansa ja ominaisuutensa, jotka evoluutiona tasollamme näyttäytyvä järjestävä voima nostaa esiin?

Seuraavassa tehdään vaatimaton yritys olemassaolon kulissien takaisen ohjaavan vaikutuksen selvittämiseksi. Se on silti hajanainen ja aukkoinen, ja vaatii sisäistä täydentämistä. Se tarjoaa lähinnä kummallisentuntuisia osia, joiden väliin on kirjoitettu kokonaisuuden rakenne, ja se voi avautua vain avoimelle ja herkistyneelle mielelle.

Kosmos on kuin valtava verkko, jonka kokonaisuuden osia olemme. Suurin hallitsevin ja ylivoimaisin muodostaja on oma perimmäisellä taustalla vaikuttava Aurinkologoksemme ja sen muodostamat luovat, muotoa antavat ja ylläpitävät voimat. Logos antaa kuitenkin ”vain” suunnan ja ilmennyksen niille vaikutuksille, jotka saapuvat tähän avaruuden kordinaatiopisteeseen muualta tulevan valon mukana: varsinainen luoja on häivytetty tarkennuspakoiseen hämärään. Samalla oma aurinkomme säteilee vaikutustaan muualle avaruuteen, antaen ainutlaatuisen osansa ja värinsä kokonaisuuden sinfoniseen harmoniaan.

Koska muista suunnista tuleva ja sekoittunut muiden Logosten valo saapuu tähän avaruudenosaan ainutlaatuisena, se määrää myös kehityksen suuntaa ja muotoa. Miksi elämämme laatu ja evoluutionalainen fauna on juuri sen muotoista, kuin minä me sen näemme. On kyse lukuisista vaikutuksista ja äärimmäisen monimutkaisesta tasojen yhteensulautuvasta toiminnasta, mutta meidän aurinkomme takana oleva Logos ammentaa suuntaa ja inspiraatiota tänne saapuvasta valosta ja sen sisältämästä ”informaatiosta”. Siksi faunassa on nähtävissä äärimmäisen syvällinen vastaavuus ja tuttuus universumin kanssa. Jos voisimme kohdata tuon suunnan asukkaita, voisimme tunnistaa heissä jotakin tuttua…

Hevosen muodon ja kehityssuunnan ensiaihio on kotoisin tänne saapuvan valon tietystä tähtikuviosuunnasta. Koira puolestaan toisesta vaikutuskimpusta ja ihminen kolmannesta. Kaikille niille on meidän järjestelmässämme myös oma Logoksenalainen jumaluutensa, joka on niiden arkkityyppinen ihannekuva ja jota kohden ne ponnistelevat, mutta ne ovat samalla jo paradoksaalisesti valmiita myös siinä ajan pisteessä, jossa ne tuolloin ovat. Tämä ”evolutionaarinen valmiinaolo” on peräisin siitä ympäristöstä jossa ne vaikuttavat: kaikki maapallon oliot kehittyvät suhteessa keskenään (samoin kuin myriadit aurinkologoksetkin tekevät ylätasolla). Ne ovat koko ajan lähes täydellisiä ympäristöönsä nähden, mutta ympäristön muuttuminen kehittää samalla myös niitä yhä suurempaan täydellisyyteen ja kohti mainittua arkkityyppistä jumalihannekuvaa.

