tiistai, 16. tammikuu 2024

Tämä blogi kirjaksi muokattuna

"Materialismi tekee ihmiset tyytymättömiksi. Tieteellinen maailmankuva ei ulotu syvyyteen. Uskonnot ovat kuolleet. Tarvitsemme jotakin muuta. Muinoin se tunnettiin..." 

Voit ostaa tämän blogin kirjaksi muokattuna tästä. Elämän tarkoituksen portailla löytyy myös tästä ja tästä. 228 sivua.

Joitakin kirjan lukuja:

Teksti jonka avulla astutaan esiin päivään

Vasemman käden myrkky

Zodiakin Jumalat

Viisaus ja valta uuden ajan synnytystuskissa

Crata Repoa

Nykyajan vihkimykset

Sulkakäärmeen salainen kammio

Musta maailmanvalloitus

Kvanttimekaaninen epälainmukainen säätäjä

Subjektiivisen tieteen polku

Jumalihmisen porras ja kykyjen potentiaali

Viisauden temppeli

Osiriksen hauta

Vapauttakaa lintumies

 

Elämän tarkoituksen portailla

Isfetin ajasta muinaiseen viisauteen

Blogikuva%202.jpg

 

 

maanantai, 27. marraskuu 2023

Osiriksen hauta

Maailmallisuuden jumalan paloitteleman Osiriksen ruumiin pään sanottiin sijaitsevan Abydoksessa ja siksi tämä ikivanha kulttuurikaupunki Niilin yläjuoksulla oli olennainen Osiriskultin tyyssija. Mystinen Osirion on varmaankin ollut sen merkittävimpiä keskuksia:hän Seti I:sen suuren temppelin takana sijaitsevaan kahdeksankerroksisen talon kokoiseen, maahan kaivettuun temppeliin, johti laskeutuva käytävä luoteen suunnalta eli lievästi eri suunnasta, kuin yleensä. Laskeuduttuaan syvälle maan alle, käytävä kääntyy koilliseen. Sen edetessä yhä syvemmälle maan sisään, saavutaan lopulta vaikuttavaan paikkaan, jota ympäröi suunnattomista monoliiteistä koostuva pylvässali, jossa tulija huomaa seisovansa 12,5 m leveällä ja 21,8 metriä pitkällä saarta symboloivalla laatalla, jota ympäröi vallihauta, jonka takana seinissä on 17 ovilla suljettavaa komeromaista rakennetta. Vallihauta ei ole mikä tahansa matala vesikouru tässä jo ennestään syvässä maanalaisessa tilassa, vaan ainakin 15 metriä syvä kaivanne, joka kiertää koko neliömäisen ”saaren”. Tämä tarkoittaa sitä, että tulija seisoo valtavan suorakulmaisen särmiörakenteen päällä, jonka ulkoreunoja kiertää molemmilla pitkillä sivuilla paksujen nelikulmaisten tukipalkkien rivit, jotka puolestaan tukevat useaan kerrokseen asetettuja kattopalkkeja, joista jotkut koostuvat paasista joilla on pituutta jopa kymmen metriä, paksuudenkin lähennellessä parhaimmillaan kolmea.

Sen laatan päistä, jolla tulija seisoo, johtaa vallihautaan kaksi portaikkoa. Ehkä ne ovat olleet vihittävän ”vedellä puhdistamisen paikkoja” ja näin ollen myöhäisempien kastealtaiden alkuperäisiä esikuvia. Lisäksi keskellä lattiaa on kaksi neliömäistä aukkoa laatan syvyyteen. Nykyajalla ne ovat täynnä liejua, jota on hyvin vaikeaa poistaa. Oletuksemme kuitenkin on, että paikan varsinainen fokus sijaitsee juuri siellä, juuri tämän valtavan suorakulmaisen monitahokkaan sisäosissa, joka on periaatteessa kuin veden ympäröimä viisikerroksinen talo, jonka katolla jännittynyt neofyytti nyt seisoo.

Se mitä suurempi pystyakseli pitää sisällään, selviää kenties lähiaikoina, sillä sen hankalaa tutkimusta ollaan viimeinkin aloittamassa. Oletuksemme on tällä hetkellä se, että viereisen vallihaudan veden hyökkäyksiä kestäväksi muurattu kuilu laskeutuu syvälle ”maailmankohtukuution” ytimeen ja siellä, paksujen ovien takana sijaitsee kammiosto, jossa läntisellä puolella on ”Osiriksen hautakammio”, kenties patsaan pää, ja idän puoleisella sivustalla erillinen serdab, jonka looshissa puolestaan vihittävän arkku. Unohdettua looshia vartioi kenties tälläkin hetkellä jumalhallitsijan, tai mysteerijumaluuden patsas.

On mahdollista että tämä suorakulmaiseen monitahokkaaseen piilotettu tila on edelleen koskematon, sillä liejuinen vesi on ollut ryöstäjille kaikkina aikoina vaikea este, eikä pystyakselin arvoitusta varmaankaan ole sen jälkeen edes ymmärretty miettiä, kun salaisuudet peittävälle vedelle avattiin kulku viereisestä neliömäisestä täyttöallaskaivosta, jonka kivipinnassa näkyy vieläkin porattu reikä, joka johtaa ainakin vallihaudan suuntaan: kenties on olemassa myös aukko, joka johtaa siitä laatan syvyyteen porautuvaan pystyakseliin. Tämä siksi, että pystyakselin myöhempää täyttöä valvoisi kaksi varmistavaa sulkua. Myöhemmin kyseinen aukko täyttyi, tai se täytettiin vielä maa-aineksella.

Osirionin suunnittelijat tunsivat paikalla sijaitsevan vesilähteen ja ilmeisesti hallitsivat sen vaihtelua (nykyään paikka täyttyy hallitsemattomasti, mikäli vettä ei välillä pumpata pois). Veden pinta oli saatu pysymään halutulla korkeudella ja keskussaaren pystyakseliaukko oli luonnollisesti vapaa, vedellä sinetöintiin saakka, joka tapahtui siis paljon myöhemmin, vasta paikan käyttötarkoituksen loppuvaiheessa. Vihittävän kammiosaari oli kuitenkin jo tuolloin kauttaaltaan vallihaudan puhdistavan ja siten suojelevan veden ympäröimä: siinä hän oli juuri kastautunut ja sen erikoista hiekan suodattamaa makua maistanut.

Kuten muissakin vihkimystiloissa, täydellinen äänettömyys oli Osirioninkin ensisijainen tavoite. Miksi muuten niin liioitellun vahvat rakenteet ja niin valtava ylimääräinen vaiva? Äänettömyyden syntymistä tuki tässä tapauksessa paksu, monikerroksinen kivipaasikatto, jonka päällä on ilmeisesti alun perin sijainnut luonnolliselta vaikuttanut maakumpu. Uskomme paikan olleen ennemminkin huomaamattomuuden tyyssija ja siksi päälle ei ole rakennettu maailman hälyltä suojelevaa pyramidia, vaan keinotekoinen maisemoitu mäki.

Hiljaisuuden varmistamiseksi käytettiin myös muita keinoja: Maahan haudatun Osirionin pituussuunnan päissä sijaitsee kaksi koko rakennuksen mittaista tyhjää kammiota, joista taaempi ei omannut alun perin yhteyttä lainkaan itse Osirionin halliin. Väliseinä murrettiin vasta antiikin aikana, jolloin takaseinän keskimmäiseen komeroon syntyi reitti tyhjään, suhteellisen robustisti muotoiltuun kammioon. Kenties siellä on sijainnut suuri puinen laiva, samanlainen, kuin Kheopsin pyramidin vieruskammiossa, joka symboloi vihittävän Duatin matkustusvälinettä. Neofyytti, jonka kataleptinen keho sijaitsi vesiseinämän takana, ”alkukummun särmiössä”, tarvitsi sen maallisen vaivan tuottamaa henkistä entiteettiä, purjehtiessaan tuonpuoleisen vaativille ”vesille”.

