📘 Siirry sivulle tästä.

Takakannen teksti:

"Faarao Khufun pyramidi on valmisteilla. Kukaan Kahdenmaan asukas ei ole vielä koskaan nähnyt tämän mittakaavan hanketta eikä sitä suurta Maatin organisointia, jonka vain faarao kykenee tuottamaan. On kunnia olla osallisena maanpäällisen jumalan Suurentalon rakennustyössä, joka kohoaa ikuisesti virtaavan Niilin rantamille, aivan Ptahin kaupungin tuntumaan. Pyramidin todellinen tarkoitus on kuitenkin salaisuus, joka paljastetaan vain vihityille - ja valtakunnan tarkasti valvotussa piilossa valmistellaan jotakin muutakin…

Faaraon Visiiri on pyramidien aikaan sijoittuva suuri kertomus Kairsusta, joka etenee pappien mysteeritieteen portailla suurin harppauksin. Onko järjestöön initioiduilla todella hallussaan salainen tieto, joka voi muuttaa koko valtakunnan horjuvan kohtalon?"

Tilaa (vaikka joululahjaksi) tästä, tai tästä.

"Faaraon visiirin" ilmaiseen selaukseen tästä.

Fragmentaarisempaan "maailmankuntoonlaittoblogiini" tästä.

Tällä pseudonymillä kirjoittamieni kirjojen Bookyn kokoomasivulle tästä.

Mysteerivalon suoja Djed pilarin merkitsemällä Restaun reitillä, joka sulkee uhkaavan pahan ulos: ”Pidä minut erossa niistä vartijoista, jotka tappavat Osiriksen seuraajia, joilla on teloitusveitset, sekä julmat sormet.” Lootuskukan juuresta sikiää Hn-säiliö, jossa majailee ”synnyttävä käärme”, eli Her Sema Tawy, joka yhdistää kaksi maata. Djed pilari puolestaan symboloi pysyvyyttä ja mysteerilaitosta ja siitä lähtevä reitti kulkee uudestisyntymisen kautta kahden totuuden saliin, jota kukkavarren päässä sijaitseva jalustan yhteyttä luova jumaluus Shu (se joka nousee ylös) kuvaa. Myös ”sielun kaksosen” peilikuvasymboli on sisällytetty tähän hienoon kuvaan, joka ilmaiseen niin paljon. Alla piileskelevien vihittävien neofyyttien ja vihkijän päälaella on yhteys mysteerien kohtumaiseen kupuun. Muissa kaiverruksissa tämä tapahtuma on esitetty myös koko kuvan kahtia jakavana peilikuvana, jossa sielun kaksoset ovat omien kupujensa alla.

Aleksandrialaisen Tigranen kammion suora viittaus mysteerien ydinriitistä. Siivekäs auringonkehräkiekko leijuu liikeaistisuljetun neofyytin yllä, pitäen kynsissään uuden arvon seppelettä. Sängyn päädyissä suojelevat jumaluudet, joiden takana viisauden vertauskuvat Minervan pöllöt, jotka näkevät yölläkin. Sängyn reunalta roikkuva kangas voidaan vielä kietaista lisäpeitoksi elävää neofyyttiä suojaamaan: kuollut ei sitä tarvitse.

Alhaalla apoteoosiin kohonnut kokelas. Hän on syntynyt jumalan kaltaiseksi mysteerien seurauksena ja tietää, että: "se joka kuolee eläessään, ei kuole kuollessaan". Hänen käsiinsä on nyt ojennettu alunperin Maatin totuuden sulat, jotka ovat roomalaisajalla muuttuneet (jumalten yläkuvassa tarjoamiksi) palmunoksiksi, ja seppele joka roikkui auringonjumalan kynsistä on nyt hänen päässään.

Julkaisen tässä osia kirjastani: Mysteerivihkimysten esoteria.

"Nykyaikaisen egyptologian isä Karl Lepsius nimesi erheellisesti 1800-luvulla tutkimansa ikivanhan teoksen ”Egyptiläiseksi kuolleiden kirjaksi”. Muinaiset egyptiläiset nimittivät sitä itse ”tekstiksi, jonka avulla astutaan esiin päivään”. Kyseisen kirjan alkuperäinen runko on selvästi syvällisiä asioita tuntevan tietäjän kirjoittama opas. Käsityksemme on, että se kertoi aluksi pääasiassa elävän vihityn matkasta läpi tuonpuoleisten tilojen. Myöhemmin tekstistä sommiteltiin versio myös kuolleille rajanylittäjille, joita sitten tehtailtiin arkkuun mukaan laitettavaksi, mutta joihin jäi jälkiä alkuperäisestä mysteeriomatkatekstistä. Näihin jälkiin kiinnitämme tässä luvussa huomiomme.

