Monet uskovat, että elämällä ei ole tarkoitusta ja suuntaa. On aikamme trendi ja yleinen tapa pyrkiä todistelemaan älykkyyttään sillä, ettei ”usko” syvyyssuunnassa vallitsevaan merkitykseen. Tähän on usein syynä, paitsi vallitseva näkökulma ja sen itseään lisäävät vahvat rakenteet, myös uskontojen epäonnistuminen tehtävässään ja toisaalta tieteen loistava onnistuminen niillä alueilla, jonne sen elämänkentän havainnointityökalut yltävät.

Myös keskenkasvuinen tarve olla erehtymätön ja paras, riivaa vielä ihmiskuntaa. Osa on noussut tämän piilotetun paiseen yläpuolelle ja he olisivat moraalisen kehityksen kärkijoukkoa, jolle valta kuuluisi. Samasta syystä he eivät sitä kuitenkaan saa, vaan kilpailevat egohyötykahmijat ja kunniaa janoavat valtapyrkyrit työntävät sävyisemmät uudistajat sivuun. Tämän seurauksena maailmaa ja sen mielipideilmastoa johtavat ne, jotka järjestävät siitä vahvimman lakien mukaista temmellyskenttää. He haluavat kaiken vallan itselleen tai eturyhmälleen. He ovat valmiit tekemään usein mitä tahansa, jotta heidän huomaamatta riippuvuudeksi muodostunut valtasuhteensa ei katkea.

Uskonnot ovat muuttuneet sokeaa uskoa vaativiksi mielikuvitustarinoiksi ja alkuperäinen tarkoitus on itsetuntemuksen puutteessa unohtunut, vaihtunut tyhjäksi sisällöksi ja keksityiksi opinkappaleiksi. Olennaiset moraaliset ja rakkaudelliset arvot ovat inhimillisen laiskuuden seurauksena muuttuneet merkityksettömiksi ja tyhjiä sivuseikkoja ja väärinkäsityksiä on nostettu listan kärkeen.

 Tieteellä on riittänyt niin paljon tutkimista materiaalisen maailman ilmiöissä, että se ei ole havainnut jonkin puutetta. Se on edennyt suuntaansa, eikä se enää kykene katsomaan taakseen. Tieteen metodeihin ja luonteeseen ei kuulu kysyä: miksi, ja se on miten kysymystä selvittäessään ajautunut vaivihkaa sivuun syvyyssuunnasta ja tullut työntäneeksi olennaisen osan totuudesta maailmakuvamme ulkopuolelle. Samalla se tulee uskoneeksi, että sitä mitä ei voi mitata ja havaita pragmaattisen tunteettomasti, ei ole olemassa. Keinotekoista totuuden selvittämiskriteeriään käyttäessään, se on ollut osaltaan luomassa materialistisesti käyttäytyvää modernia ihmistä, josta on tullut turtunut ja riippuvuuksien täyttämä talousvallan marjonetti.

 Olemme kietoutuneet vallitsevan näkökulman maailmankuvamielipiteeseen niin perusteellisesti että sen todellinen kyseenalistaminen ei ole mahdollista. Lisäksi voimakas riippuvuuksien ja kilpailun ympäristö aikaansaa oikeassa olemisen tarpeella kuorrutettua syvänäkemisen puutetta, epäherkkyyttä ja rienaamisen halua kaikkea pyhää ja arvokasta kohtaan. Koska kaikki keskustelu tapahtuu kylmän, yksisilmäisen, jalostuneemmista tunteista tyhjäksi niistetyn ja ennaltamääräävän rakenteen sisällä, todellista edistymistä ei tapahdu: Pelkästään pragmaattisten ja juurettomien tietojen avulla operoivan totuudenetsijän paluu tapahtuu aina samaan paikkaan josta lähdettiin: ”mitään syvällistä tarkoitusta ei ole:”

 Kuitenkin kasvava ihmisjoukko tuntee polttavaa sieluntuskaa tässä näennäisen tarkoituksettomuuden maailmassa. Heidän sisältään nousee aavistus tai tieto siitä, että on olemassa jokin korkeampi tarkoitus ja motiivi, mutta sen oivaltamien ei ole kylmän siirtotiedon ja olemassa olevien jäykkien ja irrallisten kulttuurievoluution kuivien faktahedelmien avulla mahdollista, vaan vaatii sen sielunosamme kehittämistä, joka on ollut laiminlyötynä riippuvuuksien, egoismin ja hyvin piiloutuneen tieteellisen auktoriteettiuskon kulttuurissa.

Vaikka valtaapitävien maailmankuva on vahva ja se on pönkittänyt ja lobannut suuntaansa jo vuosisatoja, murros odottaa tulevaisuudessa. Mikään sivuraiteelle joutunut suunta ei voi jatkua loputtomiin, kylvämättä itselleen kulttuurisen lopun siemeniä. Nämä siemenet ovat itämässä. Jotta välttäisimme tuhon, meidän on luovuttava vaivihkaa muodostuneesta itsekkyyden ja kovuuden kulttuurista, jonka synkkyyttä on vaikea havaita, koska elämme sen sisällä. Sen vaikutus tuntuu kuitenkin eräänlaisena yleisahdistuksena, joka näkyy moninaisena inhimillisenä pahoinvointina, näennäisessä hyvinvointiyhteiskunnassa.

Tulevat sukupolvet ansaitsevat maailman: jossa itsetuntemus, syvätieto ja viisaus vallitsevat, jossa ei ole väkivaltaa, jossa tarkoitus ei pyhitä keinoja, jossa kaikki ovat luonnostaan ystävällisiä, jossa luonto on koskematonta ja rikasta, jossa eläimiä ei tapeta, jossa suurkaupungit eivät tee ihmisistä kyynisiä, varautuneita ja tyytymättömiä, jossa vallitsee henkinen oikeamielisyyden kulttuuri, jossa totuuden tieteet ja kauneuden taiteet kukoistavat, jossa koululaitos näkee olennaisen suunnan, jossa vallitsee toivon ja hyvyyden ilmapiiri, jossa paheet ja riippuvuudet tunnistetaan kärsimyksen lähteiksi, jossa sairaudet on voitettu syvällisellä tiedolla, jossa kaikki tyytyvät riittävään, eikä epäoikeudenmukaisuutta ja uhkia ole.