Päätyjen kammioilla oli käsityksemme mukaan myös toinen tarkoitus: Se katkaisi lopullisesti maalta kantautuvan äänivärähtelyn etenemisen kivisessä materiaalissa, sillä välitilat ovat äänieristämisessä olennaisia tekijöitä. Ehkä vesimuuri, joka ympäröi särmiötä, katkasi myös osaltaan ne tietyt värinät, joita maan pinnan aiheuttajalähteistä vielä vaimeina kantautui, vaikka toki on niin, että ääni etenee vedessä paremmin, kuin ilmassa. Ehkä se kuitenkin torppasi välitilan vaihdoksellaan pois tietyt, loputkin tarvittavat äänitaajuudet. On myös mahdollista, että umpinaista peräkammiota vastaavat sivukammiot voisivat löytyä Osirionin molemmilta pitkiltäkin sivuilta. Niitä ei kukaan ole ymmärtänyt etsiä. Tarvittaisiin vain riittävän pitkä poranterä ja koeporaus sivukomerosta**, jotta arvoitus ratkeaisi.

On myös huomionarvoista, että Osirion on eräänlainen ”umpiserdab” Setin temppelille (tällä temppelillä ei tietenkään ole mitään tekemistä samannimisen mustan järjestön kanssa). Sen perustukset sijaitsevat aivan Osirionin vieressä, mutta varsinaista yhteyttä niiden välillä ei ole, jos ei oteta lukuun sitä pientä ns. rosvojen tunnelia, joka lähtee sen Osirioninpuoleisen umpinaisen tilan perältä, jossa arvelimme pyhän laivan sijainneen. Tämä selittäisi myös sen kummallisen seikan, että Setin temppeli on L kirjaimen muotoinen: yleensä Egyptin temppelit olivat pitkiä suorakaiteita. Ehkä kävi niin, että Seti I:sen kaivaessa temppeliään Abydoksen pyhälle maalle, hänen perustustensa rakentajat törmäsivät ikivanhaan megaliittitemppeliin, mursivat kyseiseen holviin pienen käytävän ja Seti kirjoitutteli sen seinille tekstejä, lisäten muun muassa oman kartussinsa kattoon, kuten faaraoilla tapana oli. Sitten paikan muotoja arvioineet työntekijät löysivät varsinaisen sisäänkäynnin kauempaa, sulkivat tekemänsä alkuperäisen aukon omalla muurauksellaan ja päättivät kääntää temppelinsä peräosan vasemmalle suuntautuvaksi sivulaivaksi. Vanha temppeli puolestaan avattiin uudelleen ja lukuisat pyhiinvaeltajat kävivät nauttimassa sen viileistä sielunpuhdistusvesistä aina kristilliselle ajalle saakka näin voisi ainakin temppelienkävintäällä” merkinnöistä päätellä. Lopulta joku päätti hyödyntää katon kivet muissa hankkeissa ja siksi näemme nykyisellä ajalla vain tuon lohduttoman kuopan, jonka näkyvä pohja sijaitsee viitisentoista metriä varsinaisen maanpinnan alapuolella.

Osirionin ”megaliittinen tyyli” muistuttaa läheisesti Khefrenin laaksontemppeliä, joka on mahdollisesti kyseisen faaraon aikaisemman temppelin restaurointi ja uudelleen käyttöönotto. Tarkka havainnoija näkee Khefrenin laaksontemppelin rakenteissa kahta aikakerrosta, vanhaa ja hyvin vanhaa. Alkuperäiset kivet otettiin sfinksin louhintakuopasta kyseisen patsaan kauan sitten tapahtuneen veistämisen yhteydessä ja ne ovat huomattavasti rapautuneempia, mutta massiivisempia, kuin ne, jotka Khefren pystytti sortuneiden tilalle, entisöidessään. Samaa ”megaliittista neliöpylvästyyliä” on havaittavissa myös Osirionissa, jonka kivet saattavat osittain olla myös omasta kaivuukuopasta nostettuja, ainakin sitä varmaankin tavoiteltiin, mutta huonon kivenlaadun vuoksi suurin osa kivistä täytyi tuoda paljon kauempaa. Joka tapauksessa Osirion rakennettiin ennen sen seinän takana kohoavaa Setin temppeliä, sillä Osirionin louhinta on vaatinut laajan laakean alueen. Se sijaitsee myös paljon syvemmällä, kuin uudempi viereinen temppeli.

Myös Setin temppelin perällä, aivan Osirionin takaseinän tuntumassa sijaitsee syrjäinen tila. Kulku sinne tapahtuu erikoisesti: Hypostyylihallien takaseinällä on rivissä seitsemän mysteerien jumalille omistettua huonetta, mutta vain yhdestä, eli viidennestä, aukeaa kulku takatilaan, joka oli kielletty kaikilta muilta, paitsi korkeammilta papeilta. Kenties kyseistä aukkoa peitti aikoinaan naamioitu valeovi, eli kuulevan korvan ovi, tai patsaalla peitetty massiivinen ovi, ainakin väylä oli mitä ilmeisimmin lukittu. Siitä aukeaa ainoa pääsy ”Osiriksen halliin”, joka on aivan oma tilansa koko temppelikompleksin takanurkassa. Sen molemmissa päissä on meille muista yhteyksistä tuttu kolmiosainen serdab: Hallin oikeanpuoleisen pään loosheissa sijaitsee kolme patsasta, Isis, Horus ja keskellä itse Osiris. Täsmälleen vastakkaisella puolella hallia, eli vihittävän päässä, pylväikköjen takana, on sen peilikuvatoisinto, jonka keskimmäinen halli kiinnostaa meitä siksi, että se on vastapäisen Osiriksen asunnon symboli. Sen seinältä löytyy kuva*, jossa neofyyttiä valmistellaan: hän makaa sängyssä muumiokääreeseen liikkumattomaksi käärittynä ja Horus valvoo jalkopäätä, (symboloiden vasemmalla sijaitsevan kammion vartijaa). Pääpuolessa puolestaan on Isis (oikean kammion asukas). Olennaista kuitenkin on se, mitä keskikammion osirifioitavalle neofyytille tapahtuu: Hänen yllään nousee siivilleen lintu, juuri se symboli, mitä siivekäs, mutta usein ihmispäisenä esitetty Horus perimmiltään tarkoittaa. Ihminen voi parhaimmillaan nousta sielunlintuna Khat ruumiinsa jäykkien lakien vankilasta ja kuten Crata Repoa toteaa: muuttua ”taivaallisen tutkimustyön lapseksi”. Kun keskimmäisen looshin lainaajan kokemus on ohi, on syntynyt ikuisen elämän eläjä, Osiris Unnefer, Am-Duatin hallitsija ja Maatin salin tuomari, joka nousi kuolleista. Hän kuoli eläessään, eikä siksi kuole kuollessaan.

Seti I:sen temppelin alueella on myös käytävä, johon on kaiverrettu kaikkien todellisten faaraoiden, eli Osiriksen mysteereissä ohjanneiden hallitsijoiden nimiluettelo. Sen arvovalta suojelee psykologisella vaikutuksellaan yksinäiselle ja pelottavalle vihkimysmatkalle lähtijää. Hän on pyhässä temppelissä, vailla minkäänlaista hätää. Olivatpa tuonpuoleisen esiin tunkemat kuvat kuinka pelottavia tahansa, hänestä huolehditaan kyllä. Kaikkien aikojen faaraot ovat hänen takanaan. Symbolismi ja faaraon egoa suurenteleva kulttuuri on synnyttänyt sen varmuudenuskon, joka on sen varsinainen tehtävä, sillä ”valkoinen magia” on sen mielentilan saavuttamista, jossa tietää kykenevänsä.

Olen kuvannut  muinaista Mysteerikulttia romaanin keinoin kirjassani: "Atlantiksen salainen tiede". Selata voi täällä.

_______

*”Sivukomeron”, kuten myös ”venetilan” pinnat oli jätetty viimeistelemättömän karkeiksi, varmaankin kaiun heikentämisen ja äänikeilan hajottamisen syystä. Varsinaiset tilaa kiertävät komerot olivat kenties olemassa siksi, että ne nielivät syöveriinsä ääntä ja loivat samalla paikkaan samettista tunnelmaa.

**Kuva on tosin hyvin rappeutunut, mutta sen toisinto löytyy Sokarin kappelin seinältä kahtena vastakkaisena kuvana. Vain toisessa, eli vihittävän puolella, on nouseva lintu...