Sarkofageihin laitettuja ”päivään astumisen kirjoja” on löytynyt useita kappaleita ja kaikki ovat alkuperäisen viisaustekstirungon ympärille sommiteltuja, vain lievästi erilaisia teoksia. Niissä on kaari, joka alkaa epäilyksistä valtavan hankkeen edessä, koetuksista, onnistumisesta, totuuden saliin tulemisesta, paluusta, helpotuksesta, jumalien seuraan pääsystä ja kahden maan kansalaisuudesta. Matkakuvaus osoittaa tuonpuoleisen tiloja muuta kautta tuntevalle, että kirjoittaja, tai kirjoittajat ovat olleet asiantuntemuksessaan hyvin korkeatasoisia tietäjiä. Kyseessä ei ole arvaileva sepitelmä, vaan matkan on tehnyt elävä ihminen, sitä ympäröi perusteellinen termistökulttuuri ja se toimii opasteena paitsi muille tuonpuoleisen salaisuuksiin vihittäville, myös mainituissa kuoleman jälkeisissä haparoinneissa. Varsinaiset, vain kuolemanmatkaksi puhtaasti tulkittavat kohdat, ovat kuitenkin yllättävänkin vähäisiä. Kirja siis asetettiin kuolleen mukaan uskonnollisen tavan vuoksi, asianmukaisilla kuolemalisäyksillä ryyditettynä.

Säkeiden kronologinen järjestys on aikojen saatossa hieman muuttunut, mikä on hämmentänyt sen kahden tarkoitusperän sanomaa tulemasta julki. Toki sitä on vaikeuttanut myös ajallemme ominainen, objektiivisen maailmanlähestymistavan nurkkaan ajama tulkinta, sekä muinaisiin hyväuskoisiin höpsöihin kohdistuva puolihyväntahtoinen, materialistisdogmaattinen ja ylemmyydentuntoinen sisänaureskelu.

Seuraavassa poimintoja tunnetuimmasta egyptiläisestä kuolleiden kirjasta, joka oli aikoinaan tehty Anille, eli Osiris Anille. Alkuperäinen kuolleiden kirjan teksti on tässä kirjoitettu kursiivilla, ilman loputtomia tekstiä raskauttavia lainausmerkkejä. Allekirjoittaneen väliin sijoittuvat irralliset lyhyemmät kommentaarit on erotettu tekstistä sulkeilla:

Ennen varsinaiselle tuonpuoleisen koetusmatkalle lähtemistä vihittävä epäilee: Voimmeko elää rauhaisaa rinnakkaista yhteiseloa? Saanko kokea kauneuttasi? Voinko edetä maanpäällä? Pystynkö lyömään typeryksen (eli oman alemman itseni)? Voinko murskata pahan? Voinko tarttua päiväveneen keulaan, tai yöveneen peräsimeen? Salliiko Osiris kaksoisolentoni katsovan aurinkoa? (Voiko kirkastunut lintusielu, eli Ba olla riittävän puhdas.) Voiko minun sieluni tulla ja kulkea sinne tänne, mihin tahansa, kuten miellyttää? (Saavutetaanko mestaruusaste, eli..."

Mysteerivihkimysten esoteria/Kuolemattoman sielun kultti paljastettuna

"Juuri kukaan ei kykene viettämään nykyaikaisessa hiljaisuutta luovassa kammiossa, jossa äänitaso on alle nolla desibeliä, tuntia pidempää aikaa. Pimeässä seisten tuo aika on vielä selvästi lyhyempi. Näin siitäkin huolimatta, vaikka lukitsevaa eristämistä ei suoriteta, eikä tajuntaa ulkoiseen suuntaan vetävä ajoittainen puhuminenkaan ole kielletty: Kun normaali aistiviritys ei saata toimia perinteisellä tavalla, sekä sielun selvittämättömien painolastien painajaisuni, että Duatin outo tunnelma pyrkivät korvaamaan sen paikan ja hallusinaatiot alkavat. Siksi kynnyksenvartijan, eli manalan portteja vartioivan Gerberoksen kohtaamiseen tarvitaan erityistä valmennusta, joka kestää vuosia ja jota ei tietenkään ole ontologisen reduktionismin myrkyttämässä nykyajassa saatavilla, eikä mikään materialistiskausaalinen psykoanalyysi voi sen vaativaa tehtävää omakseen ottaa, vaikka itsetuntemuksen alkutaipaleelle kenties johdattaakin.

Tätä taustaa vasten voimme todeta, että kekseliäät esi-isämme ovat havainneet pelkistetyissä kulttuureissaan saman vaikuttavan mekanismin: Kun hiljaisuus, pimeys ja yksinäisyyteen eristäminen viritetään äärimmäisiksi; syvällä luolassa, maakummun alla, tai kallioperään louhitussa kammiossa, jonka yllä kohoaa lopullisena äänieristeenä valtava pyramidi, normaali aistiminen lakkaa. Sen läpi tunkee kuitenkin jotakin uutta, mutta ensin on selvitettävä koe: kynnystä vartioiva hirviö, joka on piileskellyt kokelaan maallisen elämän pimeänpelon ytimessä. Se on hänen oman tajuntansa selvittämätön itsekkyyden painolasti ja tuonpuoleisen pelottavan maailman portti: Raamatussa kyseinen kynnystä vartioiva entiteetti tai psykologinen mekanismi on esitetty pelottavana kerubina, jolla on kädessään välkkyvä, leimuava miekka, joka vartioi itäistä reittiä paratiisin elämänpuulle. Kreikan mytologiassa manalan porttivahti on Gerberos, joka on luonnoltaan joko nimeämätön kauhu, pelottava vartiokoira tai monipäinen käärme. Jeesus viittaa niin ikään samaan rajoja vartioivaan pelkoon Tuomaan evankeliumissa: ”Kun te näette peilikuvanne, te ilahdutte. Mutta kun te näette kuvanne, jotka ovat olemassa ennen teitä – eivätkä ne katoa, eikä niiden ydin selkene – kuinka paljon jaksatte kestää?” Jopa yggdrasilin vihkimyspuussa roikkuvat muinaisskandinaavit tunsivat tuonpuoleisen salaisuutta vartioivan olion nimellä: Garm (viitanneeko suomen kielen sanaan karmiva).

