Kuten aikaisemmin totesimme, nautintoriippuvuuden synty kehittää sivutuotteenaan sitä suojelevaa vihaa. Tuo sielunsisäinen viha kylväytyy vähitellen maailmaan myös erilaisiksi rakenteiksi ja asenteiksi, jotka johtavat ongelmiin, kasvaessaan ja törmäillessään toisiinsa. Olemme aikaisemmin nimittäneet sitä siirtopahaksi, joka siirtyy eri tavoilla ihmisestä toiseen.

Onko perusteita väittää, että vihan taustalla piilee nautintoriippuvuus? Jos ajattelemme ihmistä joka on matalalla ”nautintokyllästymisvakiintumistasolla” ja ihmistä joka puolestaan on korkealla, niin että hän on käynyt läpi jo massiivisen määrän itsensä viihdyttämiseen tähtäävää, yhä voimakkaampaa nautintoärsykettä. Jälkimmäinen kokee pienetkin muutokset olosuhteissaan huomattavasti raskaampina, kuin ensimmäinen, joka sopeutuu muutoksiin helposti, koska ei joudu laskeutumaan niin korkealta alas, sillä hän on tottunut vähempään.

Vihalla on taipumus siirtyä yhä eskaloitumisherkempään muotoon ja esimerkiksi terrorismia ja sotaa voidaan pitää niiden eräänlaisena päätepisteenä. Ne eivät kuitenkaan pysähdy tähänkään, vaan jättävät katkeruuden uudelleensynnyttävän siemenen itämään. Purkautumisen hetkellä on kuitenkin tarjolla uuden alun mahdollisuus: energian uudelleen suuntaamisen mahdollisuus.

Paha on siis kasaantuneena ihmisiin. Se siirtyy sukupolvelta toiselle mm. perheväkivallan, henkisen väkivallan ja kulttuurisen oppimisen reittejä. Lisäksi kulttuuriin ja ympäristön moninaisesti muuntuneisiin piiloihin kylväytynyt viha vaikuttaa myös ihmiseen toisesta suunnasta. On myös muita syitä, joihin palaamme tuonnempana. Niistä tärkein on taso.

Oma lukunsa on myös se, minkälaisen paineidenkäsittelytavan ihminen on itselleen muodostanut. Tämä on keskeistä. Ihminen johon joku muu on purkanut turhautumisen painettaan epäoikeutetusti, on eräänlaisessa avainasemassa. Se miten hän käsittelee paineensa, määrää periaatteessa maailmanhistorian suuntaa. Muita kohtia ei todella ole. On useita tapoja reagoida:

Ensimmäinen on kosto. Tämä synnyttää lisää pahaa, sillä koston kohteen omaisetkin traumatisoituvat, tuntevat vihaa ym: Pena on traumatisoitunut, koska hänen isänsä hakkasi häntä hänen ollessaan lapsi. Penan sisällä on paljon vihaa, epäluuloa ja surua ja hän on tottunut purkautumaan väkivaltaisesti, oppimansa mallinkin vuoksi. Pena riitaantuu nakkikioskin jonossa mitättömästä syystä Aimon kanssa ja riita päättyy lopulta siihen, että Pena iskee puukolla Aimon kuoliaaksi. Pena joutuu vankilaan, muttei juuri viisastu, koska ei osaa tunnustaa rikostaan ja katua. Sitä vastoin Aimon omaiset joutuvat vihan ja moninaisten tunteiden valtaan. Heille kehittyy sisäistä painetta. Tämä koskee monia ihmisiä suvussa, alkaen äidistä ja puolisosta, päättyen ystäviin ja tuttaviin. Vaikutukset ulottuvat seuraaviin sukupolviinkin.