 

tiistai, 31. lokakuu 2023

Viisauden temppeli

Viimeinenkin mysteerilaitoksen ulkoinen temppeli olisi häviävä tulevan länsimaisen kulttuurin virikepiiristä, kun Rooman kristitty keisari Theodosius I antoi kehoituksen tuhota Serapiksen mysteeriotemppeli Alexandriassa. Kyseinen ”uudistaja” heikensi kilpailevan Serapiksen ja muiden filosofioiden ja uskontojen asemaa kiihkouskovaiseksi äityneessä kristillisessä ilmapiirissä ratkaisevalla tavalla ja maailma muokkautui otolliseksi ”uskouskonnoille”, jotka olivat irrationaalisine dogmeineen prisca theologiasta toivottoman kaukana.

Vuonna 391 jKr. mainetta janoavan Alexandrian patriarkka Teofiluksen johtama väkijoukko tarttui keisarin mieluisalla luvalla toimeen ja tuhosi Serapiksen mysteeriotemppelin näkyvät osat maan tasalle ja rakennutti paikalle kirkon. Temppelin maanalaiset osat, ne, jotka juuri oli tarkoitettu varsinaisen esoteerisen mysteerikultin näyttämöksi, jäivät kuitenkin osittain tuhoamatta, vaikka hautautuivatkin pintakerroksen tuottaman murskeen alle. Olemassa olevien vihkimyskammioiden, tai vihkimysmatkareittien mahdollisesta käytöstä on kuitenkin enää vaikeaa päätellä mitään.

Mistä ”vihkimysmatkareiteissä” oli kyse? On todennäköistä, että kun tuonelanmatkakultti eteni ja muuttui vanhaksi erilaisissa maissa ja kulttuureissa, sen ympärille haluttiin inhimillisen edistämishalun syistä kehitellä myös entistä hienompia fyysisellä tasolla tapahtuvia koetuksia ja allegorisia reittejä, joilla esiseulottiin jyvät akanoista ennen varsinaista ja vaarallista tuonelanmatkaa, joka sitten toteutettiin äärimmäisessä eristyksessä jonkinlaisen hiljaisuuden tunneliston päätyhuoneessa, kenties keinotekoisen pyramidin, tai muotoillun fyysisen vuoren alla, kuten Bosnian ”pyramideilla”, tai Gunung Padangin valaistumisen vuoren uumenissa. Kuten aikaisemmin mainitsimme, tästä vihkimysmatkan symbolikuvaisesta reitityksestä on viitteitä muun muassa Teotihuacanissa, sulkakäärmeen pyramidin alla, jossa sijaitsi eräänlainen tuonelan esikäytävä.

Charles William Heckethorn kuvailee 1800-luvulla kirjoitetussa salaperäisessä kirjassaan: ”The Secret Societies Of All Ages and Countries”, monien mysteerikulttien salaisia kammioita, joissa kyseiset esivalmistelut tehtiin. Ilmeisesti jo muinaisilla maageilla oli mysteerioihin valmistavia, voimakkaasti symboliseen tajunnanosaan vaikuttavia esireitityksiä. Seuraavassa vapaa lainaus ja tiivistys Heckethornin esityksestä:

Kokelas vietiin vihkimysluolaan ja hänen johdattajansa oli Simorghin, hirviömäisen Griffinin edustaja. Selvittyään reitillään vaarallisten rotkojen koetuksista jotka voisivat sysätä hänen ”hirvittävän välttämättömyyden valtaistuimelle” hänelle annettiin talismaaneja, joiden allegorinen merkitys oli pelottavien hirviöiden ja häntä jatkuvasti uhkaavien pahojen henkien voiman symbolinen kumoaminen. Sitten kokelas puhdistettiin tulella ja vedellä ja vietiin seitsemälle vihkimysalueelle. Haparoituaan tietään pimeässä, hän näki pyhän tulen valaisevan ajoittain tietään. Hän kuuli myös villieläinten pelottavia huutoja, aluksi jostakin kaukaa. Vihkimysmatkan edistyessä ne kuitenkin vähitellen lähestyivät ja lopulta hänen oli astuttava niiden kammottavaan tyyssijaan, jossa oliot välittömästi hyökkäsivät hänen kimppuunsa.”

Myöhemmin kokelas pääsee vielä kokonaan toiselle alueelle, josta Hecethorn kertoo muinaisten maagien äänellä seuraavasti:

Näin häntä kuljetettiin mutkittelevan käytävälabyrintin läpi, joka johti seitsemään tilavaan holviin, joita yhdisti kaaren muotoon rakennettu galleria, joista jokaisesta puolestaan avautui kapea kiviportaali johonkin vaaralliseen seikkailuun, kunnes hän lopulta saapui Sacellumiin, eli kaikkein pyhimpään, joka oli loistavasti valaistu ja joka kimalteli kullasta ja jalokivistä. Sen sisällä upea aurinko ja tähtijärjestelmä liikkui jumalaisen sfäärien musiikin siivittämänä. Arkkimaagi istui itäsivun kiiltävällä kultaisella valtaistuimella, myrtinoksakruunu päässään, cerylean tunikaan verhottuna. Hänen ympärilleen olivat kokoontuneet aikaisemmin vihityt.” (The Secret Societies of All Ages and Countries, luvusta 27)

Samassa luvussa, ”Ancient Mysteries/Magi” alaotsikon alla, puhutaan myös ankarista 50 päivän paastoista yksinäisissä ikuisen hiljaisuuden kammioissa, jotka masensivat osan pyrkijöistä tyystin, mutta ne jotka selvisivät, olivat oikeutettuja korkeampiin kunnianosoituksiin.

Ei ole epäilystäkään että kaikkien allegorioiden suhteen perusteelliset egyptiläiset olisivat jättäneet omia valmistavia fyysisen tason ”esi-mysteerejään” mitenkään vaatimattomammiksi. Esimerkiksi muinainen labyrintti, jonka Herodotos kuvasi jättävän loistossaan taakseen jopa pyramidit, sisälsi kahdessa kerroksessa käsittämättömät 3000 huonetta, jotka olivat monilukuisia ja äärimmäisen monimutkaisia, aiheuttivat meille lukuisia ihmeitä, kulkiessamme holveista huoneisiin ja kammioista pilarikäytäviin, sitten taas muihin tiloihin ja pihoihin. Kokonaisista valtavasta kivistä muodostetut seinät ja katto olivat täynnä kaiverrettuja hahmoja. Kulmassa jossa labyrintti päättyy, on 230 jalkaa korkea pyramidi ja kulku sinne tapahtuu maan alta.” Alempaan kerrokseen ei Herodotosta päästetty, erinäisiin tekosyihin nojautuen...

Hieman myöhemmin myös Strabon päästettiin tutkimaan joitakin ylemmän kerroksen huoneita, alempien kuuluessa jälleen salaisuuden piiriin, eikä hänelle niistä todennäköisesti edes kerrottu, koska hän ei niistä mitään mainitse. Strabon väittää viereisen pyramidin sivujen pituudeksi ja korkeudeksi 404 jalkaa, eli lähes puolet enemmän kuin Herodotos. n kuvaa ihmeissään valtavan rakennuksen merkittävää yksityiskohtaa, saumattomia valtavia järkäleitä, joista kaikki labyrintin tilat, myös suurimmat pihat, oli kokoonpantu. Paikan yhteensointuvasta arkkitehtuurista hän mainitsee näin: ”Sisäänkäynnin edessä on ikään kuin kryptoja, ne ovat pitkiä ja lukuisia ja niissä on mutkaisia käytäviä, jotka kommunikoivat keskenään, jotta kukaan muukalainen ei pääse mihinkään pihaan, tai sieltä ulos ilman opasta.” Liikkuvan paasisokkelon tuli vieläpä olla keskenään oikeissa suhteissa, jotta reitti paljastui.