Muinaisessa Egyptissä vaikutti niin sanottujen wab-pappien ja wabet-papittarien päivittäisten ”jumaltenlataamistoimien” takana, varsinaisten pappien salainen järjestö, joka tunsi tuonpuoleisen dynamiikan kokemuksen kouriintuntuvalla tavalla. Palaamme myöhemmissä luvuissa niihin loistaviin tiloihin, joita tämän ihmiskunnan suurimman salaisuuden ympärille oli järjestetty Maatin lain valvojien, eli hallitsijoiden toimesta. Niissä järjestettiin organisoidusti mysteereiden viimeistä vaihetta, joissa vihittävä astui Duatin arvaamattomille kentille faaraon suojeleva voima mukanaan. Juuri tämä ”suojelevan voiman tekijä” on keskeinen vaikuttaja vihkimysmatkan onnistumisessa ja se kykenee selittämään erään muinaisen Egyptin kummallisen puolen, jota on paljon pohdittu ja väärin arvotettu nykyaikaisessa egyptologiassa. Koska kyseinen aihe vaatii laajemman alustuksen, joudumme palaamaan siihenkin tuonnempana.

Kun egyptiläinen Osiriksen mysteeriokultti oli tuottanut elämän lain salaisuuden tuntevia todellisia pappeja vuosisatojen ja tuhansien ajan, se löysi lopulta tiensä myös Välimeren pohjoisille sivistysalueille. Klassisen Kreikan alun tienoilla kaikkien tuntema Pythagoras oli kenties voimakkain niistä Egyptin mysteereihin vihityistä, jotka takaisin palattuaan perustivat oman koulunsa. Mysteerioiden todellista tietoa suojelevaan piiriin vihkiytyi siten lopulta myös Platon, Plutarkhos, Procius, Jamblikhos ja Herodotos. Ehkä jopa Jeesus ehti vielä tulla vihityksi Alexandrian tai Philean parhaat päivänsä nähneissä mysteeritemppeleissä, ennen kuin ilmestyi kypsänä kolmekymmenvuotiaana kansansa pariin. Myös hän salasi mysteerioviisautensa olennaiset osat niiltä, joilla ei ollut kypsyyttä kuulla ja ymmärtää oikein. Kyseisten henkilöiden varsinaisesta vihkimyslahjakkuudesta ei tietenkään ole tietoa, mutta ainakin heistä tuli historian suurmiehiä, joiden nimi muistetaan hyvästä syystä myös vuosituhansia jälkeenpäin. Näin he kuvaavat niitä mysteerioiden osia, jotka voivat katsoa voivansa tuoda ilmi, ilman vaitiololupauksensa rikkomista:

Plutarkhos: ”Kun me olemme täällä alhaalla ja ruumiilliset taipumuksemme ovat meidän vastuksinamme, meillä ei voi olla mitään yhteyttä Jumalan kanssa, paitsi kun me voimme filosofisessa ajatuksessa saada häneen heikon kosketuksen, samoin kuin unessa. Mutta kun meidän sielumme ovat vapautetut mysteerien kautta ja ovat siirtyneet puhtaan näkymättömän ja muuttumattoman alueille, tämä Jumala on niiden oppaana ja kuninkaana, jotka turvautuvat häneen ja tähyävät kyltymättömällä kaipuulla siihen kauneuteen, jota ei voi lausua ihmisen kielin."

Jamblikhos: ”Mysteereissä selvitettiin näitä oppeja kaikkien olioiden eriämisestä ja palaamisesta Yhteen ja yhden kaikkiallista yliherruutta (tämä on allegorisessa mysteerioviisaudessa esitetty Osiriksen hajoamisena paloihin) ja lisäksi herätettiin erilaisia olentoja, jotka ilmestyivät milloin opettamaan ja milloin puhdistamaan pelkällä läsnäolollaan. Jumalat ovat hyväntahtoisia ja suosiollisia ja antavat valonsa teurgeille ylenmäärin, kutsuen heidän sielujansa luokseen ja totuttaen niitä vielä ruumiissa elävinä eroamaan ruumiistaan ja lähestymään omaa ikuista järkiprinsiippiään. Sillä sielulla on kahdenlainen elämä, toinen ruumiistaan erillään oleva ja on erittäin tärkeää oppia erottamaan se ruumiista, jotta se siten voisi oppia yhdistymään jumaliin järjellisillä ja jumalallisilla osillaan ja oppia tiedon todelliset periaatteet ja järjelliset totuudet.”