Samalla ne myös kilpailevat keskenään: Jumalihannekuva-arkkityypeistä joku voittaa keskinäisten vaikutusten kisan ja saavuttaa kärkiläjin paikan. Sille ”kehittyy” sopivat tarttumaelimet, liikkumistapa ja tietenkin äly. Kehittyneet kärkilajit ovat usein juuri ihmisenkaltaisilla ominaisuuksilla varustettuja, mutta niillä on kauttakulkulajinsa tunnusmerkit. Mm. muinaisten egyptiläisten syväastronomiseen tietämykseen perustuvat jumaluushavainnot perustuvat tähän…

Kun luomisen hedelmöittynyt siemen lopulta vahvistui jumalallisten arkkitehtien hellässä huomassa ihmiskunnan taimeksi, syntyi tarve luoda jo useiden kädellislajien kansoittamalle maapallolle järjestystä. Paitsi sielujen kierrolle, myös maalliselle elämänkaarelle tarvitaan organisointia ja nopeutettua kehitystä. Tehtävä annetaan jo valmistuneille ”ihmiskunnille”, jotka janoavat mielenkiintoista työtä kosmoksen lukemattomilla toimialueilla. Luovat Logokset ovat ”hitaita” ja vaalivat aikaa, mutta ihmiskunnat ovat kutsutut nostamiseen, nopeuttamiseen ja kehittämiseen.

Aika on tullut kypsäksi jotta nostajat voivat saapua. Venuksen hedelmään saakka (eri havaintotasolla) kypsynyt ihmiskunta odottaa seuraavaa kehitysaskeltaan, samoin se väestö, joka kypsyi meidän näkökulmastamme keskustähden, eli Siriuksen suunnalla. He operoivat pääasiassa sisemmällä luovien voimien taustatasolla, mutta osalle heistä kehitetään myös ruumiit, jotka ilmaisevat sitä korkeampaa älykkyyttä, jota heidän kehitystasonsa ilmentää, myös fyysisesti. Maapallon ihmisille he ovat jumalia ja itseoikeutettuja johtajia. Jumalien kallo on pitkä ja heidän korkeat poskipäänsä ilmentävät voimakasta tahtoa. Silmät leimuavat itsetietoisuuden jumalallista tulta. He taittavat matkaansa Vimanoilla ja elävät huomattavan kauan. Jumalat avaavat myös Mysteerioiden portin maallisen temppelin ja Rasetaun välille. Se on korkein ”filosofia”, joka maan päällä on koskaan esiintynyt: he näyttävät tien ohi kerubien ja salamoivan leimuavan miekan, elämän puulle. Raamatussa on heihin monia viittauksia. Jumalista puhutaan toisinaan jopa monikossa: ”Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan ”. Lisäksi he ovat konkreettisia: ”Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa.”

Valmistuneiden ihmiskuntien piiristä nousseet jumalat johtavat kehittyvää ihmiskuntaa, kunnes sen omasta piiristä nousee kypsiä sieluja, jotka voivat ottaa heidän paikkansa, niin tämän, kuin tuonpuoleisenkin hierarkiassa. Kun korvaajia löytyy, väliaikaishallitsijat väistyvät vähitellen. Jumalat ovat olleet suuren haasteen edessä, eivätkä he suoriutuneet tehtävästään parhaalla mahdollisella tavalla. Korjaavia toimia täytyi tehdä tasapainon palauttamiseksi ja tuo työ jatkuu yhä, vaikka tulokset ovat myös olleet huomattavia tosilla sektoreilla. Nykyään heidän tehtävänsä on loppunut ja muuttunut tarkkailu- ja neuvonantotehtäväksi. Pitkäkalloisten jumalien ansiosta maan bramfatuura nousi nopeasti ja lunasti omat edustajanpaikkansa hienosti suunnitellussa hierarkiassa. Lähes koko maapallon kehitysnäyttämön takainen organisaatio on nyt varustettu Telluksen omilla eliittikansalaisilla (eliitti tarkoittaa tässä luonnollisesti hyvyyden, totuuden, rauhan ja rakkauden koetuksista selvinneitä), jotka ovat hioutuneet valmiiksi elämän kovassa koulussa. Massat puolestaan elävät tällä hetkellä nopeutettua kehitystä valtavan väestöpaljouden haastavissa olosuhteissa. Mistä tuo sielujen fyysiselle tasolle tunkeutumista ilmentävä väestöräjähdys on saanut alkunsa? Mitä sen takana todella on?