On todennäköistä, että elämänkentän haasteita loistavalla tavalla kuvaava labyrintti laadittiin juuri jumalallisten vihkimysten suurnäyttämöksi, jossa neofyyttiä kuljettiin ensin allegorisella reitillä: fyysisen maailman koetuksia symboloivan labyrintin läpi ja sitten astuttiin varsinaiseen alamaailmaan, eli alempaan kerrokseen, joka oli puolestaan järjestetty Am-Duatin kaltaiseksi. Sen ihmeellisten koetusten ja todennäköisesti vainajien nekropolin jälkeen*, avautui tie pyramidille, ”maan alta”, kuten Herodotos mainitsi. Valitettavasti tämä viisauden temppelin lukuisat seinät, jotka sijaitsivat kyseisen historioitsijan mukaan jossakin ”myyttisen Moerisjärven yläpuolella”, ovat nykyisin kadonneet. Itse Hawaran pyramidi seisoo kuitenkin vielä samalla paikalla ja saman paahtavan Ra’n säteiden alla, vaikka senkin pintakivet ovat niin ikään jo kauan sitten varastetut.

Ensimmäinen sisääntulokäytävä pyramidin eteläisestä sisääntuloaukosta saavuttaessa, näytti päättyvän pelkkään tyhjään kammioon, tai umpiperään, mikäli siirtokivien salaisuuteen ei ollut reitillä johdattavan papin, tai kenties kädestä taluttavan Horushahmon salaperäistä tietämystä: Labyrinttiin elimelliseksi osaksi liitetyn pyramidin jykevään ytimeen johti salainen reitti, jossa edetäkseen piti ohittaa kolme kattoon piilotettua siirrettävää portculliskiveä, joilla oli massaa yhdentoista tonnin verran kussakin ja jotka olivat monien puisten ovien lisäksi vahva hiljaisuuden tae. Miksi muuten asettaa ytimen kammioon johtavalle kääntyvien käytävien reitille puisia ovia? Haudanryöstäjiä ne eivät ainakaan juuri pidätelleet, sillä arkeologit löysivät ne avonaisina. Ääntä puu ehkäisee huokoisen rakenteensa vuoksi kuitenkin hyvin... Lisäksi kiinni kolahtelevat ovet luovat vihittävälle tunteen, että hän on jossakin hyvin kaukana ja aivan yksin, jossakin restauhun johtavan reitin unenomaisessa maailmassa ja hän kuulee etäisesti myös ukkosenjyrinää muistuttavan äänen, kun painavia portculliskiviä vieritellään sijoilleen. Sitten tulee ”hiljaisuus, joka ylittää ymmärryksen”. Ja miksi avattava portcullisovi, kun olisi ollut parempi vain muurata aukot umpeen?

Myös Plinius kävi kyseisessä temppelikompleksissa vuonna 100 jKr., tai ainakin kirjoitti siitä, sillä suuri labyrintti saattoi tuolloin olla jo tuhottu: Erään tiedon mukaan Ptolemaios III rakennutti siitä kokonaisen kaupungin rakkaan vaimonsa Bereniken kunniaksi.

Labyritti on täysin epäinhimillisen rakentamisen valtaisa saavutus. Tämän ensimmäisen rakensi perinteen mukaan kuningas Petesuchis, tai kuningas Tithoes 3600 vuotta sitten.** Monet kirjoittajat väittävät, että se pysytettiin temppeliksi auringonjumalalle ja tämä on yleinen usko. Sisällä on poryfiiripäitä, hallitsijoiden kuvia, jumalien patsaita ja hirviöhahmoja. Osa halleista on aseteltu niin, että ovien avautuessa sisältä kuuluu kauhistuttava ukkonen. Suurimman osan rakennuksesta joutuu kulkemaan pimeässä. Sitten on muita halleja, jotka on tehty kaivamalla gallerioita maan alle…” (Plinius - Natural History, 36.19)

Labyrintin sijainnin Keski-Egyptin Krokodeilopoliksen eteläpuolella, löysi legendaarinen superarkeologi, Flinders Petrie. Hänen jo 1800-luvulla osoittamaansa paikkaa ei ole päästy vieläkään kunnolla tutkimaan, sillä viereisen kanavan pohjavesi on liian ylhäällä.

Näyttää siltä, että Ptolemaios III, otti rakennustarpeikseen vain labyrintin ylemmän kerroksen ja jätti maan alaiset tilat hyödyntämättä, sillä niiden ryöstäminen saattoi olla hankalaa, tai ne olivat kenties suoraan kallioon louhittuja. Alempi mysteeriokerros on todennäköisesti edelleen hautautuneena muinaisen Moerisjärven säännöstelyaukon pohjoispuolen mutaan ja siitä on hiljakkoin tehty jopa maatutkakartoitus, jossa lukuisat kiemuraiset käytävät näkyvät melko selvästi…

Entä miksi lukuisia muita pyramideja, sekä niiden edustan temppeleitä erillisine kulttipyramideineen yleensä rakennettiin? Olivatko ne vain turhamaisten kuninkaiden liian mahtailevia hautamuistomerkkejä? Muinaisille egyptiläisille faarao oli ehdoton jumalhahmo ja suunnattoman kunnioituksen kohde. Tätä kunnioitusta käytettiin kenties hyväksi rakentamalla pyramidikompleksiin Restaun polku, sillä itse faarao oli mennyt valmistamaan tietä mysteerikoetukseen tulijalle: ehkä pyramidikompleksit olivat paitsi faaraoiden hautoja, myös jälkeen jääneen sukupolven mysteerioreittejä kahden horisontin Hor-Akhtyiksi!

Hawaran pyramidissa on kaksi sarkofagia. Suurempi kuningasta varten, pienempi neofyytille, joka tunsi varmuutta ja kunnioitusta asettuessaan arkkuunsa. Itse faarao johdattaisi hänet Horuksen hahmossa tuonpuoleisen vaaralliseen maailmaan. Siksi neofyyttiä sydämenpunnitustaulussa kuljettava Horus on itse faarao, joka oli Horus jo eläessään. Juuri tuon sukupolven oma faarao talutti omansa kahden totuuden saliin, ”jotta tämä saattoi tehdä matkoja sisään ja ulos jo eläessään”.

Gizan suuri pyramidi noudattaa samaa mallia. Siinäkin on kaksi kammiota (alin on hämäys, eräänlainen eksoteerinen osa Mer’in salaisuutta): Portcullislohkoilla suljettu ja hajuilmastoitu Kuninkaan kammio” itse vihittyä faarao Khufua varten, ja toinen niin ikään lohkoilla suljettu ja tarvittaessa ulkopuolelta asennettavilla ”Gantenbrikin” tulpilla äänieristettävä Kuningattaren kammio” vihittävälle, jonka länsiseinän kadonnutta arkkua valvoi ja suojasi holvattuun syvennykseen asetettu Kheopsin patsas. Luottavainen neofyytti kunnioitti suuresti sitä asetelmaa, jossa kansan isä huolehti tuonpuoleisen tantereille pyrkivistä lapsistaan vielä kuolemansa jälkeenkin. Hän olisi hyvissä käsissä. Tällaista rauhallista varmuutta ei voisi järjestää millään muulla tavalla ja mikäli kyseinen psykologinen mekanismi on joskus havaittu, sitä ei varmaankaan olisi jätetty käyttämättä. Itse faaraokin saisi siitä vielä eläessään Maatin velvollisuudentunnolleen polttoainetta: Hänen muistostaan huolehdittaisiin vielä hänen kuoltuaankin, kunnes seuraava faarao ottaisi päävastuun uudessa pyramidikompleksissa ja vanha sinetöitäisiin aikanaan, vaikka senkin käyttö usein jatkui jopa satoja vuosia, sillä jotkut faaraot kohosivat suurempaan jumalalliseen asemaan, kuin toiset.

Pyramidien edustalla sijaitsi yleensä niin sanottu ”kuolintemppeli”, jossa faaraon matka tuonpuoleisen tiluksille varmistettiin paitsi Khatin muumioimisella, myös allegoristen rituaalien avulla. Näiden toimien perimmäinen tarkoitus oli pitää Restaun portti avoinna. Elävälle neofyytille luettiin siellä samat esivalmistelevat pyramiditekstit kuin edesmenneelle Horuskuninkaalle, sillä hänen oli tarkoitus ”olla sielu joka elää kahdessa valtakunnassa ja nousta munasta kätketyssä maassa”. Kun edesmenneen faaraon Khat ruumis säilöttiin huolellisesti, alkuperäinen Ka saattoi pitää sitä kiintopisteenään ja palata kammionsa serdabiin, eli viereiseen kammioon, ohjaamaan Osiriksen talon kokelasta.