Tuomaan evankeliumissa Jeesus toteaa: ”Minä kerron mysteerioista niille, jotka ovat kelvollisia kuulemaan mysteerioista.” Pistis Sofiassa Jeesus puolestaan valistaa seuraajiaan seuraavasti: ”Sallikaa hänen, joka on osoittanut toiminnallaan olevansa mysteerioiden arvoinen, mysteeriot saada ja astua valoon.” (Pistis Sofia: s. 321)

Mysteereihin vihitty Platon valaisee todellisten pappien salaisuutta näin: ”Seurauksena tästä jumalallisesta vihkimyksestä meistä tuli yksityisten ja siunattujen näkyjen katselijoita, näkyjen, jotka asustavat puhtaassa valossa. Ja meidät itsemme oli tehty tahrattomiksi ja vapautettu tästä ympärillämme olevasta asusta, jota kutsumme ruumiiksi ja johon me nyt olemme sidotut kuin osteri kuoreensa.”

Ensimmäisen tason vihkimyksen oli tarkoitus tiedostaa juuri tämä: ihminen ei ole sama kuin fyysinen ruumiinsa. Se on vain kuin osterin kuori, pelkkä Ha-, tai Khat ruumis. Kun aistit eivät voi toimia äärimmäisen hiljaisuuden oudossa kammiossa ja kynnyksenvartijan kauhu on selätetty, syntyy ensimmäinen kokemus, joka on juuri irtautuminen ruumiista. Mysteereihin vihitty Platon tiesi jotakin kokemuksesta – ei vain kuivasta ilmoitustiedosta käsin – kirjatessaan ylös kuuluisan teesinsä: ”ruumis on vain sielun vankila”. ”Egyptiläinen kuolleidenkirja” kuvaa tätä myös paljastavasti todetessaan: ”suokaa hänen katsovan palatessaan ruumistaan.” Juuri erillään lepäävän kataleptisen kehon näkeminen kannella suljetussa vihkimyssarkofagissa..."

Julkaisen tässä katkelmia uusimmasta kirjastani, joka käsittelee muinaisia mysteereitä, jotka kantoivat aikakausien ajan pysyvän onnellisuuden avainta ja tietoa kuoleman tilapäisyydestä: Mysteerivihkimysten esoteria/Kuolemattoman sielun kultti paljastettuna

"Muinaiset kansat tunsivat yksinkertaisemman elämäntapansa vuoksi jotakin sellaista, jota me emme meluisassa ja kiireisessä nykyajassa enää tunne. Muinaiset mysteerit, joissa hyvin valmisteltu neofyytti vihittiin korkeampaan tietoon, olivat pienessä mitassa levittäytyneet satunnaisiksi pälviksi ympäri maailmaa, mutta muinaisessa Egyptissä sen pyhä kulttuuri oli kaikkein vahvin. Voidaan jopa sanoa, että sen salatuissa mysteerikammioissa vallitsi subjektiivinen tiede, joka kykeni antamaan konkreettisen kokemuksen elämän kulissien takaisesta todellisuudesta. Sille ei kuolemankaan arvoitus ollut vieras, sillä kuten mysteereihin vihitty Plutarkhos totesi: ”Kuoleman hetkellä sielu kokee samat vaikutelmat, kuin ne, jotka ovat saaneet vihkimyksen suuriin mysteereihin.”

Käsityksemme mukaan mysteerit oli jaettu kolmeen osaan. Ensiksikin mysteerionäytelmiin kansalle, joiden tarkoitus oli symbolisella esityksellään herättää kiinnostusta johonkin suurempaan. Kun maailmanunesta herännyt pyrkijä – joka ei enää kyennyt saamaan tyydytystään maailman jokapäiväisistä asioista – oli sitten kolmesti koputtanut jonkin mysteeriotemppelin jykevälle ovelle, ja hänen sitkeyttään oli koeteltu lähettämällä hänet kauas eri kaupunkien temppeleihin ja jälleen takaisin, hänet otettiin määräaikaiseksi kokelaaksi, neofyytiksi, jonka ominaisuuksia tarkkailtiin. Kun useita vuosia kestänyt syvällinen koulutus oli edennyt tyydyttävään pisteeseen, kokelaalle lopulta järjestettiin allegorinen, reittimäinen vihkimysmatka, joka kuvasi symbolisessa muodossa niitä tapahtumia, jotka hän tulisi kokemaan varsinaisessa temppeliunessa: hän joutui kohtaamaan mysteerisiä ilmestyksiä, ylittämään esteitä, hapuilemaan tietään pimeissä sokkeloissa, kuulemaan pelottavia ääniä ja lopulta löytämään tiensä niiden lähteen kammottavaan tyyssijaan, jossa oliot heti hyökkäsivät hänen kimppuunsa.