Toinen on katkeroituminen: Lissu on herkkä, ujo ja kiltti. Hän suunnittelee sanansa jo etukäteen niin, ettei loukkaisi ketään. Hän on aina mahdollisimman samaa mieltä muiden kanssa, jottei syntyisi minkäänlaista väärinkäsityksestäkään syntynyttä pahaa mieltä. Vanhemmiten Lissu on nähnyt niin monia epäystävällisiä ihmisiä ja häneen on purettu niin monia paineita epäoikeutetusti, että hänestä tulee katkera. Lissu alkaa vihata ihmisiä, muttei oikein uskalla tunnustaa itselleenkään, että näin on. Sisään jäätynyt tuska ja kiukku sairastuttavat Lissun. Syvällä sisimmässä haudottu kiukku ja suru aikaansaavat luonteenomaisen kohtaan ongelmia. Lissun vatsa on aina ollut huono - perimmiltään em. syistä - mutta nyt hänelle kehittyy suolistosyöpä. Lissun läheiset kärsivät ja ovat huolissaan.

Kolmas tapa käsitellä maailma siirtopahaa ja epäoikeudenmukaisuutta ja samalla jalostaa sitä hienolla tavalla, on luovuus: Axel on arkkitehti. Hänessä on paloa ja vimmaa. Axel haluaa vain luoda näyttäviä rakennuksia. Hän ei välitä, vaikka joku tekee hänestä ilkeitä huomautuksia. Hän keskittyy omaan ruutuunsa ja jättää muut omaan arvoonsa. Axelin elämäntyö on hieno ja se antaa paljon tyydytystä tekijälleen. Maailmaan jää jonkin verran muuntuneen siirtopahan jälkiä kateuden taakkaa kantavien ihmisten panettelun muodossa. Ne leviävät tavallaan. Silti ihailun ja kunnioituksen tunteen määrä on monin verroin suurempi. Joissakin se herättää kuitenkin myös kunnian himon ja toisten yläpuolelle nousemisen paloa: ”minäkin haluan olla ihailtu ja suuri ”, jolloin himo palaa osittain juurilleen.

Neljäs tapa käsitellä maailman vellovan siirtokurjuuden taakkaa on ymmärtämys. Siihen täytyy kasvaa ja jalostua elämän morttelissa. Se ei onnistu kaikilta, mutta kierto tuo uutta kypsää siirtopahan käsittelijää vääjäämättä elämän kentälle. Tämä on laki: Angela on ihana luonne. Hän ymmärtää kaikkia. Hän on älykäs, tarkkanäköinen ja hyvin tunneälyinen. Angela näkee mutkattomasti, minkälainen ihminen toinen todella on. Hän näkee toisen hyvät ja huonot puolet. Hyvää hän kunnioittaa ja huonoa ymmärtää. Angelalla on sisäsyntyinen pyrkimys selvittää mikä toista vaivaa. Minkälainen historia toisella on. Minkälaisia vastoinkäymisiä hän on kokenut. Näistä havainnoista käsin hän ymmärtää muita, ja pahimmat murhamiehetkin pitävät häntä ystävänään ja toivovat hänelle pelkkää hyvää. Siirtopaha on voitettu. Sen kulku on katkaistu. Keskeistä on se, että Angela ei yritä ymmärtää muita oman reaktionsa tukahduttaen, itsensä kustannuksella, vaan näkee ymmärtämyksen ja lempeyden valossa myös ne tunteet, joita hänessä itsessään herää vaikeina kohtaamisen hetkinä. Angela ei yritä kasvaa negatiivisista reaktioistaan ja tunteistaan eron, vaan hyväksyy ne muuttamatta, rakastaen ja ymmärtäen kuin äiti lastaan. Näin hän ei liimaa todellisen olemuksensa päälle inhimillisen ihannekuvan jäykkää peittoa, vaan pysyy vaistomaisesti auki. Hän ottaa mustan sisäänsä, mutta ei kätke sitä itseensä katkeruuden, marttyyriuden ja vihjailevan luonteen edelleenkierrättäväksi lähteeksi, vaan vapauttaa sen valkoisena valona, joka säteilee kaikille ymmärtämystä ja Rakkautta. Angelan seurassa on helppo olla.