Esimerkiksi Unaksen pyramiditemppelikompleksissa, joka muodostui kahdesta huikeasta osasta, joita yhdisti pitkä, koristeltu ja katettu pengertie, oli vihittävälle oma ”kulttipyramidinsa, joka sijaitsi suojaavalla paksumuurisella pihallaan, lähes metrin paksuisen oven takana, sekä faarao Unaksen, että Hotepsekhemwyn vaikutuspiirissä.

Muinaiset egyptiläiset olivat parhaimpina kulttuurisina hetkinään vieneet subjektiivisen tieteen hyvin korkealle tasolle. Samalla sen hedelmöittämä elämä löi leimansa koko kansakunnan tapaan toimia ja aikaansai sen tilanteen, jossa saavutettua kyettiin tietoisesti varjelemaan ja säätelemään: lähes koko kansa osasi ajatella sekä symbolisesti, että käytännön terävän logiikan avulla. Parhaat kokelaat koputtivat mysteerinäytelmien innoittamina erinäisten viisaustemppeleiden oville ja heidät otettiin kokelaiksi, kun otsalla näkyvät merkit ja sitkeä yrittäminen antoivat oikeutuksen. Varsinainen oppilasaika vietettiin ”tavallisissa temppeleissä” ja faaraon ”kuolintemppeli” (mysteeritemppeli) säästettiin vain vihkimysmatkaa varten. Kun oppilas oli valmis vuosia kestäneen valmennuksen jälkeen, hänet vietiin itse faaraon omistamaan temppelikompleksiin, ensin sen ”laaksontemppelin” osaan, jossa neofyytti ihmetteli pyhän paikan loistoa ja seinille kuvattuja syvällisiä allegorioita. Vähitellen edettiin katetulle pengertielle, jonka yläosan valoaukot valaisivat muutaman sadan metrin juhlavaa kävelymatkaa. Vasta sitten saavuttiin varsinaiseen ”kuolintemppeliin”, joka koostui monista osista. Muinaisilla papeilla oli varmaankin tälle paikalle aivan eri nimi, kenties ylösnousemuksen temppeli, jossa synnyttiin auringon pojiksi***. Sitä tutkittuaan kokelas suljettiin lopulta itse faaraon haudan serdabiin, tai kulttipyramidiin, joka sijaitsi samalla korkeasti aidatulla alueella. Suurin hautapyramidi oli kuitenkin temppelialueen tärkein, ns. vaikuttava osa. Nykyään nähtävissä ovat lähinnä vain pyramidit nekin samojen pintakivivarkaiden raiskaamina, jotka veivät temppelikivet. Se, että tämä suuri kivimonumentti oli alun perin eräs temppelialueeseen kuuluvista elementeistä, on nykyisellä ajalla periaatteessa unohdettu.

On epäilyttävää ja alhaista etsiä muinaisten mysteerien ylevistä toimista yhtymäkohtia psykedeelisten huumeidenkäyttäjien tuonpuoleisen lainalaisuuksien kartoitushaluun, mutta niitä kuitenkin on. Eräs yhteinen tekijä on varmaankin toisteisuus. Psykedeelien käyttäjä pyrkii löytämään syvempiä merkityksiä usein toistuvien trippiensä avulla, mutta ajautuu riippuvuuden myötä yhä enemmän harhojen maailmaan ja halujensa kutomaan persoonan verkkoon. Hiljaisuuden ja syvärauhan tilaan telkeämisen oikeuden saavuttaneet vihittävät tekivät sitä ilmeisesti myös monia kertoja. Ensimmäinen kerta oli avaava, mutta se ei varmaankaan riittänyt vielä tilan vakiinnuttamiseen, jonka oli tarkoitus synnyttää kyky operoida sisään ja ulos myös yöunen aikana. Tästä syystä mysteeritiloille oli varmaankin kysyntää ja niiden vuoroja tuli organisoida. Siksi tarvittiin usein kun Osiriksen kultti oli Djedkaren toimesta suuresti vahvistunut myös niin sanottu kulttipyramidi, joka oli niin ikään tehty riittäväksi hiljaisuuden tilaksi, joka jätti jäljelle vain kokelaan kehon omat äänet, joiden rytmisestä toistuvuudesta portti avautui duatin maailmaan, jonka viidennessä ulottuvuudessa vallitsi oma lainmukaisuutensa.

Emme halua ottaa kantaa siihen, terästettiinkö hiljaisuuden vaikutusta jonkinlaisella somalla, juuri ennen vihkimysriittiä. Siihen tarvittavia kasveja kyllä tunnettiin Egyptissä. Totuus on kuitenkin se, että jo normaaliaistit riistävä hiljaisuus ja pimeys kykenivät synnyttämään tarvittavan kokemuksen, ilman kemiasäädön vääristävää vaikutusta.

Myös nykyajalla tunnettu kuolemanrajakokemus on sukua mysteereille. Kaikille sitä ei synny, ts. silta aivoihin saakka tuomiseen puuttuu. Näin oli varmaankin myös mysteereissä: osa vajosi vain kooman kaltaiseen tilaan. Siksi asianmukainen alkuvalmennus oli tärkeä vaihe. Itämailla puhutaan tässä yhteydessä timanttikehon luomisesta... Kun se on luotu, mysteereihin vihitty saattaa sanoa:Olen Osiris. Synnyin hänen kuolinkammiossaan, kuolin hänen kanssaan ja nousen nyt kuolleista.”

Kaikki egyptiläinen organisoitu mysteeritoiminta alkoi Zorerin pyramidista, jonka rakenteissa oli jo suuren Imhotepin suunnittelema ilmanvaihtojärjestelmä. Samanlainen syvältä kallioperän sisältä varsinaisen pyramidin laastittomaan kivisokkelorakenteeseen ulottuva systeemi suunniteltiin myös seuraavaan mysteerihankkeeseen, eli Taitettuun pyramidiin, jonka salaisuudet ovat niin ikään moninaisia ja hienoja.

Orionin vyön massiivisen pyramidikolmikon valmistuttua, mysteeritilojen tarve oli tyydytetty joksikin ajaksi. Siksi viidennen dynastian faaraot tyytyivät rakentamaan vain pienehköjä pyramideja, keskittyen lähinnä aurinkotemppeleiden rakentamiseen. Djedkare ja Unas kuitenkin palauttivat varsinaisen Osirismysteerien ajan, jossa myös kulttipyramidi yleistyi kuolintemppelialueen korkeiden muurien suojaisalle sisäalueelle.

Vähemmän tunnettu tosiasia on, että jonkinlainen kulttipyramidi löytyi jo mainituissa Orionin vyön pyramideissa. Esimerkiksi faarao Khufun suuressa Mer’issä on sijainnut myöhemmin G1d:ksi nimetty kulttipyramidi, jonka väsymätön ja koskaan vanhentumaton arkeologi Zahi Hawass löysi vuonna 1991. Sen alle johtaa laskeutuva käytävä, jonka päässä sijaitsee muusta maailmasta eristetty huone, joka on mitoiltaan n. 8 X 3,5 metriä. Huoneen länsipäädyssä sijaitsee mielenkiintoinen yksityiskohta: sen pohjois- ja eteläseinissä on neljä vastapäistä aukkoa, joiden välissä on ilmeisesti ollut kaksi poikittaishirttä, kenties sarkofagin kannen ajoittaiseen nostamiseen ja laskemiseen. Jotakin siellä on joka tapauksessa ollut tarve nostella.

Entä kuka kulttipyramidiin sitten asettui. Väitteemme on, että ne syvätiedon linjan papit, jotka olivat jo riittävästi harjaantuneet suuremmissa ja varmemmissa hiljaisuuden ympäristöissä, eli itse faaraon pyramidin tarjoamissa serdabessa. Koska kysyntää oli toisinaan enemmän kuin suuriin pyramideihin saattoi sijoittaa, tarvittiin tiloja, joissa vakiinnuttaa jo opittua mielen hiljenemisen tilaa. Harjaantuneille riitti vähempikin, eikä faaraon auktoriteetin tarvinnut enää sijaita aivan vieressä. Tämänkaltainen meditaatioapu on tarpeen, silloin kun tähdätään todella syvällisiin tiloihin, joiden tarkoitus on tutkimusmatkailla niissä ulottuvuuksissa, jotka fyysistä aistiviritystämme ympäröivät.