Varsinaisesta vihkimyksestä on vain vähän tietoja, koska mysteereiden salainen riitti oli ankarasti verhottu vaitiolon lupauksella. Ehkä paras ”ohisuunsa puhuja”, oli mysteerien kulta-ajan jo kauan sitten laannuttua Apuleius Lucius, joka vihittiin tuolloin varmaankin jo taantuneisiin Isiksen ja Osiriksen mysteereihin Rooman valtakunnan alueella. Niissä on kuitenkin edelleen nähtävissä, mistä varsinaisessa vihkimyksessä oli oikeasti kyse ja (tämä platonilaisen filosofian opettajan loputtoman syväkiinnostuksen siivittämänä myös) mysteerivihkimyksen hankkinut Lucius halusi mitä ilmeisimmin uittaa kaunokirjalliseen teokseensa salaisen vinkin, joka ei rikkoisi hänen vaitiolonsa lupausta. Todellisen opettajan kutsumuksen omaava haluaa aina jakaa ja opettaa, muodossa tai toisessa. Kirjan kirjoittamisen todellinen motiivi oli juuri se: mysteerien sisäisestä olemuksesta kertominen, ei niinkään teoksen alun kansan syviä rivejä houkuttelevat allegoriset myytit ja veijaritarinat.

Näin Apuleius kertoo kirjassaan Muodonmuutoksia,viimeisessä luvussa, jonka ylevä sävy on muista luvuista täysin poikkeava:

"Ja päivittäin haluni päästä osallistumaan mysteereihin kasvoi yhä enemmän ja enemmän ja yhä uudelleen ja uudelleen kävin korkean papin luona, esittäen mitä palavimmin hartaan pyyntöni, että hän vihdoin vihkisi minut... Mutta kun hän oli vakaa luonne ja kuuluisa siitä, että noudatti tarkasti ankaria lakeja, niin hän ystävällisin ja ylevin sanoin, niin kuin vanhemmilla on tapana hillitä lastensa ennenaikaisia toiveita, kiisti vaatimukseni ja tyynnytti minua...

Hän pyysi minua, kuten toisiakin odottamaan kaikkia näitä määräyksiä kunnioittavalla kärsivällisyydellä, varoittaen minua, että oli velvollisuuteni varoa koko sielustani yletöntä intoa ja kärsimättömyyttä, välttää näitä molempia virheitä. Sillä tuonelan portit ja elämän voima ovat jumalattaren käsissä ja itse vihkimyksen aktia pidetään vapaaehtoisena kuolemana ja elämän vaarantamisena, sikäli kun jumalatar ei halua valita niitä, joiden elämän määrä on lähellä loppuaan ja jotka seisovat yön kynnyksellä, vaan he ovat ennemminkin ihmisiä, joille jumalattaren mysteerit voidaan turvallisesti uskoa. Nämä ihmiset jumalatar tuo uuteen syntymään ja panee heidät uudelleen uuden elämäntaipaleen alkuun. Siksi myös sinun tulee odottaa taivaan käskyä.

Kiirehdin suoraa päätä papin majapaikkaan. Kohtasin hänet juuri kun hän tuli makuuhuoneestaan ja tervehdin häntä. Olin päättänyt vaatia vielä suuremmalla itsepintaisuudella, kuin tapanani oli, että minut pitäisi nyt saattaa mysteerien toimittamiseen, koska se nyt kuului minulle. Mutta niin pian kun hän minut näki, hän ehätti edelle ja sanoi: ’Lucius onnellinen ja siunattu olet sinä, jolle majesteetillinen jumaluus suvaitsee antaa suopeutensa niin hyvällä tahdolla. Se päivä, jota sinun uupumattomat rukouksesi niin pitkään ovat anoneet, on tullut, jolloin sinun sallitaan minun kätteni kautta saada moninimiseltä jumalattarelta tulleen jumalallisen käskyn kautta mysteerin pyhimmät salaisuudet.’

Sitten tämä ystävällinen vanha mies tarttui oikealla kädellään käteeni ja johdatti minut suuren pyhäkön oville, ja avattuaan juhlavalla kaavalla portit, hän otti pyhäkön kätköistä tiettyjä kirjakääröjä, joiden otsikot olivat kirjoitetut tuntemattomin kirjaimin.

Sitten hän vei minut takaisin temppeliin ja päivän ollessa jo pidemmällä kuin puolessa hän asetti minut itsensä jumalattaren jalkoihin. Ja sen jälkeen, kun hän oli uskonut minulle tiettyjä salaisuuksia, jotka ovat liian pyhiä ilmaistaviksi, hän pyysi avoimesti, kaikkien läsnäolleiden edessä minua pidättäytymään seuraavien kymmenen päivän ajan kaikista pöydän nautinnoista, olemaan syömättä mitään elollista ja olemaan juomatta viiniä.

Kaikki nämä määräykset minä täytin kunnioittavalla pidättyväisyydellä ja vihdoin tuli päivä. Kaikilta tahoilta kerääntyi pyhien vihittyjen joukkoja ympärilleni ja jokainen kunnioitti minua vanhan tavan mukaan erilaisin lahjoin. Lopulta kaikki vihkimättömät poistettiin ja pellavaviitta, jota kukaan ei vielä ollut kantanut päällään, heitettiin ympärilleni, pappi otti minua kädestä ja vei minut aivan pyhän paikan sydämeen.