Jo tuolla myyttisellä ” Orionin vyön pyramidien aikakaudella kulttipyramidimaisia tiloja oli siis jo olemassa. Egyptissä Orion tarkoitti juuri Osirista, sen taivaallista asuntoa ja virikesuuntaa. Orionin taivaalla näkyvän tähtikuvion maalliseksi peilikuvaksi suunniteltu ylisukupolvinen valtava rakennushankkeisto oli ensisijaisesti jotakin aivan muuta, kuin pelkkä kolmen hautamuistomerkin rivi. On myös todennäköistä, että lähistöllä on ollut näköalapaikalla jonkinlainen vähittäisen lähestymisen odotustilajossa kerättiin kunnioitusta ja rauhaa. Kenties se sijaitsi pyramidinrakentajien autioituneessa kaupungissa, jota erotti pyramidialueesta 8 metriä paksu muuri. Osiriksen hiljaisuutta valmisteltiin jo huikeiden pyramidinäkymien odotushuoneissa, sillä eräältä kunnianimeltään Osiris oli paljastavasti: Hiljaisuuden herra!

Olen kuvannut muinaisen mysteeriouskonnon käytänteitä Romaanissani "Atlantiksen Salainen Tiede". Samalla teos pyrkii noudattamaan mahdollisimman tarkasti niitä pieniä historiallisia viitteitä, jotka tuosta kaukaisesta ajasta saatavilla on - filosofisia, salatieteellisiä, psykologisia lisämausteita käyttäen - romantiikkaa unohtamatta. Selata voi täällä.

_______

Mysteeripaikat olivat edesmenneiden vihittyjen vainajien sopivaa ilmapiiriä ja mystistä nostetta luovassa seurassa, kenties itse kuolleen jumalallisen faaraon voimakkaan allegorisessa hautakammiossa, jossa vihittävän niskavillat nousivat ehdollistuneesta kunnioituksesta pystyyn. Herodotoksen mukaan alempaan kerrokseen oli haudattu myös krokotiilejä. Mikä onkaan parempi suojelijja apuhenki arvaamattomilla duatin kentillä...

** Plinius kritisoi tässä samalla huhua, että ”kaksitoista kuningasta” rakennutti paikan. Mielenkiintoista on hänen sanavalintansa: ”rakensi perinteen mukaan”. Missä tällaiselle labyrinttien rakentamisen suurhankkeelle oli perinne? Se tiedetään varmasti, että kyseistä rakennusta sitten kyllä edelleenkopioitiin: esikuvan mukaan rakennettuja kopioita oli antiikin maailmassa Pliniuksen mukaan myös Kreetalla, Lemnosissa ja Italiassa  huomattavasti pienemmässä koossa tosin.

*** Tai tyttäriksi: On todennäköistä, että oli olemassa temppeliunitiloja myös Isiksen naisille. Faarao Djedkaren vaimon Setibhorin haudasta on löydetty ensimmäinen kunigatarhaudan serdab. Sen jälkeen ne yleistyivät myös muilla kuningattarilla...

maanantai, 23. lokakuu 2023

Ma’atin kutsu

Muinaisen Egyptin viisas valta kesti virallisenkin historian mukaan lähes kolme tuhatta vuotta. Tämä on ajallinen kesto, josta meidän horjuva maailmanjärjestyksemme voi todennäköisesti vain unelmoida. Miten tämä on mahdollista? Mikä syy selittää näin pitkän, lähes yhtenäisen kukoistuskauden?

Kuten alussa mainitsimme: ”Mikään sivuraiteelle joutunut Isfetmaailmansuunta ei voi jatkua loputtomiin, kylvämättä itselleen kulttuurisen lopun siemeniä.” Isfet oli muinaisen Egyptin jumalkaanonissa kaaos, epäoikeudenmukaisuus, väkivalta, petos, kohtuuttomuus, valhe ja itsekkyys, jonka vastinpari ja sisar oli Maat.

Maat kuvataan usein naispuolisena henkilönä, jonka hiuspannan alla on strutsin sulka, juuri se sama Maatin totuuden sulka, joka sydämenpunnitustaulussa asetetaan vaa’an toiseen kuppiin, punnitsemaan neofyytin tai kuolleen duatiin tulijan sydämen oikeutusta. Maat edusti maailmanjärjestystä sellaisena, kuin sen tulisi olla, hyvyyden tyyssijana.

Egyptin faarao ei vallanhimon saastuttamia poikkeuksia lukuun ottamatta suinkaan ollut se julma ja mielivaltainen yksinvaltias, jollaisia kuninkaat Egyptin kulttuurin jälkeen ovat hyvin usein olleet ja jollaiseksi arvottomuuden ajan tutkijat faaraonkin usein mieltävät. Muinaisen Egyptin hallitsijan olennaisin tehtävä oli huolehtia Maatista, eli totuuden, oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden toteutumisesta, muutoin yhteiskunta ajautuisi tasapainon menetyksen kiihtyvään tilaan, Isfetin kaaoksen vallan alle.

Isfet oli eräänlainen vapaan, leväperäisen ja hetkellisesti miellyttävämmän valinnan joka tapahtuu yksilössä yhteiskunnalliseksi tilaksi heijastama ajautuma. Mikäli vastakohtaansa sidottuja, hetken kestäviä ja alati toistamistarpeisia nautintoja käytetään yksilön elämässä onnen tuottamiseen liikaa, ne latistuessaan synnyttävät Isfetolotilan, joka heijastuu leviävästi muihinkin ja saa aikaan yhä enemmän itsekeskeisyysprosessin tuottamia pahuuden ja epäviisauden sävyjä.

Apep eroaa Isfetistä siten, että se oli enemmänkin eräänlainen vielä järjestymätön alkukaaos, johon Ra muodosti alkuehdot luomalla Maatin. Muinaisilla egyptiläisillä on samalta tuntuvalle asialle monia nimiä, jotka kuvaavat kuitenkin sen eri olemuspuolia, jotka ovat selvästi erilaisia ja eri tavalla syntyneitä.

Jos yhteisön ylin valtias suuntaa aktiivisesti huomionsa ja jumalasemansa tuottaman tarmon vain Maatin päämäärään, tasapaino säilyy ja maailman lait ja kohtalon toteutumat ovat kansakunnan puolella. Jos oikean säädetyn papillisen hierarkian ja symbolisen viisausajattelun opitun tavan myötä myös kansa tietää, että kohtuullisuus, totuus, oikeudenmukaisuus ja hyvyys ovat todellisen, pysyvän onnen lähteitä, jotakin suurta ja pitkäikäistä voi tapahtua.

Ylimmän vallankäyttäjän, tai vallankäyttöjärjestelmän ainoa tehtävä tulee kaikkina aikoina olla Maatista huolehtiminen. Kaikki muu, jopa nykyjumalista suurin, uudistumispäinen talousportto kuuluu alemmille portaille. On vielä huomattava, että muinainen Egypti eli koko kolmituhatvuotisen historiansa ajan kasvuttomassa ja rahattomassa yhteiskuntajärjestyksessä, ja kuitenkin: ”Egyptin kansa oli maailman onnellisin kansa.” Emme tässä tietenkään halua uskotella, että kyseinen malli nykyiseen aikaan mitenkään sopisi, mutta ainakin sen loistava esimerkki kykenee leikkaamaan siipiä siltä massiiviselta talouskasvupaatospuheelta, jota nykyinen päättäjäkoneisto on virittynyt päätehtävänään suoltamaan. Se on kuitenkin koneisto, joka takoo ylimäärällään Isfetin kohtuuttomuutta, kyllästymisen tyytymätöntä tylsyyttä ja itsekeskeistä ajattelua kiihtyvällä tahdilla mutta unohtaa usein oikeudenmukaisuuden ja totuuden olennaisen suunnan, jotka ovat talousajattelun etujen tiellä.

Tämä ”elämä kirjasarja” on omalla puutteellisella tavallaan pyrkinyt osoittamaan niitä nykyisen Isfetyhteiskunnan kipupisteitä, jotka estävät Maatia palauttamasta onnen tasapainoa. Kulkekoon sen sanoma itseäni viisaampien nöyrien lukijoiden myötä maailman hapatteeksi ja nostakoon esiin uuden globaalin Maatin ajan, sillä nuoret mielet kaipaavat harhaisessa ajassamme todellisia ihanteita, jotka korreloivat sisäisen sydämen kanssa.

Nuorille ominainen suuntautumisvaiheen elämäntuska tarvitsee todellista henkistä kulttuuria Isfetin rappion lukuisten tiemahdollisuuksien, moraalisesti kevyiden idoleiden, ja muiden pilaantuneiden suunnannäyttäjien ohelle ja sijaan. Muodostakaa sen henkinen tila ja vakaa suunta rakenteineen ja jopa ulkoisine tyyleineen ilman että valta, erottautumisenhalu ja korkea vakiintumistaso jälleen syövät hyvyyden ja puhtauden perustan.

Ehkä vielä joskus maan päälle on mahdollista perustaa todellinen Maatin temppeli, joka kykenee seisomaan suorassa ulkoisen etumanipulaation ja poliittisen vaikuttamisen keskellä ja sen juuret ovat syvällä aikojen viisauden ravitsevassa mullassa

lauantai, 14. lokakuu 2023

Jumalihmisen porras ja kykyjen potentiaali

Yritämme luoda lisävaloa siihen, minkälainen on ihminen joka on kyennyt välttämään Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaiset sieluun pesiytyneet, näkökulmasidonnaisuutta luovat tutkimusrajoitteet ja ylittämään ne. Vielä paljon enemmän. Yritämme löytää vastauksia siihen, minkälainen on ihminen joka täyttää jumalallistuneen ihminen mitan kaikissa suhteissa. Minkälainen on tulevaisuuden superihmisen evoluution huipentuma, jos sen ominaisuudet siirtäisi tähän päivään ja tapaan nähdä maailma? Ainakaan sillä ei ole paljonkaan tekemistä Nietzscheläisen tumman ja itsekkään ubermenschin kanssa, joka on kokeissa epäonnistuneen pudokkaan arkkityyppi.

1700-luvun materialististen voimien valloittamissa tieteellisissä suunnanhakuolosuhteissa vaikutti osaltaan myös merkittävä ruotsalainen tiedemies nimeltä Emanuel Swedenborg, jolla oli nimissään kymmeniä patentteja ja joka rankattiin taannoisessa maailman koskaan eläneiden älykköjen kategoriassa kolmannelle sijalle, heti Leonardo da Vincin ja Johann Wolfgang Goethen jälkeen. Hänen älykkyysosamääräkseen on nykyisilläkin mittareilla arvioitu 205. Swedenborgin kirjallinen tuotanto käsittää yli neljä hyllymetriä teoksia lukuisilta aloilta. Hänet tunnetaan laajasta oppineisuudestaan mm. matemaatikkona, fyysikkona, kemistinä, anatomina, fysiologina, filosofina ja teologina. Mies hallitsi yhdeksää kieltä ja kirjoitti teoksensa latinaksi.

Hänen merkittävin kykynsä on kuitenkin sellainen, jota aikaisemmin mainittuun tieteelliseen ahtauteen ajautunut nykyaika ei osaa arvostaa. Se liittyy Patanjalin mainitsemaan kykyyn ulottaa aistielinten toiminnot fyysisen kehon ulkopuolelle. Tässä ei ole mitään sen kummallisempaa, kuin atomien lomittumisessakaan. Vaikka tämänkaltaiset ilmiöt perusteltiin nurin väärän fysiikan avulla vuosisatojen ajan, nyt on tullut uusi avoimuuden ajan tarve, johon toivoaksemme uudet tiedemiespolvet myös heräävät syvästä ontologisen reduktionismin unestaan: niin lomittuminen, kuin aavehiukkasneutriinomaailmankaikkeus (omine muoto-olioineen) sitä suorastaan vaativat, eikä ”tieteelliselle” umpimielisyydelle ole enää todellista sijaa:

Vuonna 1759 Emanuel Swedenborg oli palaamassa Lontooseen suuntautuneelta matkaltaan ja nousi laivasta Ruotsin länsirannikolla Göteborgissa. Hän liittyi illalla arvostetun kauppiasystävänsä seurapiiritapaamiseen. Illan aikana Swedenborgin kerrotaan muuttuneen hämmästyneen näköiseksi ja hän ilmoitti, että Tukholmassa, Ruotsin itärannalla raivoaa juuri tällä hetkellä tulipalo, Södermalmin korttelissa. Swdenborgin kerrotaan poistuneen muutaman kerran illan aikana seurueesta tarkempia havaintoja tehdäkseen ja hän ilmoitti palon etenemissuunnan ja että se uhkasi jo hänen omaa taloaan. Muutamia tunteja myöhemmin Swedenborg ilmoitti, että palo oli saatu sammumaan aivan hänen oman talonsa tuntumaan ja kuvasi tulen tekemää laajaa tuhoa. Jo samana iltana tieto tulipalosta levisi Göteborgin kaupungissa, mutta vasta kaksi päivää myöhemmin saapui virallinen tiedonanto Tukholmasta ja se oli yhtäpitävä Swedenborgin antamien tietojen kanssa. Muun muassa Immanuel Kant on kuvannut tuhoisan ”Mariabrandenin” tapausta teoksissaan, joka oli aikansa suuri uutinen. Kaikki tämä tapahtui paljon ennen nykyistä nopeaa tiedonvälitystä ja ennen kunnollisia teitä. Myös ajankohta täsmää, vaikka ne joiden ”ajattelun” lähtökohta on kaiken ”yliluonnollisen” mahdottomuus, ovat sitä yrittäneet tarkoituksiinsa jälleen vääntää, aina tieteellistä lojaliteettiaan todistelevaa Swedenborgin uuden elämänkerran kirjoittajaa myöten...

Mikä oli Swdenborgin reitti tämän ylimaallisen viisauden väylän avautumiseen? Intian todellisten joogien kokemusperäinen syväfilosofia tuntee ilmiön nimeltä Manojavitwa ja Vikaranabhava, jotka ovat tarkemmin katsottaessa kaksi eri asiaa. Maharishi Patanjalin Raja Yoga kertoo asiasta näin: ”Näin keho pystyy liikkumaan ajatuksen nopeudella. Keho kykenee ulottamaan aistielinten toiminnat sen rajojen ulkopuolelle ja Manojavitwa hallitsee Pradhanaa eli Prakritia.” ”Manojavitwa merkitsee ajatuksen nopeutta. Harjottamalla Samyamaa grahanaan keho kykenee liikkumaan ajatuksen nopeudella. Virakaranabhava merkitsee kykyä käyttää aisteja kehon ulkopuolella, kaukaisissakin paikoissa.” (s. 137-138).

Manojavitwa on siis varsinainen, kokonainainen kyky liikkua sieluruumiissa kaukaisiin paikoihin ja tehdä siellä havaintoja. Hieman lievempi ominaisuus on Virakaranabhava, jossa tietoisuus sijaitsee pääasiassa fyysisessä kehossa, mutta sitä kyetään suuntaamaan haluttuun kohteeseen, tässä tapauksessa järkyttävään tapahtumaan, joka herätti myös huomion eräänlaisen kaukojärkytyksen ” maailmalle huutavan signaalin” seurauksena.