Kenties sinä, innokas lukija, palat halusta tietää mitä sitten sanottiin ja mitä tehtiin. Tahtoisin kertoa sinulle, jos olisi lakien mukaista kertoa ja sinä saisit tietää kaiken, jos olisi lakien mukaista sinun saada kuulla. Mutta sekä kieli että korva saastuisivat syyllisyydestä, jos minä tyydyttäisin sellaisen ajattelemattoman uteliaisuuden. Mutta koska kenties se on viisauden jano, joka vaivaa sinua, minä en halua piinata sinua pitkittämällä tuskaasi:

Kuuntele sitten ja usko, sillä se mitä kerron on totta. Minä lähestyin kuoleman portteja, astuin Proserpinen, manalan kuningattaren kynnyksen yli, minut kannettiin kaikkien elementtien läpi ja..."

Mikäli haluat tiedon uusimmista pävivityksistä, kannattaa ottaa blogi seurantaan. Jos haluat tilata valmiin kirjan ja samalla tukea kirjallista työtämme, halvin ostohinta löytynee tästä. 

Ariel C. Brozin kotisivut.

Voit ostaa tämän blogin kirjaksi muokattuna tästä. Elämän tarkoituksen portailla löytyy myös tästä ja tästä. 228 sivua.

Joitakin kirjan lukuja:

Teksti jonka avulla astutaan esiin päivään

Vasemman käden myrkky

Zodiakin Jumalat

Viisaus ja valta uuden ajan synnytystuskissa

Crata Repoa

Nykyajan vihkimykset

Sulkakäärmeen salainen kammio

Musta maailmanvalloitus

Kvanttimekaaninen epälainmukainen säätäjä

Subjektiivisen tieteen polku

Jumalihmisen porras ja kykyjen potentiaali

Viisauden temppeli

Osiriksen hauta

Vapauttakaa lintumies

Elämän tarkoituksen portailla

Isfetin ajasta muinaiseen viisauteen

Sen laatan päistä, jolla tulija seisoo, johtaa vallihautaan kaksi portaikkoa. Ehkä ne ovat olleet vihittävän ”vedellä puhdistamisen paikkoja” ja näin ollen myöhäisempien kastealtaiden alkuperäisiä esikuvia. Lisäksi keskellä lattiaa on kaksi neliömäistä aukkoa laatan syvyyteen. Nykyajalla ne ovat täynnä liejua, jota on hyvin vaikeaa poistaa. Oletuksemme kuitenkin on, että paikan varsinainen fokus sijaitsee juuri siellä, juuri tämän valtavan suorakulmaisen monitahokkaan sisäosissa, joka on periaatteessa kuin veden ympäröimä viisikerroksinen talo, jonka katolla jännittynyt neofyytti nyt seisoo.

Se mitä suurempi pystyakseli pitää sisällään, selviää kenties lähiaikoina, sillä sen hankalaa tutkimusta ollaan viimeinkin aloittamassa. Oletuksemme on tällä hetkellä se, että viereisen vallihaudan veden hyökkäyksiä kestäväksi muurattu kuilu laskeutuu syvälle ”maailmankohtukuution” ytimeen ja siellä, paksujen ovien takana sijaitsee kammiosto, jossa läntisellä puolella on ”Osiriksen hautakammio”, kenties patsaan pää, ja idän puoleisella sivustalla erillinen serdab, jonka looshissa puolestaan vihittävän arkku. Unohdettua looshia vartioi kenties tälläkin hetkellä jumalhallitsijan, tai mysteerijumaluuden patsas.

On mahdollista että tämä suorakulmaiseen monitahokkaaseen piilotettu tila on edelleen koskematon, sillä liejuinen vesi on ollut ryöstäjille kaikkina aikoina vaikea este, eikä pystyakselin arvoitusta varmaankaan ole sen jälkeen edes ymmärretty miettiä, kun salaisuudet peittävälle vedelle avattiin kulku viereisestä neliömäisestä täyttöallaskaivosta, jonka kivipinnassa näkyy vieläkin porattu reikä, joka johtaa ainakin vallihaudan suuntaan: kenties on olemassa myös aukko, joka johtaa siitä laatan syvyyteen porautuvaan pystyakseliin. Tämä siksi, että pystyakselin myöhempää täyttöä valvoisi kaksi varmistavaa sulkua. Myöhemmin kyseinen aukko täyttyi, tai se täytettiin vielä maa-aineksella.

Osirionin suunnittelijat tunsivat paikalla sijaitsevan vesilähteen ja ilmeisesti hallitsivat sen vaihtelua (nykyään paikka täyttyy hallitsemattomasti, mikäli vettä ei välillä pumpata pois). Veden pinta oli saatu pysymään halutulla korkeudella ja keskussaaren pystyakseliaukko oli luonnollisesti vapaa, vedellä sinetöintiin saakka, joka tapahtui siis paljon myöhemmin, vasta paikan käyttötarkoituksen loppuvaiheessa. Vihittävän kammiosaari oli kuitenkin jo tuolloin kauttaaltaan vallihaudan puhdistavan ja siten suojelevan veden ympäröimä: siinä hän oli juuri kastautunut ja sen erikoista hiekan suodattamaa makua maistanut.

Kuten muissakin vihkimystiloissa, täydellinen äänettömyys oli Osirioninkin ensisijainen tavoite. Miksi muuten niin liioitellun vahvat rakenteet ja niin valtava ylimääräinen vaiva? Äänettömyyden syntymistä tuki tässä tapauksessa paksu, monikerroksinen kivipaasikatto, jonka päällä on ilmeisesti alun perin sijainnut luonnolliselta vaikuttanut maakumpu. Uskomme paikan olleen ennemminkin huomaamattomuuden tyyssija ja siksi päälle ei ole rakennettu maailman hälyltä suojelevaa pyramidia, vaan keinotekoinen maisemoitu mäki.

Hiljaisuuden varmistamiseksi käytettiin myös muita keinoja: Maahan haudatun Osirionin pituussuunnan päissä sijaitsee kaksi koko rakennuksen mittaista tyhjää kammiota, joista taaempi ei omannut alun perin yhteyttä lainkaan itse Osirionin halliin. Väliseinä murrettiin vasta antiikin aikana, jolloin takaseinän keskimmäiseen komeroon syntyi reitti tyhjään, suhteellisen robustisti muotoiltuun kammioon. Kenties siellä on sijainnut suuri puinen laiva, samanlainen, kuin Kheopsin pyramidin vieruskammiossa, joka symboloi vihittävän Duatin matkustusvälinettä. Neofyytti, jonka kataleptinen keho sijaitsi vesiseinämän takana, ”alkukummun särmiössä”, tarvitsi sen maallisen vaivan tuottamaa henkistä entiteettiä, purjehtiessaan tuonpuoleisen vaativille ”vesille”.

Päätyjen kammioilla oli käsityksemme mukaan myös toinen tarkoitus: Se katkaisi lopullisesti maalta kantautuvan äänivärähtelyn etenemisen kivisessä materiaalissa, sillä välitilat ovat äänieristämisessä olennaisia tekijöitä. Ehkä vesimuuri, joka ympäröi särmiötä, katkasi myös osaltaan ne tietyt värinät, joita maan pinnan aiheuttajalähteistä vielä vaimeina kantautui, vaikka toki on niin, että ääni etenee vedessä paremmin, kuin ilmassa. Ehkä se kuitenkin torppasi välitilan vaihdoksellaan pois tietyt, loputkin tarvittavat äänitaajuudet. On myös mahdollista, että umpinaista peräkammiota vastaavat sivukammiot voisivat löytyä Osirionin molemmilta pitkiltäkin sivuilta. Niitä ei kukaan ole ymmärtänyt etsiä. Tarvittaisiin vain riittävän pitkä poranterä ja koeporaus sivukomerosta**, jotta arvoitus ratkeaisi.

On myös huomionarvoista, että Osirion on eräänlainen ”umpiserdab” Setin temppelille (tällä temppelillä ei tietenkään ole mitään tekemistä samannimisen mustan järjestön kanssa). Sen perustukset sijaitsevat aivan Osirionin vieressä, mutta varsinaista yhteyttä niiden välillä ei ole, jos ei oteta lukuun sitä pientä ns. rosvojen tunnelia, joka lähtee sen Osirioninpuoleisen umpinaisen tilan perältä, jossa arvelimme pyhän laivan sijainneen. Tämä selittäisi myös sen kummallisen seikan, että Setin temppeli on L kirjaimen muotoinen: yleensä Egyptin temppelit olivat pitkiä suorakaiteita. Ehkä kävi niin, että Seti I:sen kaivaessa temppeliään Abydoksen pyhälle maalle, hänen perustustensa rakentajat törmäsivät ikivanhaan megaliittitemppeliin, mursivat kyseiseen holviin pienen käytävän ja Seti kirjoitutteli sen seinille tekstejä, lisäten muun muassa oman kartussinsa kattoon, kuten faaraoilla tapana oli. Sitten paikan muotoja arvioineet työntekijät löysivät varsinaisen sisäänkäynnin kauempaa, sulkivat tekemänsä alkuperäisen aukon omalla muurauksellaan ja päättivät kääntää temppelinsä peräosan vasemmalle suuntautuvaksi sivulaivaksi. Vanha temppeli puolestaan avattiin uudelleen ja lukuisat pyhiinvaeltajat kävivät nauttimassa sen viileistä sielunpuhdistusvesistä aina kristilliselle ajalle saakka ‒ näin voisi ainakin temppelien ”kävintäällä” merkinnöistä päätellä. Lopulta joku päätti hyödyntää katon kivet muissa hankkeissa ja siksi näemme nykyisellä ajalla vain tuon lohduttoman kuopan, jonka näkyvä pohja sijaitsee viitisentoista metriä varsinaisen maanpinnan alapuolella.