Meidän täytyy muistaa, että vaikka Swedenborg oli aikakautensa ja kenties muidenkin aikakausien suurin länsimaisen historian tuntema älykkö, hän oli suunnilleen viisikymmenvuotiaaksi saakka varustettu normaalilla älyrajoituksella ja tavallisella aistimistavalla. Swedenborgin vahvuutena tulee varmaankin pitää eräänlaista tieteellistä tinkimätöntä rehellisyyttä, joka ei ollut sukua Freudin torjunnalle ja joka valmisti häntä nöyryyden ja suunnattomien älynlahjojen ohella ottamaan askeleen kohti subjektiivista tiedettä ja lopulta keskittymään vain siihen. Hänen ensimmäinen hämmentävä, mutta valmistava ja avaava kokemuksensa tapahtui seuraavasti:

Swedenborg oli Lontoossa käydessään pyytänyt yksityisen huoneen myöhäistä päivällistään varten, jotta saattaisi samalla keskittyä häiriöttä mietiskelemään henkisiä kysymyksiä. Hän söi ahmien, kiivaasti ja kovalla ruokahalulla (miksi tällä on merkitystä, siihen palaamme tuonnempana). ”Aterioinnin loppupuolella levisi kuin sumuverho silmieni eteen ja huoneen permanto peittyi inhottavilla matelijoilla. Hämmästyin sitäkin enemmän, kun pimeys ympärilläni lisääntyi. Vihdoin se kuitenkin haihtui ja minä näin selvästi miehen, joka istui eräässä huoneen nurkassa, kirkkaan säteilevän valon ympäröimänä. Matelijat olivat hävinneet pimeyden mukana. Olin yksin ja te ette voi kuvitella kauhistustani, kuultuani hänen (miehen) lausuvan nämä sanat äänellä, joka ei voinut olla pelkoa herättämättä: ”Älä syö niin paljon.” Näköni pimeni jälleen ja kun taasen rupesin näkemään, olin yksin huoneessa. Hämmästyneenä vielä tapahtumasta, riensin minä nopeasti asuntooni Lontoossa, puhumatta kenellekään sanaakaan asiasta.

Kun ihminen on kypsä astumaan tuonpuoleisen tantereille, vaikka hän ei tiedä koetusten valmistavassa koulussa edes olleensa, hän on motiivista tai toisesta tullut vähentäneeksi estävää ja ”pimeydessä pitävää” haluluontoaan aste asteelta. Swedenborgin typistyneen ja mutta edelleen hieman estävän haluluonnon viimeinen ajautuma oli syömisen himo, jota hän toteutti tässä kyseisessäkin tilanteessa, samalla kun intensiivisesti – voisimme sanoa Samyamamaisesti – pohdiskeli tuonpuoleisen mysteerejä: hän oli lähes kypsä, tarvittiin vain valmistava kokemus syömishimon perimmäisestä iljettävästä olemuksesta.

Ihminen voi hankkia itselleen eräänlaisen tuonpuoleisuuskokemuksen myös ankaralla alkoholin käytöllä, joka jatkuu päiviä. Se on luonnollisesti psyykelle vaarallinen tila, joka voi johtaa hallitsemattomaan psykoosiin. Se on kuitenkin tietyssä mielessä lainalainen. Ihminen näkee pitkällisen ryyppyputken seurauksena tyypillisten pikku-ukkojen lisäksi usein myös, käärmeitä, kärsäkkäitä norsuja ja matelijoita. Kyseinen kokemus on siis sukua Swedenborgin ensikokemukselle, jossa syömisen himon astraalisen olemuksen havaitseminen otti iljettävien matelijoiden muodon. Aiheuttaja oli kuitenkin eri: Swedenborgilla se oli jalo syvämietiskely ja vuosien saatossa tapahtunut aito kehitys. Kokemuksen ja tiedon valossa kylpevä, nurkassa istuva mies, oli ihmiskunnan tarkoituksen ylittänyt Mestari, ”jolla oli lupa käyskennellä eri tasojen arkeissa ilman torjuntaa” ja joka on jäänyt ohjaamaan ja nostamaan jäljessä tulevia: Hän kehotti Swedenborgia heittämään viimeisen orjuuttavan halunsa pois, sanomalla yksinkertaisesti: Jos et syö niin paljon ja ahneesti, olet valmis katsomaan tasoa syvemmälle.

Swedenborg jatkaa: Seuraavana yönä ilmestyi minulle säteilevä mies toistamiseen ja sanoi: ”Minä olen herra, luoja ja lunastaja; minä olen valinnut sinut ihmisille selittämään pyhä raamatun sisällistä ja henkistä tarkoitusta, minä tahdon sanella sinulle, mitä sinun on kirjoitettava.” Olio puhui jumalihmiseksi tulon oikeutuksella, koska hänen seisontatukensa ulottui luovan jumaluuden syvyyteen, lunastaja hän oli siksi, että aiheutti kokemuksen Swedenborgille. Hän puhui myös tuolloin voimakkaasti vallinneen kristinuskon termistöllä ja alkuun vaadittiin varmaankin tällaisia ilmaisuja, jotta sopiva yhteys saataisiin muodostettua ja että uskonnolliset jälkipolvet asian todesta ottaisivat.

Swedenborg jatkaa: ”Tällä kertaa en ensinkään peljästynyt ja hohde, joka ympäröi miestä, ei rasittanut silmiäni, vaikka olikin kirkasta ja säteilevää. Hän oli puettu purppuraan ja näkyä kesti noin neljännestunnin. Tänä yönä avattiin sisäisen ihmiseni silmät. Silmäni saivat kyvyn katsella taivaisiin, henkimaailmaan ja helvettiin. Kaikkialla näin monta vainajaa, jotka tunsin, muutamat kuolleet aikoja sitten, toiset aivan nykyisin.”

Hänen varhainen elämänkerturinsa M. Matter toteaa tapaukseen liittyen: ”Swedenborgin suotiin vielä siirtyä kaikkiin henkimaailman asuinpaikoihin ja nähdä mitä siellä tapahtui; puhella näiden maailmojen asukasten kanssa, samoin kuin puhui maanpiirin asukasten kanssa; ohjata niitä, jotka näki eksyneiksi ja tukea niitä, jotka tunsivat totuuden, heidän taisteluissaan sen puolesta.”

Tästä kokemuksesta Swedenborgille aukesi uusi tutkimusalue, johon hän suuntasi suunnattoman intensiivisyytensä vuosikymmeniksi ja jätti ulkopuolelta lähestyvän sekundaaritutkimuksen muille. Syvempiä lainalaisuuksia tuntematon, ylianalyyttinen ja kylmenneitä ajatusrakenteita säännönmukaisesti käyttävä ”ajattelija” haluaa luonnollisesti asettaa tämän ihmiskunnan suuren neron ylle hulluksi tulemisen kaavun. Juuri tässä kohdassa hulluuden ja nerouden viiva on kuitenkin erityisen ohut: Sen, joka tulee aukaisseeksi sielussaan tuonpuoleisen portin peruuttamattomasti, tulee olla vapaa haluluontonsa vääristävästä viekoittelusta, juuri kuten Swedenborg oli: silloin näkee sen mayan psykoosin ohi, jossa ihmiskunta elää, ja jonka lähtökohdista se maailmaa, aistimuksia ja ajattelua katsoo. Sielunliassa rypevä ”hullu” alkaa puolestaan kerätä sitä lisää ja vaipuu karmeiden muuntokuvien loppumattomaan hetteikköön. Mikään ei kuitenkaan estä skitsofrenia diagnoosin saanutta – liian aikaista rajanylittäjää – pyrkimään samaan. Tarvitaan vain tahtoa puhtauteen ja sen vastustavan muurin voittamista, joka puhtauspyrkimyksestä aktivoituu, sitä vähättelee, sabotoi ja provosoi.

Koska Swedenborg ei suinkaan sanomisiaan aikakauden vastaanottokyvyn mukaan liiemmälti säännöstellyt, hänen maineensa rapistui. Puheet toisilla planeetoilla ja niiden erilaisilla havaintoviritystasoilla asuvien sielujen luona vierailuista olivat monille aivan liikaa. Vierailut jälleensyntymisten välisissä helveteissä ja kiirastulissa, omien tekojensa mukaan kärsivien keskuudessa, tuntuivat vierailta, sillä kristinopin ristiriita oli ilmeinen, eikä teosofian aikakaan ollut vielä Madame Blavatskyn johdolla koittanut. Swdenborg yritti ajan voimakkaan uskonnollisen hengen syystä sitoa kuvauksensa lähinnä raamatun sanomaan ja uskontojen synteesi ja laajempi ymmärrys jäi luonnollisesti siksi vielä haaveeksi, mutta erittäin merkittävä sanansaattaja hän oli.

Entä mikä oli ”sanansaattajan” ja hänen hierarkiansa päämäärä ja ydin. Mikä ylittää jopa uskontojen sisältä tapahtuvan synteesin tavoitteen? Mikä on sen kokonainen suunta, joka horisontissa kaikkina aikakausina aamuauringon uutuuden lupauksena paistaa.