Osirionin ”megaliittinen tyyli” muistuttaa läheisesti Khefrenin laaksontemppeliä, joka on mahdollisesti kyseisen faaraon aikaisemman temppelin restaurointi ja uudelleen käyttöönotto. Tarkka havainnoija näkee Khefrenin laaksontemppelin rakenteissa kahta aikakerrosta, vanhaa ja hyvin vanhaa. Alkuperäiset kivet otettiin sfinksin louhintakuopasta kyseisen patsaan kauan sitten tapahtuneen veistämisen yhteydessä ja ne ovat huomattavasti rapautuneempia, mutta massiivisempia, kuin ne, jotka Khefren pystytti sortuneiden tilalle, entisöidessään. Samaa ”megaliittista neliöpylvästyyliä” on havaittavissa myös Osirionissa, jonka kivet saattavat osittain olla myös omasta kaivuukuopasta nostettuja, ainakin sitä varmaankin tavoiteltiin, mutta huonon kivenlaadun vuoksi suurin osa kivistä täytyi tuoda paljon kauempaa. Joka tapauksessa Osirion rakennettiin ennen sen seinän takana kohoavaa Setin temppeliä, sillä Osirionin louhinta on vaatinut laajan laakean alueen. Se sijaitsee myös paljon syvemmällä, kuin uudempi viereinen temppeli.

Myös Setin temppelin perällä, aivan Osirionin takaseinän tuntumassa sijaitsee syrjäinen tila. Kulku sinne tapahtuu erikoisesti: Hypostyylihallien takaseinällä on rivissä seitsemän mysteerien jumalille omistettua huonetta, mutta vain yhdestä, eli viidennestä, aukeaa kulku takatilaan, joka oli kielletty kaikilta muilta, paitsi korkeammilta papeilta. Kenties kyseistä aukkoa peitti aikoinaan naamioitu valeovi, eli kuulevan korvan ovi, tai patsaalla peitetty massiivinen ovi, ainakin väylä oli mitä ilmeisimmin lukittu. Siitä aukeaa ainoa pääsy ”Osiriksen halliin”, joka on aivan oma tilansa koko temppelikompleksin takanurkassa. Sen molemmissa päissä on meille muista yhteyksistä tuttu kolmiosainen serdab: Hallin oikeanpuoleisen pään loosheissa sijaitsee kolme patsasta, Isis, Horus ja keskellä itse Osiris. Täsmälleen vastakkaisella puolella hallia, eli vihittävän päässä, pylväikköjen takana, on sen peilikuvatoisinto, jonka keskimmäinen halli kiinnostaa meitä siksi, että se on vastapäisen Osiriksen asunnon symboli. Sen seinältä löytyy kuva*, jossa neofyyttiä valmistellaan: hän makaa sängyssä muumiokääreeseen liikkumattomaksi käärittynä ja Horus valvoo jalkopäätä, (symboloiden vasemmalla sijaitsevan kammion vartijaa). Pääpuolessa puolestaan on Isis (oikean kammion asukas). Olennaista kuitenkin on se, mitä keskikammion osirifioitavalle neofyytille tapahtuu: Hänen yllään nousee siivilleen lintu, juuri se symboli, mitä siivekäs, mutta usein ihmispäisenä esitetty Horus perimmiltään tarkoittaa. Ihminen voi parhaimmillaan nousta sielunlintuna Khat ruumiinsa jäykkien lakien vankilasta ja kuten Crata Repoa toteaa: muuttua ”taivaallisen tutkimustyön lapseksi”. Kun keskimmäisen looshin lainaajan kokemus on ohi, on syntynyt ikuisen elämän eläjä, Osiris Unnefer, Am-Duatin hallitsija ja Maatin salin tuomari, joka nousi kuolleista. Hän kuoli eläessään, eikä siksi kuole kuollessaan.

Seti I:sen temppelin alueella on myös käytävä, johon on kaiverrettu kaikkien todellisten faaraoiden, eli Osiriksen mysteereissä ohjanneiden hallitsijoiden nimiluettelo. Sen arvovalta suojelee psykologisella vaikutuksellaan yksinäiselle ja pelottavalle vihkimysmatkalle lähtijää. Hän on pyhässä temppelissä, vailla minkäänlaista hätää. Olivatpa tuonpuoleisen esiin tunkemat kuvat kuinka pelottavia tahansa, hänestä huolehditaan kyllä. Kaikkien aikojen faaraot ovat hänen takanaan. Symbolismi ja faaraon egoa suurenteleva kulttuuri on synnyttänyt sen varmuudenuskon, joka on sen varsinainen tehtävä, sillä ”valkoinen magia” on sen mielentilan saavuttamista, jossa tietää kykenevänsä.

Olen kuvannut  muinaista Mysteerikulttia romaanin keinoin kirjassani: "Atlantiksen salainen tiede". Selata voi täällä.

_______

*”Sivukomeron”, kuten myös ”venetilan” pinnat oli jätetty viimeistelemättömän karkeiksi, varmaankin kaiun heikentämisen ja äänikeilan hajottamisen syystä. Varsinaiset tilaa kiertävät komerot olivat kenties olemassa siksi, että ne nielivät syöveriinsä ääntä ja loivat samalla paikkaan samettista tunnelmaa.

**Kuva on tosin hyvin rappeutunut, mutta sen toisinto löytyy Sokarin kappelin seinältä kahtena vastakkaisena kuvana. Vain toisessa, eli vihittävän puolella, on nouseva lintu...